Kun opintojen loppu häämöttää, moni opiskelija pohtii, milloin laina on maksettava takaisin ja miten takaisinmaksu hoituu. Opintolainan maksutavat vaihtelevat hieman eri pankeissa. Yleensä takaisinmaksu alkaa, kun opintotuen päättymisestä on kulunut 1–2 vuotta.
Säästöpankin myyntijohtaja Marjut Mälkki kertoo, että Kelan takaus opintolainaan on voimassa 30 vuotta. Tyypillinen takaisinmaksuaika on 12 vuotta.
"Opintolainan takaisinmaksu alkaa puoli vuotta sen jälkeen, kun lainat on viimeisen kerran pääomitettu. Lyhennysten koko riippuu lainan suuruudesta, mutta siitä voi myös neuvotella pankin kanssa."
Nordeassa asiakkaalle annetaan ehdotus takaisinmaksusta puolentoista tai kahden vuoden kuluttua valmistumisesta. Laina maksetaan takaisin yleensä noin 15 vuodessa.
"Kyse on vain ehdotuksesta. Jos asiakas haluaa muuttaa lainan takaisinmaksusuunnitelmaa, se on mahdollista. Suunnitelmaa voi muuttaa maksutta kuuden kuukauden ajan ehdotuksen tekemisestä, minkä jälkeen muutoksista peritään voimassa olevan hinnaston mukainen maksu", Nordean toimipaikanjohtaja Jere Koivu kertoo.
Jos lainan lyhentäminen ei onnistu heti opintojen jälkeen esimerkiksi työttömyyden takia, useimmat pankit tarjoavat vaihtoehtoja takaisinmaksun aloittamiseen. Esimerkiksi lainan maksuerää ja maksuaikaa pystyy muuttamaan tarpeen mukaan.
"Lainan maksuun on mahdollista hakea lyhennysvapaata eli taukoa lyhennysten maksamisesta. Tämä on meillä lähtökohtaisesti mahdollista enintään kolmen vuoden ajan. Sen lisäksi lainan maksueriä voi muuttaa laina-ajan sallimaan minimiin asti", kommentoi Mälkki.
Koivu kertoo, että Nordeassa on mahdollista maksaa lainasta pelkät korot, mikä on käytännössä vain joitakin kymppejä. Tämä tarkoittaa, että tarvittaessa voi pitää taukoa lainan maksamisesta. Lisäksi maksusuunnitelmaa on mahdollista muuttaa tarpeen mukaan.
"Kuukausittaisen maksuerän suuruus vaihtelee lainan määrän ja laina-ajan mukaan. Jos lainaa on esimerkiksi 10 000 euroa ja laina-aika on 10 vuotta, tämänhetkisellä korkotasolla lainan kuukausittainen maksuerä on noin 100 euroa. Tarkempaa tietoa maksuerien koosta kannattaa kysyä omasta pankista", sanoo Koivu.
Korko määräytyy sovitun mukaisesti, mutta tavallisesti se määräytyy euribor-koron ja siihen lisätyn marginaalin mukaan. Koron suuruus voi siis muuttua viitekorkojen tarkistuspäivinä. Tämä kannattaa ottaa huomioon, jos maksat välillä pankille vain korkoa.
Lainanmaksu hoituu yleensä automaattisesti, eikä sitä siis tarvitse joka kerta muistaa maksaa erikseen. Nordeassa maksutapa valitaan lainan noston yhteydessä, mutta usein lyhennys lähtee suoraan maksutililtä. Säästöpankissa lyhennys maksetaan automaattisesti lainanhoitotililtä.
Vanhemmat apuun lainanmaksussa
Säästöpankissa vanhempi voi maksaa lapsensa opintolainan korkoineen pois kokonaan tai osittain. Asiasta suositellaan ottamaan yhteyttä pankkiin, sillä vanhemman on suoritettava maksu suoraan pankille. "Tietosuojasyistä lapsen pitää olla asiasta yhteydessä pankkiin vanhempien puolesta", toteaa Mälkki.
Myös Nordeassa vanhemman kannattaa ottaa yhteyttä pankkiin, jos hän haluaa maksaa lapsensa opintolainan.
"Mikäli laina maksetaan kerralla kokonaan pois, voidaan lainan korot maksaa samassa yhteydessä. Jos lainaa jää jäljelle, ylimääräinen lyhennys kohdistuu lainan pääomaan", Koivu sanoo.
Jos opiskelija haluaa maksaa lainansa jo kandidaattivaiheessa tai aiemmin, se on mahdollista useimmissa pankeissa.
"Asiaa kannattaa harkita ja miettiä pitkällä aikavälillä, sillä usein tässä vaiheessa rahaa menee muuhun elämään, kuten asumismuutoksiin", Koivu toteaa.
OPINTOLAINAHYVITYS | Kela voi maksaa osan opintolainastasi, jos suoritat korkeakoulututkinnon määräajassa. Opintolainahyvitys on 40 prosenttia siitä opintolainan määrästä, joka ylittää 2 500 euroa. Opintolainahyvityksessä on enimmäismäärä. Enimmäismäärä riippuu siitä, kuinka laajan tutkinnon olet suorittanut. Lue lisää >>
KORKOAVUSTUS | Jos olet lopettanut opintosi ja sinulla on pienet tulot ja opintolainaa, voit hakea Kelasta korkoavustusta. Tällöin Kela maksaa opintolainasi korot pankille. Sinun ei tarvitse maksaa niitä Kelalle takaisin. Jos olet jo maksanut korot itse pankille, Kela voi maksaa korkoavustuksen sinulle. Lue lisää >>
Lähde: Kela
Seela Kalliokoski
Opintovelan maksamisen verottomuus
Verohallinto on jo vuonna 2024 antamassaan ohjeessa linjannut, että valtion takaaman opintolainan lyhentämistä toisen puolesta pidetään verovapaana koulutuslahjana.
Lakisääteisellä opintolainajärjestelmällä katetaan opiskeluaikaisia elantokustannuksia ja riittävää opintojen edistymistä valvoo lainatakauksen myöntävä Kela. Linjauksessa todetaan, että opintolaina on käytetty kokonaisuudessaan koulutuskustannuksiin, eikä lahjansaaja ole voinut käyttää varoja muuhun.
Opintolainana nostettujen varojen todellisesta käytöstä ei edellytetä opiskelijalta tarkkaa selvitystä.
Esimerkiksi vanhempien, isovanhempien tai muiden henkilöiden maksama opintolainan lyhennys tai kertasuoritus on maksettava suoraan lainanantajalle.
Aion lyhentää poikani opintolainaa – onko lyhennys verovapaa?
Aikuisella pojallani on opintolainaa. Saanko lyhentää hänen opintolainaansa verovapaasti? Tarkoituksenani on maksaa suoraan pankille kuukausittain lyhennystä.
Voinko lyhentää aikuisen lapseni opintolainaa?
Täysi-ikäinen lapseni valmistui pari vuotta sitten yliopistosta, mutta työpaikkaa hän ei ole vieläkään löytänyt. Voinko lyhentää hänen opintolainaansa, vaikka opiskelu on jo päättynyt?
Haluaisin tukea opiskelijaa ‒ miten se onnistuu verotta?
Opiskelijaa voi tukea ilman veroseuraamuksia, kun tietyt ehdot täyttyvät. Mitä kaikkea voi maksaa tai hankkia opiskelijan puolesta?
Veronmaksajien verojuristi Ella Pettinen kertoo, miten opiskelijan tukeminen onnistuu käytännössä verotuksen näkökulmasta.



