veronmaksajat.fi

VAPAALLA

Laura Järnefelt maalaa idyllistä luontoa

3.2.2017

Laura Elisabeth Kolehmainen (1904-1985) oli kansallistaiteilija Eero Järnefeltin tytär. Taiteilijauransa Laura Kolehmainen teki Järnefeltin nimellä.

Laura Järnefelt kouluttautui ammattiinsa Ateneumissa ja Yliopiston piirustuskoulussa. Näiden lisäksi hän teki useampia pitkiä opintomatkoja muun muassa Pariisiin ja Roomaan. Hän teki myös maalausmatkoja ympäri Suomea.

Laura Järnefelt tunnetaan idyllisten maisemamaalausten tekijänä ajanjaksona, jolloin modernismi alkoi vallata suomalaista taidekenttää. Laura Järnefelt oli hyvin vaativa itselleen ja uskollinen omille taiteellisille ihanteilleen. Modernismin aaltoon Laura Järnefelt ei koskaan lähtenyt mukaan.

Laura Järnefeltin tuotannossa tunnetuimpia aiheita ovat hänen Suvirannassa ja Tuusulanjärvellä maalaamansa kesäiset aiheet. Idylliset rannikkomaisemat edustavat parasta Laura Järnefeltiä.

Järnefeltin teoksia on taidemarkkinoilla saatavilla aina silloin tällöin, oikeastaan sopivan vähän, mutta ei kuitenkaan liian harvoin.

Teokset ovat tasaisen laadukkaita. Maalaustyyli on silmiinpistävän säännönmukaista, ryhdikästä ja kunnollista.

Järnefelt teoksissa aina signeeraus

Järnefelt maalasi öljyväreillä. Hän teki guassitöitä, käytti vesivärejä ja teki töitä myös sekatekniikalla. Hänen työnsä olivat pääasiassa pienehköjä tai maksimissaan keskikokoisia ja aina signeerattuja.

Laura Järnefeltin töitä ei varsinaisesti voida pitää sijoituskohteina, mutta kylläkin kiinnostavina keräilykohteita, sillä näitä töitä ei ole liikaa kokoelmissa, nimi on vahva ja työt edustavat oman aikansa konservatiivista linjaa. Laura Järnefeltin nimiin tehtyihin väärennöksiin en ole koskaan törmännyt ja uskon, ettei hänen tuotannossaan tällaista vaaraa ole.

Laura Järnefeltin töissä aihe, värit ja onnistunut kokonaisuus vaikuttavat teokseen hintaan enemmän kuin tekniikka. Monilla muilla taiteilijoilla maalaukset ovat selvästi kevyempiä tekniikoita kalliimpia.

Laura Järnefeltin töiden hinnat ovat taidemarkkinoilla tällä hetkellä noin 400–2 000 euroa.

Pauliina Laitinen-Littorin

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti