Verotietojen julkisuudella on Suomessa pitkä perinne. Jokavuotiseen uutisointiin kuuluu kiinteästi myös Verohallinnon medialle kokoama ”suurituloisten lista”. Meilläkin verotiedot ovat silti lähtökohtaisesti salassa pidettäviä ja vain erikseen laissa määritellyt tiedot julkisia.
Tulotietojen uutisoinnissa on tirkistelyn makua, mutta niiden julkistuksella on kiistatta hyvä tarkoitus. Tiedot kuvaavat esimerkiksi sitä, miten verotaakka meillä jakautuu ja ne antavat mahdollisuuden laajempaan yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Toinen kysymys on, mitä tietojen julkistamisella saavutetaan ja kuinka laaja verotietojen julkisuus on tavoitteisiin nähden perusteltu.
Vaikka julkisen keskustelun perusteella voisi joskus luulla muuta, verotiedot eivät anna kattavaa kuvaa siitä, miten taloudellinen menestys ja vaikutusvalta Suomessa jakautuvat.
Julkiset tulotiedot kertovat verotettavien tulojen määrän vähennysten jälkeen. Tiedoista eivät käy ilmi verovapaat tulot eikä esimerkiksi se, mistä eristä tulot koostuvat. Myöskään varallisuuden määrä ei niistä selviä.
Keskustelu pyörii väkisinkin vajaan lähtötiedon varassa. Kiinnostavia päätelmiä voi silti yrittää tehdä esimerkiksi eri ammateissa toimivien ihmisten palkoista, menestyneistä sijoittajista ja yrityksensä myyneistä yrittäjistä. Se, miten ja mistä menestys on syntynyt tai mikä jonkin ammatin todellinen palkitsemistaso on, ei kuitenkaan pelkkien verotietojen perusteella selviä.
Oman haasteensa vertailuun tuo myös se, että samaa työtä voi tehdä työsuhteessa ja yrittäjänä. Esimerkiksi osakeyhtiön kautta tehdyn työn tulos ei näy suoraan yrittäjän henkilökohtaisena tulona. Julkiset verotiedot ovat siksi huono mittari vaikka sille, miten erilaisia töitä arvostetaan.
Nykymuotoinen avoimuus on myös yksipuolista. Verohallinto luovuttaa tiedotusvälineille pyynnöstä tiedot suurituloisimpien henkilöiden tuloista. Lisäksi kuka tahansa voi pyytää toisen henkilön julkisia verotietoja Verohallinnolta.
Eikö avoimuuden nimissä voisi edellyttää, että myös tietojen kohde saisi tietää, kuka omia tietoja on katsellut?
Esimerkiksi Norjan verohallinnon verkkopalvelussa verotietojen kysely ei ole anonyymiä. Käyttäjän tulee tunnistautua ja jokainen veronmaksaja voi tarkistaa, kuka hänen tietojaan on katsonut. Suomessa tämä edellyttäisi lakimuutosta ja pohdintaa siitä, miten menettely sopisi nykysääntelyn tavoitteisiin ja rajoihin.
Myös Verohallinto muovaa verotietojen saaman julkisuuden ulottuvuutta.
Laajimpaan medialle toimitettavaan aineistoon sisällytetään nykyisin ne henkilöt, joiden verotettavat ansio- ja pääomatulot ovat yhteensä vähintään 120 000 euroa.
Raja on liian matala, jos listan tarkoitus on kuvata nimenomaisesti merkittävää taloudellista vaikutusvaltaa Suomessa käyttäviä henkilöitä.
Suurituloisenkaan henkilön kaikki tulot eivät aina näy julkisissa verotiedoissa, eikä varallisuuskaan takaa listasijoitusta. Tulolista antaa vain yhden näkökulman ihmisen taloudelliseen asemaan.
Verotietojen julkistuksessa keskustelun painopisteen pitäisikin siirtyä entistä selvemmin siihen, mitä tiedot kertovat tuloverojen maksutaakan jakautumisesta. Eli siihen, miten yhteiskunnan rahoitukseen tarvittavat tuloverot määrätään eri henkilöiden ja yritysten maksettavaksi.
Tässä useampi media vaikuttaa jo tehneen tietoisen valinnan. Muiden olisi syytä seurata perässä.
Kati Hannikainen
Kommentoi