Etusivu
-
BLOGIT 6.10.2021
Veronkorotussoppa porisee - tuplatili vain yksi mauste
Erään opiskelijan osakesäästötilisotku nosti tilien veronkorotukset syksyllä valtakunnan uutiseksi. Opiskelija oli yksi noin 200 sijoittajasta, jotka olivat avanneet useamman osakesäästötilin (OST). Lain mukaan tilejä saa olla vain yksi. -
BLOGIT 6.10.2021
Huumeista laillista tuloa valtiolle
Jos haluaa käydä täysin epä-älyllistä ja polarisoitunutta keskustelua sosiaalisessa mediassa, kannattaa ottaa kantaa esimerkiksi maahanmuuttoon, elokapinaan tai vihreiden puoluekokouksen taas kerran pinnalle nostamaan kannabiksen laillistamiseen. -
KOTI 5.10.2021
Rotta iski – kotivakuutus puree harvoin rottavahinkoihin
Rotta tai hiiri voi purra sähköjohdon poikki, mikä voi johtaa pakastimen ruokien sulamiseen tai jopa tulipaloon. Jyrsijät voivat myös nakertaa vesiputkea, mistä voi koitua mittava vesivahinko. -
VAPAALLA 5.10.2021
Hirvikolaririski suurimmillaan syksyllä – ole tarkkana aamu- ja iltahämärän aikaan
Hirvionnettomuuksien vaara on suurimmillaan syksyllä ja metsästyskauden alkaessa. Tarkkana kannattaa olla erityisesti aamu- ja iltahämärän aikana ja hirvistä varoittavien liikennemerkkien ilmoittamalla alueella. -
VEROTUS 5.10.2021
Palkansaaja, päivitä verokortti viimeistään nyt – korjaamisessa ei kannata viivytellä
🅑 JÄSENILLE
Ovatko palkkatulosi kasvaneet tai kutistuneet vuoden mittaan? Päivitä verokorttisi ennakonpidätysprosentti. Vielä voit ehtiä vaikuttamaan loppuvuoden verotukseesi. -
RAHAT 4.10.2021
Fifax listautuu – liian turskaista kala-allergikon salkkuun
On tavattoman hienoa, että julkisen kaupankäynnin kohteeksi tulee Fifaxin kaltaista ymmärrettävää liiketoimintaa. Miksi FN-listautuja Fifax ei kuitenkaan mahdu Karo Hämäläisen lautaselle? -
VEROT 4.10.2021
Myyn silloin tällöin militaria-esineitä – pitääkö myyntitulot ilmoittaa verottajalle?
Myyn silloin tällöin kokoelmastani historialliseen sotilaalliseen toimintaan liittyvää esineistöä. Milloin myyntejäni pidetään yritystoimintana? Pitääkö kaikki myyntitulot ilmoittaa verottajalle? -
VAPAALLA 4.10.2021
Joko uskaltaisi varata lomamatkan? Korona tuo lisämaustetta matkakuumeeseen
Ennen matkavarauksen tekemistä on tärkeää selvittää matkan peruutusehdot ja ottaa kattava matkavakuutus ajoissa ennen lähtöä. Lisäturvaa saa maksamalla matkan luottokortilla. -
BLOGIT 3.10.2021
Alustatiikereitä vai kilttejä kotikissoja? Pandemia jätti jälkensä nuorten talouteen
Koronaviruksen kauaskantoiset seuraukset ovat vielä auki, mutta ainakin nuorten kuluttajien turvallisuushakuisuus on lisääntynyt. -
BLOGIT 1.10.2021
Entten tentten – lähdeverosta maastapoistumisveroon
Hallituksella oli kova halu ja tarve päättää budjettiriihessä jostakin uudesta verosta – edes yhdestä. Ongelma vain oli, ettei mitään sopivaa veroa ollut näköpiirissä. -
RAHAT 1.10.2021
Kuluttajaliitto varoittaa: Pikavipin korko voi jopa tuplaantua lokakuun alussa
Monen lainan korko voi pahimmillaan jopa kaksikertaistua 1.10. alkaen, kun vakuudettomien kuluttajaluottojen väliaikainen alempi kymmenen prosentin korkokatto päättyi syyskuun lopussa. -
VAPAALLA 1.10.2021
Tulossa Suomeen EU:n ulkopuolelta? Jätä eväsleivät ja maitopurkit lähtömaahan, omenallekin lupalappu
Matkustuksen lisääntyessä kannattaa palauttaa mieliin EU:n ulkopuolelta tuotavia elintarvikkeita koskevat rajoitukset jo ennen matkaan lähtemistä. Eväsleivät ja muut kielletyt elintarvikkeet kannattaa jättää lähtömaahan. -
VAPAALLA 1.10.2021
Syksy maistuu omenalta – omenainen valkoviini sopii kalan ja äyriäisten kera
Yllättävän monesta viinistä löytyy omenaisia aromeja: granny smithiä, omenan kuorta, omenan siemenkotaa. Erityisesti rieslingin aromeissa omenaisuus on monesti vahvasti läsnä. -
RAHAT 30.9.2021
Eurot, säästöt ja sijoittaminen – lokakuussa vietetään talousviikkoa
Oletko kiinnostunut talousasioista, säästämisestä ja sijoittamisesta? Olet tervetullut mukaan Family Economy -talousviikon tapahtumiin 18.–22.10. kätevästi netissä. Kansainvälinen talousviikko on s... -
KOTI 30.9.2021
Rikolliset urkkivat suomalaisten pankkitunnuksia – tässä vinkkejä turvalliseen asiointiin
Aidon näköisiä huijaussivustoja on nyt liikkeellä etenkin pankkien ja Omakanta-palvelun nimissä. Kun uhri syöttää verkkopankkitunnuksensa huijaussivustolle, rikolliset saavat pääsyn uhrin verkkopankkiin. -
VEROT 30.9.2021
En pysty maksamaan jäännösveroani – saanko mätkylleni lisää maksuaikaa?
Sain vuoden 2020 tuloverotuspäätöksen, jossa maksettavakseni tuli paljon jäännösveroa. En kykene maksamaan minulle määrättyä jäännösveroa ajallaan. Saanko jäännösverolleni lisää maksuaikaa? -
VAPAALLA 30.9.2021
Perjantaina on heijastinpäivä – varusta ulkovaatteet heijastimilla
Pimeän aikaan liikkuvia jalankulkijoita ja pyöräilijöitä on vaikea havaita. Heijastin auttaa autoilijaa näkemään hämärässä kulkevan kävelijän ja pyöräilijän. Nopeuden alentaminen antaa kuljettajalle lisäaikaa havainnointiin. -
BLOGIT 30.9.2021
Sijoittaminen on vähän kuin säätä ennustaisi
”Paljonko maailman osakemarkkinat tuottavat ensi vuonna?” Tämä on kysymys, jota minulta kysytään toistuvasti. Yli 10 vuoden aikana en ole vielä keksinyt kysymykseen hyvää vastausta. -
BLOGIT 29.9.2021
Mitä nostokurkien pesimistiheys kertoo asumisesta?
Sanovat että talouden toimeliaisuuden näkee kiipeämällä mahdollisimman korkealle ja laskemalla nostokurkien pesimistiheyden. Tilastot muuttuvat käsin kosketeltaviksi, kun muistaa, että nostokurjen vaihdettua pesintäpaikkaansa sen alle on useimmiten kehkeytynyt koti sadoille. -
RAHAT 29.9.2021
Lunastan itseni Inderes-lahkon täysivaltaiseksi jäseneksi – epätavanomaiset syyt osallistua osakeantiin
KARON PÖRSSI Huolimatta näkyvyydestään sijoittajayhteisössä Inderes on kuitenkin melko pieni yhtiö. Viime vuonna sen liikevaihto oli 8,7 miljoonaa euroa. Samalla se on varsin nopeasti kasvava firma. Viime vuonna liikevaihto kasvoi edellisvuodesta 76 prosenttia
Näitä muut lukevat nyt
-
RAHAT 19.3.2025Säästö- ja sijoitustilit – nämä ovat nyt säästäjän korot 20 pankissaSäästö- ja sijoitustilien korot vaihtelevat nyt 0,25 prosentista 3,50 prosenttiin. Taloustaidon vertailussa on esimerkkejä tileistä, joiden korko ylittää nollan. *** Pankilla on oikeus muuttaa kor...
-
TYÖ & ELÄKE 19.3.2025Joka neljäs kuljettaja ei näe kunnolla auton ratissa hämärällä kelilläHeikko näkö haittaa sekä työikäisten että senioreiden liikkumista ja turvallisuutta liikenteessä. Peräti neljännes suomalaisista sanoo, että ei näe kunnolla auton ratissa hämärässä tai haastavassa ...
-
VEROT 19.3.2025Verohallinto muistuttaa: alle 30-neliöisestä pihamökistä pitää maksaa kiinteistöveroKiinteistönomistajat saivat tiistaina vuoden 2025 kiinteistöverotuspäätökset Omaveroon. Henkilöiden pitää tarkistaa ja täydentää päätökset viimeistään huhtikuun 15. päivä. Yhteisöjen on tarkistetta...
-
TYÖ & ELÄKE 20.3.2025Teen etätyötä toimistohotellissa – saanko vähennyksen vuokrasta?Olen palkansaaja ja teen kokopäiväistä etätyötä. Olen vuokrannut etätyötä varten pienen työtilan toimistohotellista. Saanko vähentää vuokran verotuksesta tulonhankkimiskuluina? Verojuristi Tuomo Li...
-
VEROT 19.3.2025Taloustaito LIVE Vero2025-tapahtumassa – Osa 3Taloustaito LIVE jalkautui Vero2025-tapahtumaan ja tarjoilee tunnelmapaloja ja haastatteluja suoraan aitiopaikalta, Veronmaksajien päätapahtumasta Helsingin Pikku-Finlandiasta. Päivän kolmannessa k...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
VAPAALLA 10.9.2020Fillari auton kyytiin – näin kuljetat pyörää turvallisestiJoskus pyörää pitäisi kuljettaa kauemmas: mökille, lomalle, huoltoon, pyöräretken lähtöpaikalle tai vaikka kilpailuihin. Farmariautoon pyörän saa sisälle takapenkin kippauksella. Pienemmän kärryn t...
-
KOTI 10.9.2020Kesämökki talviteloille – tyhjennä vesiputket, puhdista rännit, tilkitse välikattoSyksyllä mökkeilyn vähentyessä tai mökkeilykauden loppuessa kokonaan on aika huolehtia mökki talviteloille. Kun huollat kesämökkisi talvikuntoon, voit välttää tyypillisimmät mökkivahingot. Onko kes...
-
VAPAALLA 11.9.2020Eino Ruutsalo – rohkea kokeilija tunnetaan abstraktista ja ekspressionistisesta taiteestaEino Ruutsalo (1921–2001) on suomalainen taidemaalari ja toiselta ammatiltaan elokuvaohjaaja. Hänet tunnetaan abstraktista ja ekspressionistisesta taiteesta. Ruutsalo oli myös kineettisen taiteen u...
-
RAHAT 9.9.2020Kehitysvaiheessa oleva kehitysyhtiö – Partnera hiiviskeli First North -listalleKARON PÖRSSI Lähtisikö osakkaaksi Oulun kaupungin sijoitusyhtiöön? Kylmiltään esitettynä kysymys saattaisi saada sijoittajan epäilemään olevansa piilokamerassa. Julkisella vallalla kun ei ole erity...
-
TYÖ & ELÄKE 14.9.2020Viilaa palkkaverokortti ajoissa kohdilleen – korjaamisessa ei kannata odotella marraskuulleSaitko palkankorotuksen vai tyhjensikö koronakriisi tilipussisi? Verokortin ennakonpidätysprosentti kannatta korjata kohdilleen ajoissa. Sait vuoden alussa Verohallinnolta verokortin. Korttiin on m...
-
VEROT 14.9.2020Sijoitusasunnossa remontti – miten erittelen remonttikulut Omaverossa?Minulla on sijoitusasunto, jossa on tehty remontti. Miten ilmoitan ja erittelen remonttikulut osakehuoneiston vuokratulojen vähennyksenä? Kyseisessä kohdassa Omaverossa ei edes kysytä, mitä remontt...
-
VEROT 11.9.2020Annan lapselleni ennakkoperintönä 19 999 euroa – maksaako lapsi veroa ennakkoperinnöstä?Olen antanut lapsilleni viimeksi lahjoja yli kolme vuotta sitten. Aion antaa yhdelle lapselleni ennakkoperintönä 19 999 euroa rahaa. Miten häntä verotetaan tästä ennakkoperinnöstä vai verotetaanko ...
-
RAHAT 10.9.2020Pörssi selvisi koronakeväästä säikähdyksellä – kauanko hyvä vire kestää osakkeissa?Ällistyttävän monet pörssiyhtiöt selvisivät hyvin koronakeväästä, ja sijoittajat ovat kääntäneet katseensa jo ensi vuoteen. Epävarmassa tilanteessa osakesäästäjän kannattaa pitää pää kylmänä. Koron...
-
KOTI 16.9.2020Asennutitko mökille tai kotiin valvontajärjestelmän? Nyt työstä saa kotitalousvähennyksenHälytys- ja turvajärjestelmän asennustyöstä saa nyt kotitalousvähennyksen. Valvontajärjestelmä voidaan asentaa sekä kotiin tai vapaa-ajanasunnolle. Tähän asti kotitalousvähennyksen saaminen hälytys...
-
VEROT 15.9.2020Tein virheellisen vähennyksen verotuksessa – oliko veronkorotus aiheellinen?Vaadin metsävähennystä omistamastani metsätilasta enkä tiennyt, että kuolinpesä oli jo käyttänyt kaikki metsävähennykset vuonna 2012. Verottaja määräsi veronkorotuksen virheellisen vähennyksen vuok...
-
RAHAT 15.9.2020Säästö- ja sijoitustilit – näillä pankkitileillä korko kurottelee yli nollanTaloustaidon vertailussa säästö- ja sijoitustilien korot vaihtelevat 0,1 prosentista 0,95 prosenttiin. Säästö- ja sijoitustilit Tiedot on kysytty 25.8.2020. Pankki Tilin nimi Vuosi- korko % Viitek...
-
KOTI 15.9.2020Asutko kerrostalossa? Kukkaro kovilla Rovaniemellä ja SavonlinnassaKuntakohtaiset kiinteistökustannukset ovat korkeimmat Rovaniemellä, Savonlinnassa ja Vihdissä, ilmenee Kiinteistöliiton selvityksestä. Näissä kaikissa kustannukset olivat vähintään 3,10 euroa neliö...
-
VEROT 10.9.2020Kotitaloudet maksavat lähes puolet ympäristöveroista – verokertymä karttuu sähköstä ja polttoaineistaYmpäristöverokertymä kasvoi vuonna 2018 noin kaksi prosenttia 6,8 miljardiin euroon. Kotitaloudet ovat edelleen suurin ympäristöverojen maksaja ja maksoivat 47 prosenttia koko kertymästä. Teollisuu...
-
RAHAT 16.9.2020Näitä osakkeita Suomen parhaat maailma-rahastot suosivat – löytyykö sinun salkustasi?KARON PÖRSSI Mahtaisiko yhdysvaltalainen finanssikonserni Charles Schwab olla maailman paras sijoituskohde? Erittäin todennäköisesti ei, mutta ei ehkä aivan huonokaan. Joka tapauksessa se on kymmen...
-
RAHAT 11.9.2020Mistä pankista edullisin 10 000 euron kulutusluotto? Taloustaito vertaili korotElokuun lopulla edullisinta 10 000 euron vakuudellisesta kulutusluottoa tarjosi Nordea, jonka luoton korko on 4,10 prosenttia. Toiseksi edullisin oli Ålandsbanken, jonka luoton korko on 4,38 prose...
-
VEROT 15.9.2020Unohditko maksaa mätkyt tai kiinteistöveron? Monen veron eräpäivä oli elo- ja syyskuun alussaJäännösveron eli mätkyjen ja kiinteistöveron ja maksupäivät ovat eri henkilöillä eri aikaan. Maksamattomasta kiinteistöverosta muistutetaan tänä syksynä vajaata viidennestä kiinteistönomistajista. ...
-
VEROT 11.9.2020Esitysluonnos: Miedon oluen hintaan luvassa rapsakka veronkorotusMietojen oluiden alennettuun verokantaan kaavaillaan korotusta. Oluttölkki (2,8 %) maksaisi korotuksen jälkeen noin 15 senttiä enemmän kuin nyt. Myös hyvin mietojen alkoholijuomasekoituksien verot...
-
RAHAT 16.9.2020Mitä metsältä halutaan? Metsänomistajat tuottivat yllätyksen tutkijoillePitkin 2000-lukua on ennakoitu, että yleinen yhteiskunnallinen kehitys heijastuu suomalaisten metsänomistajuuteen selvästi ainakin kahdella tavalla: Metsänomistajat kaupunkilaistuvat vauhdilla sama...
-
KOTI 14.9.2020Korona hivuttautuu myös asukkaan kukkaroonKoronapandemian aiheuttamat lomautukset ja irtisanomiset leikkaavat kotitalouksien tuloja, mutta koronakriisi kiristää kansalaisten taloutta monin tavoin myös välillisesti. Se voi vaikuttaa asumism...
-
VEROJURISTI VASTAA 15.9.2020
🅑 JÄSENILLE
Myyn perinnöksi saamani metsätilan – miten muutan tilan hankintahinnan euroiksi?Omistan vuonna 1992 perinnöksi saamani metsätilan. Tuolloin elimme markka-aikaa. Miten muutan metsätilan hankintahinnan euroiksi? Myyn tilan vieraalle yksityishenkilölle.






