veronmaksajat.fi

RAHAT

Kehitysvaiheessa oleva kehitysyhtiö – Partnera hiiviskeli First North -listalle

Kehitysvaiheessa oleva kehitysyhtiö – Partnera hiiviskeli First North -listalle
9.9.2020

Karo Hämäläinen

KARON PÖRSSI Lähtisikö osakkaaksi Oulun kaupungin sijoitusyhtiöön?

Kylmiltään esitettynä kysymys saattaisi saada sijoittajan epäilemään olevansa piilokamerassa. Julkisella vallalla kun ei ole erityistä mainetta ketteränä ja arvonluontiin tähtäävänä omistajana, joka tekisi ratkaisuja puhtaasti sijoittajaintressistä.

Maanantaista asti kysymys on kuitenkin ollut täyttä todellisuutta, sillä oululainen Partnera hiipi Helsingin pörssin First North -markkinapaikalle. Oulun kaupunki omistaa Partnerasta karvan alle puolet ja saa käytännössä yli puolet yhtiökokoukseen vaivautuvista äänistä.

Partnera otettiin kaupankäynnin kohteeksi ilman osakeantia ja -myyntiä, sillä yhtiön omistajakunta on jo entuudestaan laaja – lähes 27 000 omistajallaan se on pörssiyhtiöksikin laajasti omistettu – eikä sillä todellakaan ole akuuttia puutetta pikkurahasta vaan siitä, mihin se rahaa laittaisi.

Aiemmin Partneran osakkeilla on käyty kauppaa esimerkiksi Privanetin välityksellä. Jotkut ovat hämmästelleet, miksi Partnera hakeutuu First Northiin, kun se ei samalla kerää rahaa.

Ensinnäkin First Northissa käydyistä kaupoista ei tarvitse maksaa varainsiirtoveroa ja kaupankäynti on muutenkin edullisempaa kuin noteeraamattomilla osakkeilla. Samalla osakkeesta tulee selvästi likvidimpi. Molemmat ovat selviä etuja niille Partneran nykyisille omistajille, jotka kenties haluavat myydä osakkeitaan. Fiksu yhtiö ajattelee omistajiensa etua.

Toiseksi hinnanmuodostus First Norhissa on tehokkaampaa kuin meklareiden ylläpitämillä listoilla, Suomessa käytännössä Privanetin listalla. Siksi Partneran markkina-arvosta tulee luotettavampi. Siitä taas on etua, jos yhtiö jossain vaiheessa haluaa käyttää omaa osakettaan maksuvälineenä tai vaikkapa kerätä rahaa osakemarkkinoiden kautta laskemalla liikkeelle uusia osakkeita. Se, että tarvetta ei ole nyt, ei tarkoita, etteikö sitä voisi olla joskus tulevaisuudessa.

Julkinen noteeraus tuo myös julkisuutta ja mediahuomiota. Niistä voi olla apua yhtiön liiketoiminnassa.

Sanahelinää strategiakalvoilla

Partnera julistaa olevansa "liiketoimintakonserni, joka luo toiminnallaan omistaja-arvoa ja kestävämpää tulevaisuutta". First North -listautumisen alla yhtiö on teettänyt itselleen sijoittajasivut, joiden avauskuva ja retoriikka ylittävät kirkkaasti sentimentaalisuuden kohtuukäytön rajan. 

Sana "liiketoimintakonserni" lienee Partneran mainostoimiston keksintöä. Se tarkoittanee konsernia, joka harjoittaa liiketoimintaa, ja sanana se on silloin yhdentekevä: useimmat suuret yhtiöt ovat konserneja, ja liiketoimintaahan ne tekevät.

Partneran tapauksessa sana on varmaankin valittu "sijoitusyhtiön" tai "kehitysyhtiön" sijaan, ja sillä haluttaneen luoda enemmän tai vähemmän totta mielikuvaa siitä, että yhtiön sijoituskohteilla on jonkinmoista yhteistyötä tai synergiaa toistensa kanssa. "Liiketoimintakonserni" kalskahtaa enemmän rehdiltä työnteolta kuin "sijoitusyhtiö", jossa joku saattaa kuulla ikäviä sivumerkityksiä ja osto- ja myyntiliikemäisyyttä.

Toistaiseksi tämä kaikki on kuitenkin vain strategiakalvojen sanahelinää, sillä yhtiön salkussa on tasan yksi strategian mukainen omistus. Sen lisäksi Partnera omistaa 34 prosenttia Nordic Option -nimisestä pääomasijoitusyhtiöstä ja joitakin nurkkia ja strategiaan kuulumattomia hankkeita.

Kalvoilla yhtiö näyttää vaikuttavuussijoittajalta ja sen strategia selvältä. Todellisuus on hieman toinen.

Lasia vaahdoksi

Partneran tämänhetkinen ainut oma strategian mukainen sijoituskohde on lasinkierrätys- ja vaahtolasinvalmistusyhtiö Foamit Group. Partnera omistaa siitä 62 prosenttia. Toinen pääomistaja on Suomen valtion pääomasijoitusyhtiö Suomen Teollisuussijoitus, joka omistaa 31 prosenttia lasiyhtiöstä.

Foamit tekee keräyslasista vaahtolasimursketta, jota käytetään rakentamisessa, niin talonrakennuksessa kuin tiestössä. Yhtiö toimii Suomessa ja Ruotsissa ja on niissä selvä markkinajohtaja. Foamitiin kuuluu myös 24 prosentin nurkka tanskalaisesta lasinkierrätysyhtiöstä.

Kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla Foamit teki 14,2 miljoonan euron liikevaihdolla 3,5 miljoonan euron käyttökatteen eli liikevoiton ennen poistoja ja arvonalentumisia.

Pala pohjoista sijoitusyhtiötä

Partneran toinen merkittävä sijoituskohde on reilun kolmanneksen osuus Nordic Option -sijoitusyhtiöstä. Toinen tasavahva omistaja Nordic Optionin takana on Arvo Sijoitusosuuskunta, joka puolestaan on Partneran toiseksi suurin omistaja yli kymmenen prosentin osuudella.

Arvo Sijoitusosuuskunnan suurin omistaja on Partneran suurimpiin omistajiin kuuluva Lakiasiaintoimisto Asiakasturva Oy, ja Partneran kolmanneksi suurin omistaja (kun Partneran omia osakkeita ei oteta lukuun) Janne Pakarinen on Arvo Sijoitusosuuskunnan toiseksi suurin omistaja. Sijoitusosuuskunnan osuuksilla on käyty kauppaa Privanetin välityksellä.

Nordic Optionin kolmanneksi suurin omistaja taas on Partneran suurin omistaja Oulun kaupunki.

Omistusrakenteet saavat japanilaiset keiretsut kuulostamaan corporate governancen kannalta yksinkertaisilta luomuksilta.

Nordic Option sijoittaa Pohjois-Suomen alueen pieniin ja keskisuuriin yhtiöihin. Tällä hetkellä sen salkussa on kahdeksan kohdetta, joihin se on sijoittanut yhteensä kymmenisen miljoonaa euroa. Ensisijoitus liikkuu 500 000 euron ja 2,5 miljoonan euron välillä, mutta Nordic Option voi tehdä myös "miljoonalla eurolla enintään viisi" varhaisen vaiheen kasvusijoitusta.

Tämänhetkisiin sijoituksiin kuuluu muiden muassa käytettyjen tietokoneiden vähittäiskauppaa – tämä on rahaston uusin sijoitus – sekä "painetun älykkyyden uranuurtaja" ja "hyperspektraalisen kuvantamisen uranuurtaja".

Uria uurretaan kovasti, mutta mitä siitä jää omistajille eli kolmanneksen osalta Partneralle? Sen arvioiminen edellyttää salkkuyhtiöiden perkaamista.

Jos Partnera itse pyristelee eroon osto- ja myyntiliikkeen leimasta, Nordic Optionissa joka tapauksessa käydään vilkasta sijoitus- ja irtautumiskauppaa.

Partneran säkki täynnä rahaa

Partneran merkittävin omaisuus on kuitenkin pieluksen alla: yhtiöllä on yli 35 miljoonaa euroa matalariskisiin arvopapereihin sijoitettuja likvidejä varoja.

Jonkinmoisena sotakassana voi pitää myös omistusta Findassa. Partnera omistaa Findasta suoraan 3,7 prosenttia, minkä lisäksi se omistaa 36 prosenttia Telebusiness InWestistä, joka puolestaan omistaa Findasta viitisen prosenttia. Näin suoran ja välillisen omistuksen yhteismäärä nousee 5,5 prosentin tienoille.

Ja Findahan on sijoituskonserni, joka omistaa telealan yhtiöitä. Muun muassa 48,7 prosenttia Telebusiness InWestistä.

Findallakin on käyty kauppaa Privanetissa. Viime kauppojen perusteella Findan markkina-arvo on liikkunut vajaassa 650 miljoonassa eurossa, josta viiden prosentin siivu tarkoittaa päälle 30 miljoonaa euroa.

Kassan ja portfoliosijoitusten lisäksi Partneralla on pari projektisijoitusta, toinen Oulun rahapihan alueella, toinen satamassa. Ratapihalla Partnera on mukana vain kehitys-, ei rakennusvaiheen rahoittajana, kun taas satamaan sen on tarkoitus rakennuttaa omaan taseeseen 10–15 miljoonan euro logistiikkakeskus.

Yritin selvitellä, mihin kohtiin tasettaan Partnera on kirjannut minkin omistuksensa ja miten ne on arvostettu, mutta en saanut tolkkua. Aikani ja mielenkiintoni eivät riitä sen selvittämiseen, kuinka kuranttia luku Partneran oma pääoma on. Kesäkuun lopussa osakekohtainen oma pääoma oli 1,88 euroa.

Mitä Partnera tekee rahalla?

Partneraan sijoittamista harkitseva on tällä hetkellä melkoisen ohkaisilla. Yhtiön arvoa voi haarukoida kassan ja Finda-omistusten kautta ja määrittelemällä jonkinlaista arvoa lasivaahtobisnekselle ja Nordic Optionin kolmannekselle.

Olennainen kysymys on kuitenkin se, mitä yhtiö tekee valtaosan markkina-arvosta selittävällä kassallaan. Kuinka, minkä kohteiden kautta ja millaisella menestyksellä Partnera ryhtyy toteuttamaan hienolta kalskahtavaa strategiaansa?

Minulla ei ole kiirettä lähteä Partneran omistajaksi, sillä yhtiö on makuuni aivan liian sekava. Sijoituspäätöstä tehdessä täytyisi puntaroida myös se, voivatko omistajien ja omistusten intressit ristetä niin, että sijoituspäätöksiä tehdään muistakin syistä kuin riviosakkeenomistajan edun maksimoimiseksi. Nordic Optionissa aluepolitiikka on jo sisäänkirjoitettuna strategiaan.

Partneran osto- ja myyntilaidet First Northissa asettuivat kaupankäynnin aluksi kahden ja puolen euron ympärillä. 2,50 euron kurssilla osakkeen p/b-luvuksi tulisi 1,3, joten kurssitasoon on hinnoiteltu onnistumisia.

Karo Hämäläinen

Kirjoittaja on kirjailija ja sijoittamiseen erikoistunut vapaa toimittaja.

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti