Etusivu
-
RAHAT 30.3.2020
Miten sijoitustoimintaa verotetaan osakeyhtiössä?
Osakeyhtiön vero on keveämpi kuin henkilön pääomatulovero. Lisäksi yhtiön verotettava tulo lasketaan eri tavalla kuin verotettava tulo henkilöverotuksessa. -
RAHAT 27.3.2020
Yrittäjä, ota käyttöön verkkolaskut viimeistään nyt – muuten voit jäädä ilman rahojasi
Uusi verkkolaskulaki pakottaa yritykset ottamaan käyttöön verkkolaskut viimeistään nyt. Huhtikuun alun jälkeen yritykset ja julkiset organisaatiot voivat kieltäytyä ottamasta vastaan enää muita kuin verkkolaskuja. -
RAHAT 27.3.2020
Mitä tapahtuu, jos avaan useampia osakesäästötilejä?
Olen kolmen pankin asiakas ja ajattelin avata niihin kaikkiin oman osakesäästötilin. Näin saisin sijoitettua osakesäästötileille yhteensä 150 000 euroa. Eikö näin ole ihan järkevää menetellä? -
VEROT 27.3.2020
Monet asiat hoituvat Omaverossa – mistä apua teknisiin pulmiin?
Suurin osa suomalaisista voi hoitaa jo kaikki veroasiansa sähköisesti Omaverossa. Nyt siellä voi tehdä myös kiinteistövero- ja varainsiirtoveroilmoitukset. Mutta mistä löytää apua, jos Omaverossa törmää teknisiin ongelmiin? -
TYÖ & ELÄKE 26.3.2020
Mietitkö tulostimen hankintaa? Näin valitset sopivan laitteen
Nykyaikainen monitoimilaite tulostaa, kopioi ja skannaa eli muuntaa bittimuotoon sekä arkistoi asiakirjat ja valokuvat. Viisaasti tarpeiden mukaan valittu monitoimitulostin säästää aikaa ja vaivaa ja tehostaa arkisia toimia. -
RAHAT 25.3.2020
Eikö hygieenisen lähimaksun ylärajaa voitaisi nostaa sataan euroon?
Koronaviruksen vuoksi kaivataan hygieenisiä maksutapoja, joissa rahaan tai maksupäätteeseen ei tarvitsisi koskea kaupassa. Lähimaksu on tällainen, mutta sillä voi maksaa enintään 50 euron ostokset kerrallaan. -
VEROT 25.3.2020
Lounasseteleillä voi maksaa koronakriisin aikana myös ruoan kuljetuskustannuksia
Verohallinto on muuttanut väliaikaisesti luontoisetupäätöstään. Ravintoetua voi käyttää ruoan kuljetuskustannuksiin 31.8.2020 saakka. -
KARON PÖRSSI 25.3.2020
Osinkosi ovat uhattuna – ja se on hyvä
🅑 JÄSENILLE
KARON PÖRSSI Ei tästä keväästä ollut tulossakaan ennätyksellistä osinkosesonkia Helsingin pörssiin, sillä Nordean ja sen myötä Sammon osinkojen tiedettiin laskevan ja Nokian jatkavan kassansa vanki... -
TYÖ & ELÄKE 25.3.2020
Eläkettä ulkomailta – miksi ennakonpidätysprosenttini kiristyy?
Ulkomailta maksettava eläke on usein verotettu jo maassa, josta eläkettä maksetaan. Jos eläkkeen maksajamaa ei verota eläkettä lainkaan, eläke verotetaan Suomessa. -
VEROT 25.3.2020
Myin kesämökin voitolla – miten paljon maksan jäännösverostani korkoa?
Myin viime vuoden lopulla kesämökkini ja sain kaupasta voittoa. Maksan jäännösverot vasta sitten, kun verotukseni valmistuu kesällä. Montako prosenttia maksan jäännösverostani korkoa? -
KOTI 24.3.2020
Suojaudu koronalta saippualla – älä osta huijarilta desinfiointiaineita
Harkitse tarkkaan, kenen valmistamia desinfiointiaineita ja käsidesejä ostat. Osa verkossa myydyistä valmisteista ei sovellu käytettäväksi iholle, tai niiden teho ei ole sellainen kuin myyjä lupaa, varoittaa turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes. -
KOTI 24.3.2020
Asuntolainojen korot matalissa lukemissa
Taloustaidon vertailussa kuusi pankkia tarjoaa asuntolainaa alle yhden prosentin korolla. Maaliskuun vertailussa on mukana yhdeksän pankkia. -
VAPAALLA 24.3.2020
Ole Kandelinin taide vie unien maailmaan
Ole Kandelinin teokset ovat tyyliltään hyvin unenomaisia ja surrealistisia, mutta hän maalasi myös modernistisia kukkamaalauksia. Taiteilijan tuotanto jäi melko niukaksi varhaisen tuberkuloosiin sairastumisen, sotavuosien ja poismenon vuoksi. -
VEROT 23.3.2020
Pyritkö etuajassa Omaveroon? Omalla sivullasi voi näkyä aluksi väärä päivämäärä
Kaikki esitäytetyt veroilmoitukset ovat Omaverossa tarkistettavissa viimeistään 3.4. Ajankohtaa on aikaistettu viime vuodesta. -
VAPAALLA 23.3.2020
Kuluttaja-asiamies kovistelee matkanjärjestäjiä: kuluttajansuoja pätee myös koronan aikana
Kuluttajilla on oikeus peruuttaa varaamansa matkapaketit ilman kuluja ainakin 13. huhtikuuta 2020 asti. Kuluttaja-asiamies muistuttaa, ettei lainsäädäntöä voi ohittaa poikkeustilanteeseen vedoten. -
RAHAT 23.3.2020
Osakesäästäjä, älä unohda pääomanpalautuksia
Lukuisat pörssiyhtiöt jakoivat takavuosina osakkeenomistajilleen pääomanpalautuksia. Jotkin yhtiöt jakavat niitä edelleen. Osakesäästäjän on verotuksen vuoksi tärkeää pitää muistissaan vuosi 2014. -
VEROT 23.3.2020
Voinko testamentata omaisuuteni yritykselle?
Aion laatia testamentin, jossa testamenttaan omaisuuteni yritykselle. Onko tämä mahdollista. Maksaako yritys perintöveron ensimmäisen vai toisen perintöveroluokan mukaan? -
VEROT 20.3.2020
Esitäytettyjä veroilmoituksia tulee vähitellen Omaveroon – tarkista tulosi ja vähennyksesi
Palkan- ja eläkkeensaajien esitäytetyt veroilmoitukset ovat Omaverossa viimeistään 3.4., ja postitse ne ovat perillä huhtikuun loppuun mennessä. Veroilmoituksia on alkanut tulla Omaveroon 19.3. alkaen. -
BLOGIT 20.3.2020
Palkansaaja, etätyöskentely kannattaa myös verotuksellisesti
Kun omaa asuntoa käyttää työn tekemiseen, tai jos on vuokrannut työskentelyä varten tilan, siitä johtuvia kuluja voidaan vähentää verotuksessa. Myös etätyön teosta voidaan myöntää työhuonevähennys. -
RAHAT 20.3.2020
Pitkä pörssinousu päättyi rysähdykseen
Koronaviruksen aiheuttamat pelot sysäsivät kurssit pudotukseen helmikuun lopulla. Sitä ennen Helsingin pörssissä oli takana yli kymmenen vuoden nousujohteinen kausi, jonka aikana osakekurssit nousivat historiallisen korkealle. Mitkä yhtiöt olivat menestyjiä, mitkä pettymyksiä?
Näitä muut lukevat nyt
-
KOTI 21.10.2024Katumus iski! Mitä tapahtuu, kun ostaja haluaa perua asunto- tai kiinteistökaupan?Jos ensihuuma unelmakodista haihtuu jo ennen kauppakirjan allekirjoittamista, omakotitalon tai mökkikaupan voi yleensä perua osakehuoneistoa helpommin. Kaupanteko sujuu kitkatta, kun ostaja on vaku...
-
VAPAALLA 18.10.2024Autoilija, ota esilämmityksen ajankohtaiset knopit haltuunPakkaskelit ovat käsillä, ja auton esilämmitykselle alkaa olla taas tarvetta. Esilämmitystavat ovat muuttuneet autokannan uudistuessa. Uudet autot eivät välttämättä tarvitse esilämmitystä lainkaan....
-
VEROT 21.10.2024Muutan takaisin Suomeen – mistä alkaen rajoitetusti verovelvollisen on maksettava tänne veronsa?Olen rajoitetusti verovelvollinen ja asun ulkomailla. Tarkoituksenani on muuttaa kesken vuotta takaisin Suomeen. Mistä alkaen minun täytyy maksaa veroja Suomeen? Pitääkö Suomen veroilmoituksella il...
-
VAPAALLA 21.10.2024Polku kutsuu juoksemaan – näin löydät reitit ja opit niksitMetsän vihreä siimes houkuttaa virkistymään ja kohottamaan kuntoa. Kävelyvauhti kiihtyy hölkäksi ja kas, retkestä kasvaa seikkailu. Löydät uuden polun, loikkaat pudonneen oksan yli ja kastat varpaa...
-
KOTI 21.10.2024Harkinnassa 150 000 euron asuntolaina? Tässä yhdeksän tarjoustaTaloustaidon saamissa lainatarjouksissa 150 000 euron asuntolainan korkein kokonaiskorko oli 3,93 prosenttia ja matalin 3,56 prosenttia. Lainojen marginaalit vaihtelivat syyskuun lopussa 0,5 prose...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
KOTI 24.10.2018Talokauppa tekeillä – miten löydän pätevän kuntotarkastajan?Kuka tahansa voi tituleerata itseään kuntotarkastajaksi. Henkilön pätevyydestä saa kuitenkin osviittaa, kun kysyy hänen koulutustaan, työkokemustaan ja mahdollisia henkilösertifikaatteja. Lisäksi k...
-
VEROT 19.10.2018Maksatko palkkaa? Tulorekisteri koskee myös kotitalouden maksamia palkkojaKotitalouden on ilmoitettava 1.1.2019 tai sen jälkeen maksamansa palkat tulorekisteriin riippumatta siitä, minkä suuruinen palkka on tai onko palkasta tarvinnut tehdä ennakonpidätys. Kotitalouden e...
-
KOTI 23.10.2018Palveluseteli houkuttaa yhä useampaa lapsiperhettäPalveluseteleiden käyttö varhaiskasvatuksessa kasvoi viime vuonna 28 prosenttia. Joissain kunnissa useampi kuin joka viides lapsi käytti palveluseteliä. Lähes joka kymmenes varhaiskasvatukseen osal...
-
VEROT 17.10.2018Verotuksen virheitä ehtii vielä oikaista – vuoden 2017 verotus päättyy 31. lokakuutaVuoden 2017 verotuspäätöksiä voi lokakuun 2018 loppuun asti korjata esimerkiksi puhelinsoitolla verottajalle. Verotus päättyy 31. lokakuuta. Sen jälkeen vuoden 2017 verotuksesta voi tehdä oikaisuva...
-
RAHAT 17.10.2018Pahimmat sijoitusmokani – Jungner, Mähkä ja Elo paljastavat omansaKARON PÖRSSI On olemassa kahdenlaisia sijoituksia: hyviä ja opettavaisia. Omat virheet ovat kalleimpia ja kallisarvoisimpia, mutta miksipä jättäisi hyödyntämättä muiden tekemät virheet ja niiden il...
-
RAHAT 11.10.2018Eurot pankkiin – millaisia korkoja on nyt tarjolla säästö- ja sijoitustileille?Taloustaidon vertailemien säästö- ja sijoitustilien vuosikorot vaihtelivat syyskuun lopussa nollasta yhteen prosenttiin. Vertailussa on säästö- ja sijoitustilien korkoja 16 pankista. Kärjessä on ny...
-
RAHAT 19.10.2018Kulutusluotto 10 000 euroa – mikä pankki on nyt edullisin?Syyskuun lopussa edullisimman koron 10 000 euron vakuudellisesta kulutusluotosta tarjoaa Helsingin OP, jonka luoton korko on 5,20 prosenttia kuten elokuun lopussakin.Toiseksi edullisimpia ovat täll...
-
KOTI 22.10.2018Suunnitelmissa asuntolaina? Euribor on suosituin viitekorkoUusien asuntolainasopimusten suosituin viitekorko on 12 kuukauden euribor. Uuden asuntolainan kokonaiskorko (= viitekorko + keskimääräinen korkomarginaali) 25.9. eri viitekoroilla: Euribor 12 kk:...
-
VAPAALLA 16.10.2018Miljoonien arvoisen kaapin myynti tyssäsi norsunluun myyntikieltoonKansainvälisillä antiikkimarkkinoilla kohistaan puolesta ja vastaan norsunluuta sisältäneen miljoonakaapin kohtalosta. Sarjakuvaharvinaisuus nousi yli tuhannen euron hintaan Helsingin Pantin huuto...
-
RAHAT 16.10.2018Kovat piipussa kauppasodassaYhdysvallat ja Kiina pystyttävät kilpaa kaupan esteitä, mikä luo talouteen vaarallista epävarmuutta. Mikä pahinta, kauppapoliittiset jännitteet ovat yhä lisääntymässä. Näin arvioi Danske Bankin pää...
-
KOTI 12.10.2018Miten jätteiden lajittelu vaikuttaa kodin jätehuoltokustannuksiin?Kiinteistöjä yritetään saada lajittelemaan jätteitään selvästi nykyistä enemmän. Onko jätteiden lajittelu asukkaan kannalta taloudellisesti kannattavaa? Moni kunnallinen jätehuoltoyhtiö kannustaa k...
-
RAHAT 22.10.2018Yhdysvaltojen poukkoileva politiikka pitää yritykset varpaillaanKonsulttiyhtiö Nordic West Officen johtaja Kristiina Helenius konsultoi yrityksiä Washingtonissa. Onko Donald Trumpin kaudella tehty jo sellaisia päätöksiä, joista on haittaa suomalaisyrityksille? ...
-
KOTI 11.10.2018Kimppamökin katto kuntoon – saammeko kotitalousvähennyksen?Omistan kimpassa yhden viidesosan vapaa-ajan mökistä Iso-Syötteellä. Mökin katon korjaus on ajankohtainen ensi keväänä. Olemmeko oikeutettuja kotitalousvähennykseen, jos jokainen meistä maksaa työk...
-
VAPAALLA 23.10.2018Väärennettyä taidetta - miten toimia väärennösepäilyssä?Viime vuosina kotimaisia taidemarkkinoita ovat ravistelleet useat taideväärennösskandaalit ja oikeudenkäynnit. Vaikka monia väärentäjiä, väärennöksiä ja väärennettyjen teosten myyjiä on jo tullut i...
-
KOTI 19.10.2018Harkitse kahdesti, ennen kuin ostat lääkkeitä verkostaVerkossa toimii paljon laittomia verkkoapteekkeja, joissa voidaan myydä tuttujen lääkevalmisteiden nimillä ihan mitä tahansa. Väärennetty lääke on iso terveysriski ja voi pahimmillaan jopa tappaa. ...
-
KOTI 15.10.2018Miksi asunto Vantaalla on keskimäärin halvempi kuin Espoossa?Miksi Vantaalla asunnot ovat keskimäärin niin paljon halvempia kuin Espoossa? Jos verrataan vanhojen kerrostalokaksioiden keskimääräisiä neliöhintoja, Vantaa on peräti 25 prosenttia Espoota halvemp...
-
VEROT 15.10.2018Saatko veronpalautusta joulukuussa? Ilmoita tilinumerosi verottajalle OmaverossaVeronpalautukset verovuodelta 2017 maksetaan pankkitileille 11. joulukuuta. Jos tilinumerosi ei ole Verohallinnon tiedoissa, saat veronpalautuksen myöhemmin joulukuussa maksuosoituksena. Tarkista e...
-
RAHAT 22.10.2018Presidentti Trump varjostaa myös Helsingin pörssiäPresidentti Donald Trumpin lietsoma kauppasota hämärtää kansainvälisillä markkinoilla toimivien pörssiyhtiöiden näkymiä. Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tulikivenkatkuiset tviitit ja jatk...
-
KOTI 18.10.2018Ensiasunto kokonaan omaksi – maksanko varainsiirtoveroa kahteen kertaan?Ostin isäni kanssa vakituiseksi asunnokseni osakeasunnon tammikuussa 2018 siten, että minä ostin asunnosta 30 prosenttia ja isäni 70 prosenttia. Olen 30-vuotias ja asunto on minulle ensiasunto. Ko...
-
RAHAT 11.10.2018Tekoäly saattaa hoitaa eläkesäästöjäsiUusi teknologia runttaa varainhoitobisnestä ja arvopaperimarkkinoita uuteen muottiin. Mitä siitä seuraa? Maailman suuret sijoittajat ovat häkellyttävän yksimielisiä siitä, että varainhoitoalaa odot...






