Moni lapsi saa ensimmäisen pankkikorttinsa noin 13–14-vuotiaana, vaikka pankkien ikärajat mahdollistavat kortin hankkimisen nuoremmallekin lapselle, jopa 6–7-vuotiaalle. Vanhemman on arvioitava, ymmärtääkö lapsi rahan arvon ja osaako hän käyttää korttia turvallisesti.
S-Pankin korteista vastaava johtaja Marketta Lundell huomauttaa, että vanhemman on aina arvioitava itse, minkä ikäiselle pankkikortti hankitaan. Pankkikortti tuo lapsen arkeen turvallisuutta, sillä kortti on helpommin aina lapsen mukana. Lisäksi kortin katoaminen ei ole yhtä vakavaa kuin käteisen katoaminen. Pankkikortin voi nimittäin mitätöidä ennen vahingon sattumista.
”Vastuuta ei tarvitse antaa lapselle myöskään kerralla, vaan sitä voi antaa palastellen. Esimerkiksi ensin antamalla lapselle kortin, mutta ei pankkitunnusten kautta pääsyä tilille”, sanoo Nordean korttien liiketoimintajohtaja Paula Kvist.
Tarkista turvarajat
Kortin hankinnassa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota turvarajoihin. Lapsen kortille voi asettaa matalat käyttö- ja nostorajat, eikä tilillä tarvitse säilyttää suuria summia. Lapset käyttävät rahaa eniten päivittäistavaroihin ja pikaruokaan, joten suurille summille ei OP:n tiedotteen mukaan yleensä ole tarvetta.
Hyvä ratkaisu voi olla myös se, että lapsella on kaksi tiliä. Toisella tilillä on käyttörahaa korttiostoksiin ja toisella säästöjä. Näin lapsen kaikki rahat eivät ole suoraan kortilla käytettävissä, ja samalla hän voi opetella säästämistä.
”Lisäksi verkko-ostokset voi kortista halutessaan kokonaan estää. Tämän voi sitten myöhemmin lisätä lapsen käyttöön. Myös kortin käyttöalue on hyvä säätää tarpeen mukaan”, kommentoi Paula Kvist.
”Vanhemmat voivat seurata kortin käyttöä tilin tapahtumista ja siirtää tarpeen mukaan rahaa tilille ja pois. Kuitenkaan henkilökohtaisia kuitteja ei vanhempikaan voi nähdä”, Marketta Lundell sanoo.
Tunnusluvulle hyvä piilopaikka
Lapsen kanssa on tärkeää käydä läpi kortin turvallinen käyttö ja säilytys. Lisäksi on hyvä opetella yhdessä tunnusluku ja keksiä turvallinen paikka sen säilyttämiseen.
Nordean Paula Kvist toteaa, että lapsen kanssa on hyvä opetella kortin käyttämistä yhdessä. Esimerkiksi menemällä yhdessä kauppaan ja antamalla lapsen tehdä ostokset itse kortilla.
S-Pankin Marketta Lundellin mukaan on hyvä myös näyttää, kuinka pienistä summista kertyy iso summa, jotta lapsi osaa harkita myös pieniä ostoksia.
Pankkitunnuksia ei tarvitse antaa lapselle samaan aikaan pankkikortin kanssa. Ne voi ottaa käyttöön myöhemmin, kun lapsi hallitsee rahankäyttöään paremmin ja ymmärtää tunnusten merkityksen.
Paula Kvist kehottaa opettelemaan lapsen kanssa, miten toimitaan, jos kortille käy jotain. Lisäksi on hyvä luoda kortin käyttöön turvallinen ympäristö, jotta lapsi uskaltaa kertoa, jos kortin kanssa kävisi jotain.
Myös huijareista ja muista vaaratilanteista kannattaa varoittaa erikseen. Kvist nostaa esiin, että lapselle voi olla järkevää harkita puhelimessa tai älykellossa olevaa maksukorttia eli mobiililompakkoa.
Seela Kalliokoski



