Mitä kuumempi taideteos, sitä hankalampi on arvioida sen suosiota. Hintahaitari antaa kaupantekoon vaihteluvälin.
Vuonna 2012 New Yorkin Sotheby’silla huutokaupattiin kansainvälisillä taidemarkkinoilla kovassa nosteessa olleen Mark Rothkon maalaus Nr. 1 (Royal red and blue). Lähtöhinnan hintahaitarina oli 35–50 miljoonaa dollaria (USD).
Eroa kertyi siis peräti 15 miljoonaa dollaria. Lopullinen vasarahinta oli kuitenkin 75 122 500 miljoonaa dollaria.
Samaisessa huutokaupassa myytiin Francis Baconin maalaus hintahaitarilla 18–25 miljoonaa dollaria. Maalaus huutokaupattiin lopulta noin 30 miljoonalla dollarilla.
Edellä mainitut esimerkit osoittavat, että korkeatasoinen taideteos saa myös huutokaupattaessa hintahaitarin. Mitä kuumempi taideteos, sitä hankalampi on arvioida suosiota.
Hintahaitari kertoo, minkä skaalan sisällä taideteoksen hinta on uskottava teoksen laatuun, taiteilijan maineeseen ja senhetkiseen markkinatilanteeseen nähden. Eli mitä trendikkäämpi ja halutumpi taideteos on juuri sillä hetkellä, sitä isompi hintahaitari. Rothkon ja Baconin tapauksissa kyseessä olivat kansainväliset markkinat ja siksi arviointi oli vaikeampaa.
Hintahaitarit huutokaupoissa markkinointikikkailua?
Kansallisesti arviointi on aina helpompaa, mutta silti tarvitaan välillä hintahaitareita. Esimerkiksi Suomessa Bukowskisin onlinehuutokaupassa oli keväällä myynnissä Reidar Särestöniemen isokokoinen Kaamos alkaa, yöt jäävät -öljymaalaus vuodelta 1977 lähtöhinnalla 35 000–40 000 euroa ja Ellen Thesleffin pieni Casa Bianca Ruovesi -niminen öljymaalaus lähtöhintana 25 000–30 000 euroa.
Mitä varmempi huutokauppa on teoksen sen hetken kiinnostuksesta markkinoilla, sitä pienempi hintahaitari on tai haitaria ei ole lainkaan. Toisinaan huutokauppojen laaja hintahaitari voi olla myös osa markkinointikikkailua laajemman keräilijäkiinnostuksen saavuttamiseksi. Siksi on hyvä tiedostaa, että laaja hintahaitari ei ihan aina vastaa aitoa markkinoiden hinta-arviota.
Blue Chips -markkinat
Edellä mainittujen neljän taiteilijan teokset edustavat Blue Chip -tasoa. Tämä Yhdysvaltojen osakemarkkinoilta tuttu nimitys tarkoittaa kansallisesti tai kansainvälisesti tunnettua, varmaa, klassista, arvonsa säilyttävää ja tuottoisaa kohdetta.
Blue chip -sanat ovat peräisin pokeripelin riskikertoimista. Pokerissa valkoinen väri tarkoittaa yhtä dollaria, punainen 5 dollaria ja sininen 25 dollaria. Sinisessä on korkeimmat riskit sekä korkeammat arvot ja voitot.
Jos teos on tasoltaan Red Chip, saa se ehkä pienen hintahaitarin, mutta todennäköisesti ei haitaria lainkaan. Markkinointikeinona hintahaitaria saatetaan silti käyttää.
Red Chip -teos on usein valtakunnallisesti tunnetun taiteilijan keskitasoinen ja säännöllisesti markkinoilla liikkuva työ.
White Chip -teokset taas ovat sellaisia laatutöitä, joihin muoti- ja suhdannevaihtelut ovat purreet lujaa, joten ne kiinnostavat keräilijöitä vähemmän.
Kolme erilaista hintaa
Hintahaitarissa voi ajatella matalamman hinnan tarkoittavan ajankohtaista markkinahintaa. Jos esimerkiksi huutokaupassa näyttää siltä, että laatuteos ei nouse alimmasta lähtöhinnasta, niin usein taidekauppias lunastaa teoksen itselleen ja laittaa sen myyntiin korkeammalla hinnalla.
Hintahaitarin korkeimmassa päässä on keräilijähinta, joka on useimmiten taidekauppiaan ulosmyyntihinta. Taidekauppiaan hinta on tavallaan teoksen hitaampi markkinahinta ja huutokauppahinta sen nopeasti rahaksi muutettava hinta.
Taidekauppiaan hinnassa on huomioitu kate eli taidekauppiaan työ. Huutokaupan myyntihintaan taas tulee aina vielä provisiot päälle.
Tätä jokseenkin rationaalista hintahaitaria sotkee keräilijähinta. Se on määrittelemätön hinta ja siihen vaikuttaa kiinnostuneiden keräilijöiden määrä, mikä saattaa olla tuntematon tekijä. Hintahaitarin keskihinta on yleensä se tasapainohinta, jonka molemmin puolin hinta voi vielä liikkua kohtuudella.
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja taidemarkkinoiden asiantuntija