It is the economy, stupid. Eli se on talous, joka ratkaisee vaalit, taukki. Yhdysvaltain välivaalit todisti jälleen kerran, että vanha kampanjahokema pitää kutinsa.
Samaan teemaan palataan ensi keväänä Suomenkin eduskuntavaaleissa. Ei ole sattumaa, että oppositio brändäsi viimeisimmän välikysymyksensä arjen kustannusten nousuksi.
Vaikka hallitus nauttii senkin jälkeen eduskunnan luottamusta, ei mikään kolahda kansakunnan tajuntaan nyt niin hyvin kuin huoli sähkön, bensan ja terveydenhoidon hinnoista.
Kuluttajien kokema inflaatio on aina suurempaa kuin todellinen. Silti hintojen nousu on ollut kovaa varsinkin Yhdysvalloissa ja levinnyt myös bensiinillä tai dieselillä pyörivien alojen ulkopuolelle.
Vain maltillinen palkkakehitys on pitänyt tilanteen hallinnassa Atlantin molemmin puolin. Korkotrendi on joka tapauksessa kääntynyt kummankin puolen keskuspankeilla ylöspäin.
Presidentti Donald J. Trump sai alkukautensa aikana paljon anteeksi kannattajiltaan. Kuluvan vuoden kulupiikki oli kuitenkin liikaa, koska se iski suoraan tavallisten amerikkalaisten arjen rahoittamiseen.
Arviolta tuhannen dollarin vuosilisäys keskimääräisen kotitalouden perusmenoihin on Yhdysvaltainkin mittakaavassa suuri. Välivaaleissa republikaanit maksoivat siitä massiivisen poliittisen hinnan.
Presidentin käynnistämä sota Iranissa ja aggressiivinen tullipolitiikka söivät kansalaisten kukkaroa varsinkin Kanadan ja Meksikon vastaisilla rajoilla. Pelkästään jo lähiturismi romahti näissä osavaltioissa kauppasotien myötä.
Ystävällisten naapurimaiden ja kauppakumppanien asemointia vihollisiksi ei voi perustella oikein millään ideologialla.
Vaalitulos oli niin selvä, että ehkä jopa tämä presidentti ymmärtää nyt koskemattomuutensa rajat. Syyllisyydestä seksuaaliseen hyväksikäyttöön siviilissä ja mahdollisista virkasyytteistä voi nähtävästi vielä selvitä. Mutta ei siitä, että bensagallonan hinta nousee yli neljän dollarin.
Ei siis tarvitse olla kummoinen poliittinen strategi, kun ennustaa arkitalouden jylläävän kotoisillakin vaalikentillä. Siksi ylätason velkajarrupositio ei riitä millekään puolueelle, kun kokoonnutaan kevään vaaliväittelyihin.
Julkisen talouden tasapainottamisen keinot pitää toki tuoda pöytään, mutta äänestäjät haluavat ymmärtää menoleikkausten tai veronkiristysten seuraukset ennen kaikkea omassa arjessaan.
Silloin pitää puhua konkreettisista euroista. Ja niitä ei ole paljon jaettavana, kun puhutaan noin kymmenen miljardin euron sopeutustarpeesta vaalikauden aikana.
Suomalaiset arvostavat kuitenkin suoraa puhetta. Tai niin suoraa, että voi tulla silti valituksi.
Ryhdikästä on ainakin tunnustaa, että Suomi on pienenä vientivetoisena maana kansainvälisten suhdanteiden ja korkojen vietävänä. Iso osa arjen kulueristä asumisesta liikkumiseen on lopulta poliittisten päättäjien ulottumattomissa.
Merkittävä poikkeus tästä on sähkö, jonka hintaan lainsäätäjät voivat vaikuttaa niin sääntelyn kuin verotuksenkin kautta. Vieläpä kohtuullisen nopeasti.
Sähkön hintapaineet ovat sopivasti kovassa nousussa talvea kohti. Voittaako arkitalouden vaalitaiston se puolue, joka lupaa uskottavasti pitää sähkölaskun kurissa?
Antti Oksanen
Kommentoi