Etusivu
-
KOTI 4.2.2019
Myyn sijoitusasunnon – voiko rahoitusvastikkeen lisätä asunnon hankintahintaan?
Ostimme sijoitusasunnon vuonna 2010. Kauppahinta oli 106 450 euroa. Yhtiöllä oli lainaa, josta maksoimme osuutemme, 103 100 euroa, pois samana vuonna. Saako tämän summan lisätä hankintahintaan myyntivoiton verotuksessa? -
VEROT 4.2.2019
Haluatko veroilmoituksesi vain sähköisesti Omaveroon? Ota käyttöön Suomi.fi-viestit
Verovuoden 2018 veroilmoitus lähetetään henkilöille paperipostina ja kirjeenä Omaveroon. Jos haluat veroilmoituksesi vain sähköisesti Omaveroon, ota Suomi.fi-viestit käyttöön viimeistään 28. helmikuuta. -
VAPAALLA 4.2.2019
Jarmo Mäkilä tulkitsee aikaa ja paljastaa maalauksissa tunteensa
Taidemaalari Jarmo Mäkilä on mestari tulkitsemaan aikalaistaidetta ja uusia virtauksia. Mäkilä on tunnettu erityisesti suurista ja värikkäistä akryylimaalauksistaan. -
BLOGIT 1.2.2019
Kun talous ja velalliset tarvitsevat alhaista korkoa, säästäjä kuittaa laskun
tuudittautua. Alhaisilla koroilla on tuettu finanssi- ja eurokriisistä toipumista jo kymmenen vuotta. -
TYÖ & ELÄKE 1.2.2019
Tuoreen eläkeläisen rahat riittävät melko hyvin – yllätyksiä talous ei kuitenkaan kestä
Hiljattain eläkkeelle jääneiden taloudellinen tilanne on keskimäärin hyvä. Suurin osa on varautunut eläkepäiviinsä. Rahat riittävät, jos mitään yllättävää ei satu. -
TYÖ & ELÄKE 1.2.2019
2019
-
BLOGIT 1.2.2019
Mitä muistat 2010-luvusta? Ainakin asuntovelallisen kissanpäivät
Suomessa asuntovelallinen on voinut kehrätä tyytyväisenä maltillisten korkojen ansiosta. Kissanpäiviä on tosin varjostanut asuntolainan korkovähennysoikeuden leikkaaminen. -
RAHAT 1.2.2019
Turvaako talletussuoja kaikki säästösi?
Tallettajan kannattaa aina varmistaa, millainen talletussuoja hänen säästöjensä turvana on. Esimerkiksi Norjan talletussuoja muuttui vuodenvaihteessa. -
VAPAALLA 1.2.2019
Lukijamatka: Portugalin kiertomatka 22.-28.10.2019 esittelee suosikkikohteet
Kesäisellä Portugalin kiertomatkalla näet maan suosituimmat kohteet, Lissabonin rantakaupunkeineen, Sintran vuoristossa, Atlantin rannikon kalastajakylät, Coimbran, Porton Douro-jokineen, maan syntysijana pidetyn historiallisen Guimaraesin, Fatiman ja paljon muuta. -
RAHAT 31.1.2019
Taloustaito sai JSN:ltä langettavan päätöksen – toimi väärin julkaistessaan verkkosivuillaan ”villejä finanssineuvojia” kritisoivan jutun
Lehti julkaisi verkkosivuillaan syyskuussa jutun, joka käsitteli kriittisesti ”villejä finanssineuvojia”. Jutun oli kirjoittanut lehden avustaja, jolla on finanssivalvonnan piiriin kuuluvia yksityispankkipalveluja vertaileva yritys. -
RAHAT 31.1.2019
Taloustaidolle langettava päätös Julkisen sanan neuvostolta
Langettava päätös 6969/AL/18 -
KOTI 31.1.2019
Kotitaloustyönantaja, ilmoita maksetut palkat tulorekisteriin
Oletko maksanut tammikuussa palkkaa tai ostanut palvelun? Myös kotitalouksien maksamat palkat ja palkkiot ilmoitetaan tulorekisteriin. Jos kotitalous on siis maksanut palkkaa tammikuun aikana, tiedot on ilmoitettava tulorekisteriin viimeistään 5. helmikuuta. -
RAHAT 31.1.2019
Miten kulutuksen kasvihuonekaasupäästöt jakautuvat?
Kuluttajan hiilijalanjäljellä on merkitystä. Kotitaloudet tuottavat Suomen kulutusperusteisista kasvihuonekaasupäästöistä noin 70 prosenttia. -
VEROT 31.1.2019
Leskellä hallintaoikeus kaikkeen omaisuuteen – kuka maksaa perintöveron?
Mieheni kuoli jokin aika sitten. Meillä on testamentti, jossa minulle määrärään hallintaoikeus kaikkeen omaisuuteemme. Joudunko minä maksamaan perintöveroa? Onko poikamme maksettava veroa jo nyt, vaikka hän ei saa käyttöönsä vielä mitään? -
RAHAT 31.1.2019
Lisää talousopetusta kouluihin – opettajat huolissaan nuorten taloustaidoista
Vain vajaa kolmannes opettajista on sitä mieltä, että koulu antaa riittävät talousosaamisen valmiudet. Taloustaitojen opettaminen koulussa on kuitenkin tärkeää – näin ajattelee 94 prosenttia opettajista. Tulokset selviävät tuoreesta Opettajien talousosaaminen 2019 -tutkimuksesta. -
VEROT 30.1.2019
Noususuhdanne kasvattaa yritysten verojalanjälkeä
Talouden pirteä kasvu näkyy suomalaisten yritysten maksamissa ja tilittämissä veroissa. Tuotot kaikista verolajeista ovat kasvaneet vuodesta 2015 vuoteen 2017, kertoo Keskuskauppakamarin suuri veroselvitys. -
RAHAT 30.1.2019
Taloustaito selvitti: Nämä firmat maksavat sijoitusanalyytikoille
KARON PÖRSSI Yritysten itsensä maksamat sijoitusanalyysit ovat herättäneet sijoituspiireissä keskustelua. Aiheesta ovatkin, sillä ilmiö on Suomessa kohtuullisen uusi ja pelisäännöt vasta muovautumassa. -
RAHAT 29.1.2019
Miten lasken luovutusvoittoni oikein?
Osakeannit, jakautumiset, rahastoannit ja pääomanpalautukset ovat veroilmoitusta tarkistavan sijoittajan knoppikohtia. -
RAHAT 29.1.2019
Kulutusluotto 10 000 euroa – mistä pankista edullisin laina?
Vakuudellisten kulutusluottojen korot vaihtelevat Taloustaidon saamissa tarjouksissa 5,22 prosentista 5,98 prosenttiin. -
BLOGIT 28.1.2019
Ei työtä tekevä maahanmuuttaja rikoksia tee
Suhtautuminen maahanmuuttoon herättää tunteikasta keskustelua ympäri maailmaa. Toiset vastustavat maahanmuuttoa rikollisuuden uhkaan nojaten, toiset väittävät maahanmuuttajien rikkovan suomalaisen työmarkkinan. Molemmat edellä mainituista näkökulmista ovat tylsiä.
Näitä muut lukevat nyt
-
VAPAALLA 24.6.2024Vakuutettuna reissuun – matkavakuutus määräajaksi vai otanko sittenkin jatkuvan vakuutuksen?Kesän matka lähestyy, ja nyt pitäisi päättää, hankkiako määräaikainen vai toistaiseksi voimassa oleva vakuutus. Tai ehkä sittenkin vaihtaa luottokortti sellaiseen, jonka kylkiäiseksi kuuluu matkava...
-
VAPAALLA 22.6.2024Automatkailija, varo näitä mokia autolomalla EuroopassaAutomatkailu Euroopassa on helppoa ja rajojen ylittäminen vaivatonta, mutta matkaan kannattaa silti valmistautua huolella. Maksulliset tiet ja kaupunkien ajokieltoalueet voivat aiheuttaa ikäviä jäl...
-
KOTI 25.6.2024Kesämökkikaupasta puuttuu nyt kuluttajien taloususkoKesämökkikauppa on käynyt koronabuumin jälkeen nihkeästi, ja myös kuluva kevät on ollut myyntitilastojen perusteella jopa historiallisen vaisu. Kohtuuhintaiset ja hyvien yhteyksien päässä olevat pe...
-
VEROT 24.6.2024Tuulivoimalat pilaavat mökkini merimaiseman – voinko antaa arvottoman kiinteistön lapsilleni verotta lahjana?Omistan kesämökin, joka sijaitsee meren rannalla Närpiössä. Mökin edustalta aukeaa kaunis avomerimaisema, jonka takia ostimme mökin yli 20 vuotta sitten. Nyt kaupunki on tehnyt Metsähallituksen kan...
-
RAHAT 24.6.2024Suomalaisten luottamus talouteen on heikentynyt – monet huolissaan rahojensa riittävyydestäTalousasiat huolettavat etenkin suomalaisia. Suomalaisten luottamus talouteen on Pohjoismaiden heikoin. Muissa Pohjoismaissa taloudellinen luottamus on vahvistunut viime vuodesta. Suomalaisten talo...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
VAPAALLA 7.2.2017Tesla Model X on varakkaan kuskin ajopeliTeslan katumaasturi osoittaa, että sähköautokin voi tuntua meluisalta, kun kuuntelee tiemelusta, tuulen kohinasta ja itse auton synnyttämistä huminoista ja vinkumisista syntyvää cocktailia. Teslat ...
-
KOTI 2.2.2017Miten velka vaikuttaa kuolinpesässä?Lainasin isälleni 6 000 euroa. Teimme lainasta velkakirjan. Isäni kuoli, ja velkaa jäi maksamatta takaisin 3 000 euroa. Saanko vähentää verotuksessa luovutustappiona tämän saamatta jääneen velan? V...
-
VEROT 7.2.2017Milloin saa invalidivähennyksen?Verotuksessa on oma vähennyksensä invalideille. Millä edellytyksillä tämän vähennyksen saa, lakimies Juha-Pekka Huovinen Veronmaksajain Keskusliitosta? ”Henkilöllä on oikeus saada invalidivähennys,...
-
TYÖ & ELÄKE 6.2.2017Miten uusi osittainen eläke toimii?Vuoden alusta osa-aikaeläke poistui ja tilalle tuli osittainen varhennettu vanhuuseläke. Se on joustava, mutta pienentää lopullista eläkettä. Eläkeuudistuksen myötä osa-aikaeläke lakkautettiin ja s...
-
VAPAALLA 1.2.2017Kia Optima Sportswagon ja hybridi parantavat mallistoaNiukka mallisto on rajoittanut Kia Optiman myyntiä. Tilanne korjaantui viime vuonna, kun markkinoille tuli monta uutta versiota. Tulossa on myös niiden yhdistelmänä hybridi-farmari. Viime keväänä ...
-
KOTI 8.2.2017Näin viitekorko vaikuttaa asuntolainan kuukausieräänTaloustaidon esimerkkilaina, 100 000 euroa, on nostettu tammikuussa 2014. Kuvio kertoo, miten asuntolainasta maksettava kuukausierä on kolmen viime vuoden kuluessa muuttunut, kun lainan viitekorkon...
-
VAPAALLA 3.2.2017Laura Järnefelt maalaa idyllistä luontoaLaura Elisabeth Kolehmainen (1904-1985) oli kansallistaiteilija Eero Järnefeltin tytär. Taiteilijauransa Laura Kolehmainen teki Järnefeltin nimellä. Laura Järnefelt kouluttautui ammattiinsa Ateneum...
-
RAHAT 2.2.2017Säästö- ja sijoitustileille olematonta korkoaSäästö- ja sijoitustilien korot ovat tutuissa matalissa lukemissa. Vertailemiemme tilien vuosikorko oli tammikuun alussa matalimmillaan 0,05 prosenttia ja korkeimmillaan 1,75 prosenttia. Keskimääri...
-
TYÖ & ELÄKE 31.1.2017Henkilöstö kesäkuntoon liikuntaseteleilläVuoden alussa moni suunnittelee, että trimmaa itsensä kesäkuntoon liikuntaharrastuksia lisäämällä. Työntekijä voi toteuttaa suunnitelmansa vaikkapa työnantajalta saaduilla liikuntaseteleillä. Työn...
-
VEROT 2.2.2017Maksamattomat verovelat päätyvät jälleen protestilistalleMaksamatta jääneet arvonlisäverot, ennakonpidätykset ja työnantajan sairausvakuutusmaksut julkaistaan jälleen protestilistalla, jos niitä ei ole maksettu viimeistään maksukehotuksen eräpäivänä ja n...
-
RAHAT 26.1.2017Sijoittajan ovella jo uusia eurokriisejä?Populismi nostaa päätään Euroopassa, ja myös talousasiantuntijat näyttävät siirtyvän eurokriittisten kannalle. Millaista höykytystä osakemarkkinoille on luvassa? Jos Britannian EU-ero ja Donald Tru...
-
VAPAALLA 9.2.2017Huutokaupoissa vanhoja ovia ja militariaaRuotsalaisten arvohuutokauppojen tarjontaa kannattaa vilkaista – paitsi mahdollisten löytöjen takia – myös siksi, että sieltä voi löytyä vinkkejä keräilytrendeistä. Osa keräilytrendeistä voi rantau...
-
RAHAT 9.2.2017Tasa-arvoa osakkeita ostamallaKARON PÖRSSI Maailmanparantaja ajattelee: "Miehet ovat yliedustettuina suuryritysten johtotehtävissä. Sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseksi on vastuullista sijoittaa yhtiöihin, jotka ovat ot...
-
RAHAT 31.1.2017Pörssissä luvassa kukkea osinkokevätEnnusteiden mukaan pörssiyhtiöiden keskimääräinen osinkotuotto näyttää jälleen lyövän kirkkaasti monien muiden sijoitusten tuoton. Vaikka Suomen talous on ollut vaikeuksissa, Helsingin pörssiyhtiöi...
-
VEROT 27.1.2017Verotuloja kertyi 56,7 miljardia euroa vuonna 2016Verohallinto keräsi viime vuonna verotuloja lähes 1,6 miljardia (+2,8 %) euroa enemmän kuin vuonna 2015. Verotuloja kertyi 56,7 miljardia euroa. Suurin verokertymä tuli henkilöasiakkaiden tuloveros...
-
RAHAT 1.2.2017Dow 40 000 pistettä?KARON PÖRSSI Dow Jones Industrial Average -indeksi rikkoi viime viikolla 20 000 pisteen rajapyykin. Rajapyykistä puhuminen on paikallaan, sillä samana päivänä indeksin pisteluvun ensimmäisen numero...
-
KOTI 26.1.2017Ilmoittaako lahjoittaja lahjasta verottajalle?Olen lahjoittanut vapaa-ajan kiinteistöni tyttärilleni. He ovat tulostaneet netistä lahjaveroilmoitukset ja täyttäneet ne asianmukaisesti. Pitääkö minun tehdä verottajalle ilmoitus lahjoituksesta? ...
-
RAHAT 6.2.2017Mistä pankista paras korko talletukselle helmikuussa?Määräaikaistalletusten korot ovat helmikuun alussa lähes samoissa lukemissa kuin tammikuussa . Helmikuun alussa 10 000 euron määräaikaistalletukselle (12 kk) sai korkoa keskimäärin 0,36 prosenttia....
-
VEROT 27.1.2017Jäännösveron kakkoserä maksuun 1. helmikuutaVerovuoden 2015 jäännösveron toisen erän eräpäivä on keskiviikkona 1. helmikuuta 2017. Jäännösvero on jaettu kahteen erään, jos se on 170 euroa tai enemmän. Jäännösveron maksajia on hieman alle 750...
-
VAPAALLA 26.1.2017Keräilijä, varo väärennöksiä!Taideväärennökset ovat puhuttaneet keräilijöitä vuoden alkupuolella. Keräilijöiden on kuitenkin hyvä muistaa, että väärennöksiä liikkuu paljon myös design- ja antiikkikaupassa. Keräilyvuoden alku s...






