Etusivu
-
TYÖ & ELÄKE 27.4.2022
Myymmekö auton työntekijälle arvonlisäverollisena vai ei?
Eläkkeelle siirtyvä työntekijämme haluaa ostaa autoetuna käyttämänsä henkilöauton itselleen. Autosta ja sen kuluista ei ole tehty vähennyksiä arvonlisäverotuksessa. Pitääkö auto myydä arvonlisäverollisena vai ei? -
KARON PÖRSSI 27.4.2022
Mitkä ovat Helsingin pörssin vastuullisuuskunkut? Kahden luokittajan pisteet kertovat
🅑 JÄSENILLE
KARON PÖRSSI Mitkä ovat vastuullisimmat Helsingin pörssin yhtiöistä? Kysymys on kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Käsittelin ongelmaa viime viikolla Taloustaidon verkkosivuilla ilmestyneessä jutussa. -
TYÖ & ELÄKE 27.4.2022
Etätöissä? Näin hyödynnät koronavuoden kulut verotuksessa
Olitko viime vuonna etätöissä kotona yli puolet työpäivistä? Vai teitkö etätöitä satunnaisesti? Entä matkakulut? Palkansaajan 10 tärkeää kysymystä etätyön vähennyksistä. -
NUORET JA RAHA 26.4.2022
Ruokahävikki kuriin – laskurin avulla vähennät hiilijalanjälkeäsi
Suomalaisissa kodeissa heitetään vuosittain arviolta 25 kiloa henkilöä kohden ruokaa roskiin. Ruokahävikkiä voi pienentää pienin keinoin asiaan huomiota kiinnittämällä. Alkuun pääsee ruokahävikkilaskurilla, jonka avulla voi hahmottaa omaa ja perheen ruokahävikkiä. -
RAHAT 26.4.2022
Asuntosijoittaja, tiedätkö mihin taloyhtiön rahat käytetään? Osallistu yhtiökokoukseen
Energia kallistuu ja taloyhtiöiden hoitovastikkeissa on nousupainetta. Osallistumalla yhtiökokoukseen pystyt vaikuttamaan siihen, miten omaisuuttasi hoidetaan ja kuinka suuria vastikkeita maksat tulevaisuudessa. Tässä juristin vinkit yhtiökokoukseen osallistujalle. -
BLOGIT 26.4.2022
Investointeja heti, kiitos!
Investoinnit ovat kansantalouden lihakset. Ilman niitä on vaikea toimia. Siksi huolestuneena onkin seurattu, kun suomalaisten yritysten investointiaste on laahannut muita Pohjoismaita perässä. -
VAPAALLA 26.4.2022
Hankkisinko sähköisen tavarapyörän? 5 vinkkiä arjen asiointiin
Perhe pyörän kyytiin ja hyvillä mielin päiväkotiin, kauppaan tai harrastamaan. Hyvästi lasten nahistelu auton takapenkillä, kärvistely ruuhkajonoissa ja taistelu parkkipaikasta. Uskaltaisitko vaihtaa ajokkiin, joka kääntää päät ja kerää hymyt? -
VAPAALLA 26.4.2022
Ulla Rantanen – monen tyylin taiteilija
Taidemaalari ja graafikko Ulla Rantasen tyyli on vaihdellut eri aikakausina. Alkuvaihteessa taiteilijan tuotannossa oli paljon uusrealismia ja pop-taidetta, joka vähitellen pelkistyi ja kehittyi edelleen ekspressiivisemmäksi. -
RAHAT 26.4.2022
Miten kriisit vaikuttavat sijoittajien päätöksiin?
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on heilutellut osakekursseja ja koetellut sijoittajien hermoja. Millaisiin seikkoihin osakesäästäjät yleensä pohjaavat sijoituspäätöksensä? -
VEROT 25.4.2022
Maataloudenharjoittajille tulossa lisäpalautusta energiaverosta
Suurin osa maataloudenharjoittajista on saamassa lisäpalautuksen energiaverosta. Hallitus esittää 45 miljoonan euron lisäpalautuksia niille maataloudenharjoittajille, jotka ovat saaneet tänä keväänä hyväksytyn päätöksen vuoden 2021 energiaveron palautuksista. -
VEROT 25.4.2022
Myin asuntoni tappiolla – miksi vähennystäni varainsiirtoverosta ja välityspalkkiosta ei hyväksytty?
Ilmoitin verottajalle tappiollisesta asuntokaupasta joulukuussa 2021. Verottaja otti helmikuussa yhteyttä ja kertoi, ettei varainsiirtoveroa ja asunnon välityspalkkiota saa vähentää. Onko asia näin? -
RAHAT 25.4.2022
Sota ei vielä täysin näy pörssikursseissa – varovaisuus valttia osakeostoissa
Venäjän hyökkäys Ukrainaan vaikuttaa myös epäsuorasti moneen pörssiyhtiöön, kun talouskasvu hiipuu ja kustannukset nousevat. -
RAHAT 25.4.2022
Säästö- ja sijoitustilit: kovin korko Norjasta
Säästö- ja sijoitustilien korot vaihtelivat huhtikuussa 0,01 prosentista 0,75 prosenttiin. Taloustaidon vertailussa on esimerkkejä tileistä, joiden korko ylittää nollan. -
KOTI & AUTOT 22.4.2022
Jätevesien käsittely hoitamatta? Nyt kannattaa kiirehtiä
🅑 JÄSENILLE
Tuhansilla haja-asutusalueiden kiinteistöillä ei hoideta talousjätevesiä, vaikka käsittelyn piti olla kunnossa viimeistään lokakuussa 2019. Mitä nyt pitäisi tehdä, jos jätevesien käsittely on jäänyt hoitamatta? -
VEROT 22.4.2022
Miten vuokratuloa verotetaan, kun vuokraan metsää tuulivoimalalle?
Vuokraan metsätilaltani maata rakennuspaikaksi tuulivoimalalle. Miten vuokratuloani verotetaan? -
RAHAT 22.4.2022
Rahastoissa alavirettä – osakerahastoissa rajuimmat laskut
Taloustaidon rahastovertailussa vertaillaan osake-, yhdistelmä- ja korkorahastojen lyhyen ja keskipitkän aikavälin tuottoja. Vertailu kertoo rahastojen vuosituotot vuoden, kolmen ja viiden vuoden jaksoilta. -
BLOGIT 22.4.2022
Korona ei kukistanut kaupungistumisen trendiä
Asuntojen hintakehitys on edelleen parhaita keinoja arvioida alueen vetovoimaa, ja tämän mittarin viesti on varsin selvä: kaupungit jatkavat kasvuaan, ja maaseutu tyhjenemistään. -
VEROT 22.4.2022
Verohallinnon Heikura vastaa Veronmaksajien Maliselle: Paita mittatilauksella pakkopaidan asemesta
Kati Malinen kirjoittaa Taloustaidon blogissaan, että verottaja tarjoaa yhden koon pakkopaitaa vaatiessaan digiasioinnin ensisijaisuutta niille, jotka taidoiltaan siihen kykenevät. -
NUORET JA RAHA 21.4.2022
Sähköpotkulautakausi on korkattu – muista liikenteessä nämä väistämissäännöt
Sähköpotkulaudat ovat palanneet talven jälkeen kaupunkien kaduille. Potkulauta alle ja menoksi. Mutta muistatko potkulautoja koskevat liikennesäännöt? Vinkit turvalliseen potkulautailuun kokosi mikromobiiliyritys Voi Technology, joka on tuonut jälleen potkulautoja Helsingin kaduille. -
KOTI 21.4.2022
Asuntolainan kuukausierän koko lainasummaa tärkeämpi – vain joka kymmenes suomalainen ottaisi yli 25 vuoden lainan
Suomalaisten suhde asuntolainaan on käytännöllinen. Lainan kokoa oleellisempana pidetään kuukausierän kokoa. Lainan lyhennysnopeus halutaan sovittaa omaan elämäntilanteeseen.
Näitä muut lukevat nyt
-
VEROT 20.5.2025Jos vainajalla on velkaa, kuka vastaa velasta?Avovaimoni on pulassa lainojensa kanssa, ja siksi olen suunnitellut ottavani itse vakuudellista velkaa, josta lainaisin osan hänelle. Teemme takaisinmaksusta velkakirjan, jossa kerrotaan maksuaikat...
-
TYÖ & ELÄKE 20.5.2025Työpaikkojen ilmapiiri parani, mutta koulutus väheni – töissä riittää keskeytyksiäPalkansaajien kokema kiire ei ole lisääntynyt viime vuosina, mutta työpäiviä rikkovat keskeytykset ovat yleisiä. Vaikka työpaikoilla tuetaan uuden oppimista, työnantajan tarjoama koulutus on kuiten...
-
VEROT 19.5.2025Lapsettoman pariskunnan perintökiemurat – mitä tapahtuu omaisuudelle?Mitä tapahtuu, kun lapseton henkilö kuolee ilman testamenttia? Entä miten avio- tai avopuolisoiden asema eroaa perinnönjaossa? Näihin ja moniin muihin perintö- ja lahjaverotukseen liittyviin kysymy...
-
KOTI 21.5.2025Neljä helppoa lajitteluvinkkiä mökille – pakkaukset ekopisteelle, muita jätteitä jäteasemalleKesäasunnolla syntyy yllättävän paljon pakkausjätettä. Lajittelu käy kätevästi myös mökillä, kun muistaa muutaman yksinkertaisen vinkin – ja vie pakkaukset oikeaan paikkaan. Vaikka maisemat ja paik...
-
KOTI & AUTOT 20.5.2025
🅑 JÄSENILLE
Kotitalousvähennys hanskaan ja kesämökki kuntoon – mitä voit vähentää?Myös kesämökin kunnossapidosta ja remonteista saa kotitalousvähennyksen. Tiedätkö, mistä vähennystä saa ja mistä sitä ei saa? Verojuristi Merja-Liisa Huolman-Lakari vastaa 14 kysymykseen siitä, mit...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
VEROT 21.5.2021Mökki lahjaksi lapsenlapselle – voiko hallintaoikeuden pidättää useammalle henkilölle?Minulla on kesämökki, jonka arvo on 100 000 euroa. Olen ajatellut lahjoittaa kesämökin omistusoikeuden lapsenlapselleni. Hallintaoikeuden aion antaa 40-vuotiaalle lapselleni. Voinko pidättää hallin...
-
VEROT 24.5.2021Unohtuiko jotain veroilmoituksesta? Toimi nopeastiEsitäytetty veroilmoitus piti tarkistaa 4.5., 11.5. tai 18.5. mennessä. Ehtiikö veroilmoitusta vielä täydentää tai korjata, vaikka oma määräpäivä meni jo? ”Voit täydentää ja korjata veroilmoitustas...
-
TYÖ & ELÄKE 18.5.2021Kotitalous palkkaa nuoren töihin – mitä pitää muistaa?Palkkaatko tutun nuoren kesäksi kotiisi töihin? Tutustu työnantajan velvollisuuksiin. Palkanmaksuun on tarjolla myös helpottavaa apua. Kun palkkaat nuoren töihin, tee kirjallinen työsopimus, johon ...
-
VAPAALLA 17.5.2021Vakuutus lomaliikkujalle – tunnetko hinnat, ehdot ja vaihtoehdot?Vapaalla on aikaa käydä pidemmillä lenkeillä, joogata, fillaroida, puunata terassi ja vaihtaa mökin kattoon huovat. Kun puuhailee enemmän, vahinkojen määrä kasvaa. Tarkista, onko vakuutusturvasi ta...
-
VAPAALLA 18.5.2021Ahti Lavosen teoksista kisataan – hinnoissa nousuvaraaKuvataiteilija Ahti Lavonen (1928–1970) on yksi merkittävimmistä 1960-luvun taiteilijoistamme. Hän oli omana aikanaan uusien kansainvälisten virtausten edelläkävijä Suomessa. Taidemaalarina Lavosen...
-
RAHAT 17.5.2021Jenkkipörssit kovassa vauhdissa – miltä aloilta löytyy vielä lupaavia sijoituskohteita?Ennätyskorkealle nousseissa Yhdysvaltojen pörsseissä voi olla edessä korjausliike. Ne tarjoavat silti jatkossakin hyvän mahdollisuuden hajauttaa osakesijoituksia. ”Eläkepäiviä varten säästävälle ne...
-
RAHAT 19.5.2021Ostatko tavaraa verkosta EU:n ulkopuolelta? Vältä nämä sudenkuopatEU:n ulkopuolella ostellessa kannattaa olla tarkkana, jotta osaa välttää sudenkuopat. Heinäkuun alussa tilanne voi mutkistua, sillä jatkossa myös pienistä EU:n ulkopuolelta tilattavista paketeista ...
-
RAHAT 21.5.2021Yhdysvaltojen nousukausi poikii tilauksia suomalaisille yrityksilleYhdysvaltain jättimäinen elvytys ja ripeä talouskasvu on onnenpotku maassa toimiville suomalaisyhtiöille. Nousukaudesta hyötyvät etenkin Helsingin pörssin konepajat. Yhdysvalloissa on totuttu suuri...
-
RAHAT 19.5.2021Tulokset katosta läpi – salkunhoitajien poiminnat kevään tulossesongistaKARON PÖRSSI Johan on ollut tykitystä! Helsingin pörssin yhtiöiden ensimmäisen vuosineljänneksen tuloskausi alkoi positiivisilla tulosvaroituksilla ja jatkui odotukset ylittäneiden tulosten paraati...
-
RAHAT 17.5.2021Kulutusluotto 20 000 euroa – mitä laina nyt maksaa?Edullisinta 20 000 euron kulutusluottoa tarjoaa Helsingin OP, jonka vakuudellisen lainan korko on 3,40 prosenttia. Toiseksi edullisin on Ålandsbanken, jonka luoton korko on 3,45 prosenttia. Kolman...
-
KOTI 24.5.2021Asuntomarkkinoilla kiehuu, mutta porina jää pistemäiseksiJoko nyt voi sanoa, että asuntomarkkinoilla kiehuu? Kaipa voi, mutta keittolevyt ovat kuumenneet vain suurissa kaupungeissa. Lisäksi niiden sisälläkin on isoja eroja hintakehityksessä. Tilastokesku...
-
RAHAT 19.5.2021Myin virtuaalivaluuttaa – onko voitosta maksettava veroa?Olen myynyt virtuaalivaluuttaa ja aion sijoittaa saamani varat toiseen virtuaalivaluuttaan. En ole kotiuttanut voittojani, vaan ne ovat edelleen välittäjän hallinnoimalla tilillä. Joudunko silti ma...
-
KOTI 18.5.2021Vanhat omakotitalot vaihtavat vinhaan omistajaa – kasvua liki viidennes viime vuodestaVanhoja omakotitaloja myytiin tammi-maaliskuussa lähes 18 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten, kertoo Tilastokeskus. Pääkaupunkiseudulla kauppoja tehtiin peräti 45 prosenttia ja muualla Suomessa h...
-
KOTI 21.5.2021Asuntolaina 150 000 euroa – tällaisia tarjouksia luvassaTaloustaidon vertailussa 150 000 euron asuntolainan korot vaihtelevat 0,59 prosentista 0,90 prosenttiin. Toukokuussa edullisinta asuntolainaa tarjoaa Hypo, jonka lainatarjouksessa korko on 0,59 p...
-
RAHAT 24.5.2021Tuplasti listautumisherkkua: Netum, Merus, molemmat vai ei kumpikaan?KARON PÖRSSI Tällä viikolla toistuu sama kuin maaliskuussa: samanaikaisesti sijoittajilta hakee rahaa listautumisannissa kaksi yhtiötä. Maaliskuussa päällekkäin käynnissä olivat Orthexin ja Sitowis...
-
KOTI 24.5.2021Koronarokotustodistus tulossa Omakantaan keskiviikkona – EU:n yhteinen todistus saataville heinäkuussaSuomen kansallinen koronarokotustodistus on saatavilla Omakannassa 26.5. alkaen. Rokotustodistukset tulevat näkyville vaiheittain. Kansallisen rokotustodistuksen päivittyminen Omakantaan voi kest...
-
VAPAALLA 20.5.2021Minne säästöt, vaihdanko asuntoa, ostanko kesämekon? Näin onnistut valinnoissaMitkä kengät laitan tänään jalkaan? Hakisinko opiskelupaikkaa? Onko nyt oikea aika vaihtaa asuntoa? Uskallanko tehdä sijoituspäätöksen? Kuinka paljon haluan säästää eläkepäivien varalle? Jokainen m...
-
VEROTUS 24.5.2021
🅑 JÄSENILLE
Virtuaalinen verokummajainen – näin bitcoinin myymistä ja vaihtamista verotetaanOstitko virtuaalivaluutalla kupillisen kahvia? Maksoitko siitä luovutusvoittoveron? Bitcoin ja muut virtuaalivaluutat aiheuttavat veronmaksajalle paljon hämmentäviä kysymyksiä. Verojuristi kertoo, ... -
VEROTUS 20.5.2021
🅑 JÄSENILLE
Freelancer, laskutuspalvelun asiakas, toiminimi – mitä kuluja voit vähentää verotuksessa?Mitä itsensä työllistäjän kannattaa muistaa tuloverotuksesta ja verovähennyksistä? Tästä löydät neuvoja freelancerille, laskutuspalvelun palkansaaja-asiakkaalle ja Y-tunnuksella toimivalle toiminim... -
KOTI & AUTOT 18.5.2021
🅑 JÄSENILLE
Ensiasunto – mitä veroja ja vähennyksiä asunnon hankkimiseen liittyy?Varainsiirtovero, lahjavero, kiinteistövero ovat esimerkkejä veroista, joihin ensiasunnonostaja saattaa törmätä kaupanteon yhteydessä tai myöhemmin, kun jo asuu omassa kodissa. Korkovähennys liitty...






