Etusivu
-
RAHAT 15.4.2019
Sijoitusasunnossa yhtiölainaa – lasketaanko yhtiölaina mukaan myyntivoittoon?
Lasketaanko sijoitusasunnon myyntivoittoon mukaan asuntoa rasittava maksamaton yhtiölaina? Laina on otettu omistusaikana julkisivuremonttiin. Lainaa ei ole vielä maksettu kokonaan pois. -
RAHAT 15.4.2019
Avioero, perinnönjako – kansainvälisten avioparien omaisuudenjakoon selvät pelisäännöt
Kansainvälisten parien omaisuudenjako avioeron tai puolison kuoleman jälkeen selkeytyy EU:ssa. Jäljelle jää silti kimurantteja kysymyksiä, jotka hämmentävät kokenutta juristiakin. -
VAPAALLA 15.4.2019
Raikas punaviini sopii kumppaniksi pääsiäisen palvilampaalle
Keskitäyteläiset ja melko hedelmäiset viinit, kuten uuden maailman pinot noir tai eurooppalainen merlot, ovat hyviä vaihtoehtoja palvatun tai savustetun ruuan seuraksi. Myös laadukas olut on hyvä valinta. -
BLOGIT 12.4.2019
Innovaatiosta tuli julkisen talouden pelinappula – siksi jo sanakin potuttaa
Kisa tulevan hallituksen panostuksista kiihtyy entisestään vaalien jälkeen. Erityisen äänekkäitä ovat olleet yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnan (t&k) julkiset rahoittajat, jotka kokivatkin viime vaalikaudella kovia leikkauksia. -
VEROT 12.4.2019
Kotitalousvähennys ja matkakulut yleisimmät vähennykset – muista vaatia vähennykset veroilmoituksessa
Suomalaiset ilmoittivat veroilmoituksillaan 2,39 miljardin euron edestä kotitalousvähennykseen oikeuttavia kuluja vuonna 2017. Muita suosittuja itse ilmoitettavia vähennyksiä olivat matkakulut ja tulojen hankkimisesta aiheutuneet materiaali- ja muut kustannukset. -
VAPAALLA 12.4.2019
Harkitsetko grafiikan ostamista? Hyvä grafiikkasijoitus löytyy katalogista
Taiteen tekniikoista grafiikka säilyttää parhaiten hintatasonsa. Taloudellisesti huonoina aikoina grafiikka pelastaa taidemarkkinat, sillä sen myynti on tasaista ajasta riippumatta. -
RAHAT 12.4.2019
Rahastosäästäjä, tunne rahastosi piilokulut – vuosikertomus paljastaa maksut
Viisas rahastosäästäjä vertailee sijoitusrahastojen kuluja. Rahastoyhtiöt paljastavat vuosikertomuksissaan nykyään osakerahastoistaan myös salkunhoitajien käymän arvopaperikaupan kulut, joista sijoittajan oli aiemmin vaikea saada tietoa. -
VAPAALLA 12.4.2019
Volkswagen T-Cross -katumaasturi on järjen riemuvoitto
Volkswagenin uusi katumaasturi T-Cross on hyvä esimerkki dieselmoottoreiden kohtalosta pienissä autoissa: 1.6 TDI -version valmistus loppuu ensi vuoden lopulla, vaikka T-Cross on sillä eniten edukseen. -
BLOGIT 11.4.2019
Hei me ikäännytään – ja se on mahdollisuus!
Ikääntyminen ei toivottavasti ole uutinen kenellekään. Samalla kun omasta peilistä katsoo joka aamu hitusen iäkkäämpi – ja harmaantuneempi – versio itsestäni, ikääntyy myös Suomen ja koko maailman väestö huimaa vauhtia. -
VAPAALLA 11.4.2019
Mihin vaalipäivän lipaskeräyksellä kerätään varoja?
Vaalien yhteydessä järjestetään Pieni ele -keräys, jolla on kerätty varoja hyväntekeväisyyteen jo vuodesta 1907 lähtien. Mitä kerätyillä rahoilla tehdään, projektipäällikkö Erika Mäntylä? -
VAPAALLA 11.4.2019
Varaa aikaa autonhakuun – uuden auton luovutukseen hurahtaa tunteja
Uuden auton luovutukseen voi kulua 3–4 tuntia, jos ostaja haluaa täyden vastineen rahoilleen – ja jos automyyjä osaa asiansa. -
RAHAT 11.4.2019
Pieni tappio pörssiosakkeista – saanko vähennyksen pääomatuloistani?
Ostin aikoinaan pörssiosakkeita 2 500 eurolla. Myin osakkeet, ja myyntihinta oli alle 1 000 euroa. Voinko vähentää luovutustappion pääomatuloistani? En ole myynyt mitään muuta samana vuonna. -
VAPAALLA 10.4.2019
Suunnitteletko autolomaa Eurooppaan? Näin vältyt sakoilta ja lisämaksuilta
Suuntaatko omalla autolla Eurooppaan? Ota mukaan vihreä kortti ja ole muutenkin huolellinen, jotta vältyt sakoilta ja turhilta lisämaksuilta. Esimerkiksi ympäristövyöhykkeille ei kannata ajaa suin päin. -
KOTI 10.4.2019
Asuntokanta ikääntyy – peruskorjattavia taloyhtiöitä on runsaasti
Valtaosa suomalaisista kerros- ja rivitaloista on rakennettu 1960–1990-luvuilla, joten peruskorjausikäisä taloyhtiöitä on paljon eri puolilla maata. -
RAHAT 10.4.2019
Kannattaako Karoa peesata? Totuus ja toiveet listautumisissa
Karo Hämäläinen on kirjoittanut Karon pörssi -palstalla Helsingin pörssiin ja First North -markkinapaikalle listautuneista uusista yhtiöistä. Nyt Karo kertoo, miten on mennyt, kun hän on osallistunut listautumisantiin. -
VAPAALLA 10.4.2019
Kolkuttavatko lentopäästöt omaatuntoa? Näin lasket päästöt ja teet niistä hyvityksen
Lentomatkan päästöt voi laskea helposti nettilaskurilla ja hyvittää ne tukemalla ilmastonmuutosta torjuvia hankkeita. Laskureiden tuloksissa ja ehdotetuissa hyvityksissä on isoja eroja. -
VAPAALLA 9.4.2019
Vuokraveneellä vaivatta vesille – vieläkö ensi kesäksi löytyy veneitä vuokralle?
Veneen vuokraamisen helppous voi olla niin houkuttelevaa, että haaveet omasta veneestä unohtuvat. Millaisia vaihtoehtoja veneen vuokraajalle on tarjolla? -
RAHAT 9.4.2019
Häät suunnitteilla – miten saa rahoille vastinetta?
Häihin kuluu helposti kasapäin rahaa, etenkin jos ei varaa aikaa suunnittelulle, eksyy vaihtoehtojen paljouteen ja pysähtyy kuuntelemaan ulkopuolisten toiveita. -
BLOGIT 9.4.2019
Tekeekö asuntolaina aikuiseksi?
Olen huomannut vuokralla asumisen vaikuttavan voimakkaasti identiteettiin. Sydäntä kalvaa ikävä tunne siitä, että elän kuin opiskelija, vaikka minulla on jo kaksi maisterintunkintoa. Eikö minun pitäisi vihdoin saavuttaa aikuisuuden tärkeä virstanpylväs, käydä läpi stressaava asunnonostorumba ja kirjoittaa nimeni kauppakirjaan? -
RAHAT 8.4.2019
Lähimaksun yläraja tuplaantuu – voit maksaa 50 euroa ilman pin-koodia
Lähimaksuraja nousee 25 eurosta 50 euroon huhtikuussa. Tämä tarkoittaa, että voit maksaa 50 euron maksun näpyttelemättä pin-koodia maksupäätteeseen. Jo lähes 80 prosenttia suomalaisista käyttää lähimaksua.
Näitä muut lukevat nyt
-
KOTI 5.7.2024Koruton tulos kyselyssä: putkiremontteja jopa 2000-luvulla rakennetuissa taloyhtiöissäUsein todetaan, että putket kestävät 50 vuotta, mutta Isännöintiliiton tuore Putkiremonttibarometri 2024 osoittaa, että putkistoja korjataan yhä uudemmissa taloyhtiöissä. Tämä on hyvä ottaa huomioo...
-
VEROT 5.7.2024Marjametsästä lisätuloa verotta – kunhan et saa poimimisesta palkkaaMarjanpoimija tienaa mukavasti verovapaata lisätuloa, kun myy itse keräämänsä luonnonvaraiset marjat – vaikkapa mustikat, hillat ja puolukat – sellaisenaan. Jos saat marjametsissä ja lakkasoilla re...
-
RAHAT 5.7.2024Rahapeliala murroksessa – miten lisenssijärjestelmä muuttaa pelikenttää?Mitä tapahtuu, kun Veikkauksen monopolista siirrytään lisenssijärjestelmään? Kuinka paljon Suomen markkinoille on tulossa ulkomaisia rahapeliyhtiöitä ja mikä oikein muuttuu pelaajan ja toisaalta ve...
-
RAHAT 4.7.2024Mihin käytät rahaa lomalla?Lomakausi on alkanut. Kävimme kysymässä Helsingin kaduilla, millaisia lomabudjetteja ihmiset ovat varanneet. Kuluuko tänä vuonna lomalla rahaa enemmän vai vähemmän kuin viime vuonna? Entä olisitko ...
-
RAHAT 4.7.2024Missä järjestyksessä korot ja tappiot vähennetään pääomatuloista?Minulla on viime vuodelta pääomatuloja nettona 26 000 euroa ja myyntitappiota 58 000 euroa. Lisäksi olen maksanut tulonhankkimislainan korkoja 3 000 euroa. Olen sitä mieltä, että pääomatuloistani v...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
RAHAT 2.6.2017Työryhmä setvii sijoitusten verotustaValtiovarainministeriö on asettanut työryhmän, joka selvittää eri sijoitusmuotojen verokohtelua ja sitä, miten eri sijoitusmuotojen verokohtelua voitaisiin lähentää ja ajantasaistaa. Selvitys koske...
-
VEROT 29.5.2017Tarkista kiinteistösi tiedot maksutta netissäMaanmittauslaitos on avannut kiinteistön omistajille uuden verkkopalvelun, josta voi katsoa maksutta omien kiinteistöjen tiedot sekä ostaa omaa kiinteistöä koskevia otteita ja todistuksia. Käyttäjä...
-
VAPAALLA 5.6.2017Albert Edelfelt tunnetaan historiallisista maalauksistaAlbert Edelfelt (1854–1905) on yksi ehdottomasti Suomen arvostetuimmista ja rakastetuimmista kuvataiteilijoista ja tunnettu erityisesti historiallisista maalauksistaan ja muotokuvistaan. Albert Ede...
-
KOTI 5.6.2017Verkkoyhteys tökkii - Mitä tehdä?Verkkoyhteydet pätkivät tai hidastelevat milloin mistäkin syystä. Ongelmiin löytyy onneksi yleensä lääkkeet. Missä tilanteissa verkko ei tunnu toimivan niin kuin pitäisi? Tökkiikö yhteys internetii...
-
KOTI 1.6.2017Miten vuokralaisen vuokratuloa verotetaan?Olen vuokrannut asunnon ulkopuoliselta ja sovin vuokranantajani kanssa, että voin vuokrata kyseisen asunnon edelleen tyttärelleni. Itse en asu asunnossa. Miten vuokratuloa verotetaan tässä tapaukse...
-
VAPAALLA 30.5.2017Mitkä ovat himotuimpia käytettyjä autoja?Mikä on muuttunut vaihtoautomarkkinoilla viidessä vuodessa? Ainakin yhä useampi ostaja haluaa saada auton huoltohistorian. Hintataso laskee hitaasti. Millaisesta käytetystä autosta paras vastine ra...
-
VAPAALLA 1.6.2017Seat Ibiza ei tunnu enää pikkuautoltaSeat on perinteisesti ollut nuorten ostajien auto. Ibizan uusi malli onkin selkeästi suunnattu nuorelle ostajakunnalle. Tämä on saanut espanjalaiset tekemään muutamia yllättäviäkin ratkaisuja. Sea...
-
VAPAALLA 2.6.2017Viisi vinkkiä: kiinnostaako ikivihreä interrail?Euroopan kiertely Interrail-lipulla sopii kaiken ikäisille, kunhan jaksaa itse kantaa matkatavaransa. Tässä viisi vinkkiä onnistuneeseen reissuun. 1. Lippuja joka lähtöön Junamatkailun vapaudesta...
-
RAHAT 7.6.2017Valtionrahastot ovat globaaleja pörssigiganttejaKARON PÖRSSI Tyypillisimmillään kuvio menee näin: Valtio saa öljytuloja, jotka se ymmärtää historian mittakaavassa väliaikaisiksi ja joita virtaa ovista ja ikkunoista enemmän kuin hallitus kykenee ...
-
RAHAT 5.6.2017Millaista korkoa on tarjolla 10 000 eurolle?Määräaikaistalletusten korot ovat kesäkuun alussa lähes samoissa lukemissa kuin toukokuussa . Kesäkuun alussa 10 000 euron määräaikaistalletukselle (12 kk) saa korkoa keskimäärin 0,31 prosenttia. ...
-
VAPAALLA 7.6.2017Renault Grand Scenic on kookas ja yllättävän matalaRenault Grand Scenic vaikuttaa todella tilavalta autolta, mutta isojen pyörien vaikutus sisätiloihin, takapenkillä korkealla oleva lattia ja kaasujalan ahdas tila heikentävät tilojen käytettävyyttä...
-
TYÖ & ELÄKE 7.6.2017Kesätyöntekijällä kaikki oikeudetKesätyöntekijälle kuuluvat samat oikeudet kuin muillekin työntekijöille. Varmistaakseen yhdenmukaisen kohtelun kesäduunarin kannattaa tehdä kirjallinen työsopimus, josta ilmenee myös palkka lisinee...
-
TYÖ & ELÄKE 6.6.2017Onko edunvalvontavaltuutuksissa ongelmia?Edunvalvontavaltuutuksella pystyt itse etukäteen nimeämään luottamasi henkilön hoitamaan talous- ja hoitoasioitasi sitten, kun et itse enää siihen kykene. Kuinka paljon edunvalvontavaltuutuksia ihm...
-
VAPAALLA 1.6.2017Enemmän ajoneuvoverotietoja tarjolla maksuttaTrafin ajoneuvoverotietopalvelusta saa auton rekisteritunnuksen perusteella maksutta entistä laajemmat tiedot erääntyneistä ja erääntyvistä ajoneuvoveroista. Palvelun nimi on nyt Ajoneuvon julkiset...
-
VAPAALLA 1.6.2017Autoala: Tieliikenteestä verotuloja yli 8 miljardia euroaValtio keräsi viime vuonna tieliikenteestä erilaisina verotuloina yli 8 miljardia euroa, joka on noin 260 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2015. Uusien autojen piristynyt kysyntä ja ajoneuvovero...
-
VAPAALLA 31.5.2017Mikä on taideteoksen hintahaitari?Mitä kuumempi taideteos, sitä hankalampi on arvioida sen suosiota. Hintahaitari antaa kaupantekoon vaihteluvälin. Vuonna 2012 New Yorkin Sotheby’silla huutokaupattiin kansainvälisillä taidemarkkino...
-
RAHAT 1.6.2017Suomalainen sijoittaja turvaverkon vankinaKARON PÖRSSI Kun Vesa Puttonen puhuu, minulla on tapana kuunnella. Kun hän kirjoittaa, minulla on tapana lukea. Siksi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa rahoituksen professorina työskentelevän P...
-
KOTI 5.6.2017Puhelin ja mobiilinetti takkuavat nykyaikaisessa talossaOnko yhteyden laatu ulkona hyvä mutta surkea sisällä? Onko rakennus uusi tai äskettäin remontoitu? Vankka teräsbetoni, alumiinikalvolla päällystetyt eristemateriaalit ja nykyaikaiset, lämmön karkaa...
-
VAPAALLA 5.6.2017Liikenteessä ei voi koskaan olla liian varovainenMeidän on yllättävän vaikea havaita jatkuvia muutoksia ympäristössämme. Mikään ei ole kuten ennen. Muutos korostuu liikenneympäristössä. Kaikki muuttuu jatkuvasti. Liikenteessä pärjääminen vaatiiki...
-
RAHAT 30.5.2017Rahastovertailu: Suomeen, Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan sijoittavat osakerahastotTaloustaidon vertailussa Suomeen, Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan sijoittavat osakerahastot. Mukana ovat myös omistajalukumäärältään suurimmat rahastot. Vertailussa ovat mukana rahastot sellaisis...






