veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

VAPAALLA

Vakuutus lomaliikkujalle – tunnetko hinnat, ehdot ja vaihtoehdot?

Vakuutus lomaliikkujalle – tunnetko hinnat, ehdot ja vaihtoehdot?
17.5.2021

Vapaalla on aikaa käydä pidemmillä lenkeillä, joogata, fillaroida, puunata terassi ja vaihtaa mökin kattoon huovat. Kun puuhailee enemmän, vahinkojen määrä kasvaa. Tarkista, onko vakuutusturvasi tarpeiden tasalla.

Kuten kaikki tiedämme, tekevälle sattuu. Lomakausina ihmiset harrastavat ja puuhailevat enemmän, ja silloin myös vahinkojen määrä kasvaa.

Mitä kesäksi vakuutusturvaa itselleen haluavan kannattaa ottaa huomioon?

”Alkuun kannattaa selvittää, mihin vakuutusturvaa haluaa ja tarvitsee. Mitä vapaa-aikaan kuuluu ja millaisiin tekemisiin liittyy riskiä? Sen jälkeen on syytä tarkistaa, mitä vakuutuksia itsellä jo on ja millaista turvaa tulee työnantajan vakuutuksesta tai liittojen jäsenyydestä”, sanoo vakuutusasiantuntija Hanna Salo Vakuutus- ja rahoitusneuvonta Finestä.

Vakuutusten vertailu on harvan suosikkiharrastuksia. Eurot katsomalla pääsee helpolla, mutta Salon mielestä vakuutusmaksuissa ei kannata tuijottaa pelkkää hintaa.

Lomalaisen vakuuttamiseen pätee yleinen vakuutusten periaate: mitä kattavamman turvan haluaa, sitä enemmän siitä joutuu maksamaan. Monen perusvakuutus on kotivakuutuksen lisäksi tapaturmavakuutus, ja se on voimassa muulloinkin kuin loma-aikaan.

Taloustaito pyysi keväällä 2021 vakuutustarjoukset kahdelle kesäisin hyvin aktiiviselle ihmiselle. Tarjoukset antoi neljä vakuutusyhtiötä: Fennia, If, Lähi-Tapiola ja Pohjola Vakuutus.

Esimerkkihenkilöt ovat 

  • Alma: Jyväskyläläinen 35-vuotias nainen, joka pyöräilee, juoksee, patikoi pitkiä päivämatkoja luonnonpuistossa. Lisäksi aikomuksena on loma-aikaan aloittaa uusi harrastus, kiipeily.

  • Jouni: 58-vuotias mies, joka hoitaa kesän aktiivisesti pihaansa Helsingissä. Loma-aikaan heinäkuussa on edessä Kustavissa sijaitsevan mökin maalaus ja huopakaton korjaus. Lisäksi hän käy aktiivisesti soutamalla kalassa, suppaa, marjastaa ja lenkkeilee koiransa kanssa.

Vakuutusta vertaillessa ehdot ovat erittäin tärkeät. Ne kannattaa tarkistaa vakuutusta ottaessa suoraan yhtiöltä. Taulukon hinnat ovat suuntaa antavia arvioita. Alma tarvitsee kaikissa tarjouksissa myös lisämaksullisen urheilulaajennuksen kiipeilyyn.

Kysymys Fennia If Lähi-Tapiola Pohjola Vakuutus
1. Mikä on suosituksenne tapausten esimerkeille? Terveyden turvavakuutus. (tapaturmat) Laaja
tapaturmavakuutus
Tapaturmavakuutus. Lisäksi Almalle urheiluturva. Terveysvakuutus ja toimeentulovakuutus.(sairauskulut ja tapaturmat)
2. Mitä vakuutus korvaa? Valinnan mukaan vain tapaturmat tai sen lisäksi myös sairaudet. Korvaa näistä aiheutuvia hoitokuluja. Tapaturman hoitokulut (50 000 e asti), tapaturmainen pysyvä haitta (80 000 e) ja tapaturmainen kuolema (20 000 e). Hoitokuluissa ei ole omavastuuta, vakuutusmäärä on vakuutuksen voimassaoloajalle. Korvaa vamman hoitokuluja yksityisessä ja julkisessa hoitolaitoksessa sekä niihin liittyvät kohtuulliset matkakulut. Hoitokuluina kuluja lääkärikäynneistä, tutkimuksista ja leikkauksista sekä lääkärin määräämät lääkkeet. Tapaturmavakuutuksessa ei ole omavastuuta, urheiluturvassa on omavastuu Terveysvakuutus korvaa sairauksien ja tapaturmien kuluja. Toimeentulovakuutus antaa turvaa tapaturmaisen kuoleman, invaliditeetin ja tilapäisen työkyvyttömyyden varalta.
3. Korvataanko jotakin erikoishoitoa tai -kuluja? Turvaa voi muokata omien tarpeiden mukaan. Laajimmillaan vakuutus kattaa muun muassa erikoislääkärikulut, leikkaustoimenpiteet ja lääkkeet. Fysikaalista hoitoa korvataan myös silloin, kun tapaturma tai rasitusvamma ei vaadi leikkausta tai kipsausta. Voidaan korvata esim. vamman hoidon kannalta tarpeellinen fysikaalinen hoito. Terveysvakuutus korvaa kuluja lääkärinhoidosta kuntoutukseen ja kotona pärjäämiseen asti. Turvaa voi muokata omien tarpeidensa mukaan. Tarjouksessa suositellusta Terveysvakuutuksesta korvataan yleisimpien hoitojen lisäksi mm. fysikaalista hoitoa, toiminnallista terapiaa, puheterapiaa, neuropsykologisia tutkimuksia sekä lääkinnällisiä hoito- ja apuvälineitä.
4. Tarvitaanko vakuutukseen lisävakuutuksia? Terveyden turva korvaa vain Suomessa annettua hoitoa. Urheilulaajennus vaaditaan ns. vaarallisiin lajeihin. Urheiluturvalle tarve, jos harrastaa riskilajeja tai kilpaurheilua. Almalle tarvitaan kiipeilyä varten urheiluvakuutus. Alma tarvitsee Terveysvakuutukseen urheilijan turvan kiipeilyä varten.
5. Mitä ehtoja vakuutus sisältää? Vakuutetun tulee asua Suomessa ja kuulua Suomen sairausvakuutuslain piiriin. Tapaturman pitää sattua vakuutuksen voimassaollessa. Vakuutus ei esimerkiksi korvaa kilpaurheilua, riskilajeja tai ennen vakuutuksen ottamista sattuneita vammoja. 17 vuotta täyttäneen vakuutus ei ole voimassa mm. ammattiurheilussa, kilpaurheilussa eikä myöskään riskialttiissa urheilulajeissa. Ulkomailla voidaan tarvita lisäturvaa. Vakuutusehdoissa mainituissa riskialttiissa urheilulajeissa (kiipeily) sattunut vahinko ei ole korvattava ilman urheiluvakuutusta, vaikka kyseessä olisi kokeilu tai ensimmäinen kerta.
6. Vakuutusmaksut vuodessa?
  • Alman maksut: Kattaa vain tapaturmat, sisältää urheilulaajennuksen. Vakuutusmäärä 40 000 euroa, omavastuu 200 euroa/vakuutuskausi, tapaturmainen haitta 50 000 euroa, tapaturmainen kuolema 20 000 euroa. Hinta Fennian kotivakuutusasiakkaalle. Vuosimaksu 136 e.


  • Jounin maksut: Kattaa vain tapaturmat. Vakuutusmäärä 40 000 euroa, omavastuu 200 euroa/vakuutuskausi, tapaturmainen haitta 50 000 euroa, tapaturmainen kuolema 20 000 euroa, ei urheilulaajennusta. Hinta Fennian kotivakuutusasiakkaalle. Vuosimaksu 67 e.
  • Alman maksut: Laaja tapaturmavakuutus, vuosimaksu Ifin etuasiakkaalle noin 152 e. Urheiluturva (kiipeily, kallein riskiluokka) nostaa vuosimaksua noin 280 euroa. Vuosimaksu on yhteensä 432 e.


  • Jounin maksut: laaja tapaturmavakuutus ilman urheiluturvaa, vuosimaksu 267 e.
  • Alman tapaturmavakuutuksen maksut: hoitokulut 20 000 e, haittakorvaus 200 000 e ja tapaturmainen kuoleman turva 10 000e. Vuosimaksu on noin 85 euroa ennen mahdollisia asiakasalennuksia. Urheilulaajennus jatkuvana turvana 740 euroa ennen alennuksia. Maksut yhteensä 825 e.


  • Jounin maksut: tapaturmavakuutukseen samat suositukset. Jouni ei tarvitse lisäturvaa mihinkään toimintoihin. Tapaturmavakuutusmaksu 146 e.

Alma*:

  • Terveysvakuutus + urheilijan turva: urheilijan hoitoturva 50 000 e (100 e omavastuu), urheilijan tuki- ja liikuntaelinterapia 5 000 e (100 e omavastuu), urheilijan hammasturva: 5 000 e (100 e omavastuu) / Maksu vuodessa n. 520 e.
  • Toimeentulovakuutus: invaliditeettiturva: 200 000 e, kuolinturva: 10 000 e / Maksu vuodessa n. 35 e.
  • VAIHTOEHTO: Terveysvakuutus ILMAN urheilijan turvaa: hoitoturva: 200 000 e (100 e omavastuu), tuki- ja liikuntaelinterapia:10 000 e, toiminnallinen terapia: 10 000 e, erityiskulut: 10 000 e, hammasturvaT: 10 000 e / Maksu vuodessa n. 200 e +  Suomen Kiipeilyliitto ry:n jäsenmaksuun sisältyvä vakuutus: hoitokorvaus 15 000 e, haittakorvaus 30 000 e ja kuolinkorvaus 8 500 e / jäsenmaksu 63 e = 263  e

Jouni*:

  • Terveysvakuutus, samat korvaussummat kuin yllä, ei urheilulaajennusta,  maksu n. 800 e.
  • Toimeentulovakuutus: invaliditeettiturva 200 000 e, kuolinturva:10 000 e / maksu n. 50 e.
7. Sisältääkö vakuutus maksusitoumuksen, jonka voi antaa hoitavalle yritykselle? Kyllä. Leikkaustoimenpiteissä hoitolaitokset pyytävät maksusitoumuksen vakuutusyhtiöstä. Maksusitoumuksen saa isompiin hoitokuluihin, esimerkiksi magneettitutkimuksiin ja leikkauksiin. Lisäksi asiakas saa aina yhteistyölääkäriasemilla (Mehiläinen, Terveystalo, Aava ja Pikkujätti) vahinkoasian vireille, ja lääkäriasema lähettää vahinkoilmoituksen yhtiöön. Ratkaistaan tapauskohtaisesti vahinkokuvauksen ja saatujen lääkärinlausuntojen perusteella. Korvattavan tapaturmavamman tarpeelliselle tutkimukselle tai toimenpiteelle voidaan myöntää maksusitoumus. Pohjola Terveysmestari-palvelu ja lääkärikumppanit mahdollistavat nopean hoitoonpääsyn. Hoitoa tarvitessasi voit saada korvausratkaisun heti, eikä sinun tarvitse täyttää vahinkoilmoitusta. Korvattavan hoidon yhteydessä sinun tarvitsee maksaa lääkärikumppanille vain vakuutuksesi mahdollinen omavastuu.
8. Kuinka pitkään vahingon jälkeen kuluja korvataan? Terveyden turvassa ei ole aikarajaa, kunhan vakuutus on voimassa. Hoidon pitää olla syy-yhteydessä aikaisempaan vahinkoon. Vakuutuksen tulee olla voimassa kulujen syntyhetkellä ja kulut korvataan tällöin valittuun vakuutusmäärään asti. Hoitokuluja voidaan korvata korvattavan tapaturmavamman hoidon vaatima aika vakuutusmäärän puitteissa. Vakuutussopimuksessa on määritelty tapaturmakohtainen enimmäiskorvausmäärä, jonka vakuutettu voi valita väliltä 2 500–20 000 e. Korvauksia maksetaan, mikäli kulut ovat syntyneet turvan voimassa ollessa ja turvan voimassaoloaikana

* Bruttohinta. Nettohintaan vaikuttavat asiakaskohtaiset edut, kuten onko Etu- tai Keskittäjäasiakas sekä maksaako vakuutusmaksun yhdessä erässä.

Kirsi Riipinen

Riittääkö laaja tapaturmavakuutus, vai pitäisikö sittenkin ottaa sairauskuluvakuutus? Mitkä lajit vakuutusyhtiöt luokittavat riskialttiiksi? Lue laajempi vakuutusjuttu Kunto kattoon lomalla 19.5. ilmestyvästä painetusta Taloustaidosta 5/2021. Voit lukea lehden myös sähköisenä Veronmaksajien jäsenpalvelussa.

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti