Vuodenvaihteen veromuutoksista huomiotani on vaatinut erityisesti työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennyksen poisto. Niin kuin tulkinnanvaraisten lakien kanssa käy, myös tästä tuntuu syntyvän kokoaan suurempi soppa.
Vaikuttaa siltä, että moni järjestö toteuttaa nyt – mahdollisesti turhaan – sääntömuutoksia, joilla varmistetaan, että oman järjestön jäsenmaksun vähennysoikeus jatkuu, ja minimoidaan mahdollista jäsenkatoa.
Jäsenmaksujen vähennyskelvottomuus koskee vuoden 2026 alusta alkaen jokaista järjestöä, jolla voi sen omien sääntöjen mukaan olla työmarkkinatoimintaa koskevia tavoitteita tai joiden säännöt yleisluonteisuutensa vuoksi kattavat myös työmarkkinatoiminnan.
Ratkaisevaa on nimenomaan sääntöjen sisältö, mikä on johtanut erikoisiin spekulaatioihin.
Järjestökentän käsitys on, että verottaja ei esimerkiksi juurikaan tarkastelisi tosiasiallista toimintaa vähennyskelpoisuutta harkittaessa, vaan ainoastaan yhdistyksen sääntöjä.
Sääntöjen kirjauksiin perustuva tulkinta on sinällään hyvä ja lisää muutoksen ennakoitavuutta. Jokainen työmarkkinakentän ulkopuolinen järjestö voi varmistaa jäsenmaksunsa vähennyskelpoisuuden tekemällä tarpeelliset sääntömuutokset.
Kääntöpuolena on se, että lakimuutos on nyt ajanut järjestökenttää valmistelemaan sääntömuutoksia, joissa yksiselitteisesti kielletään työmarkkinatoimintaan osallistuminen. Kevään vuosikokouksissa sääntömuutos lienee agendalla myös monessa sellaisessa järjestössä, joiden toiminta ei mitenkään vaikuta liittyvän työmarkkinakenttään.
Verovähennyksen poistumisen on arvioitu lisäävän verotuloja yhteensä 190 miljoonaa euroa. Muutoksella vaikuttaa olevan myös selvästi työllistävä vaikutus – sen verran lisätyötä se aiheuttaa järjestöpuolella ja myöhemmin yhdistysrekisterissä. Tilannetta selkeyttävää Verohallinnon ohjetta kaivattaisiin pikaisesti.
Kierroksia sääntöjen muutosintoon lisää se, ettei merkitystä ole ainoastaan yhdistysten omilla säännöillä. Minkä tahansa yhdistyksen jäsenmaksun vähennyskelpoisuus saastuu, jos se on itse jäsenenä toisessa järjestössä, jolla voi olla työmarkkinatoimintaan liittyviä tavoitteita.
Nyt jo on näkyvissä, että eroja yhdistyksistä tapahtuu varmuuden vuoksi: myös työmarkkinakentän ulkopuoliset järjestöt menettävät vähintään yksittäisiä järjestöjäseniään sen vuoksi, etteivät järjestön omat säännöt yksiselitteisesti kiellä työmarkkinatoimintaan osallistumista ja siihen liittyviä tavoitteita. Järjestökentän yhteistyörakenteet uhkaavat heiketä.
Muilla kuin työmarkkinajärjestöillä lakimuutos aiheuttaa lähinnä hallinollista rumbaa, kun sääntömuutoksilla varmistellaan, ettei jäsenmäärä laske.
Työmarkkinajärjestöillä säätömahdollisuutta ei ole. Käytännössä ammatti- ja työnantajaliittojen jäsenmaksut kallistuvat, kun jäsenet eivät saa enää verotuksessa takaisin veroprosenttinsa mukaista osuutta jäsenmaksusta.
Esimerkiksi SAK:n oman arvion mukaan alle kymmenen prosenttia ammattiliittojen jäsenistöstä eroaa verovähennyksen poistumisen vuoksi.
Poriseeko soppa kuitenkin turhan sakeana myös työmarkkinaliitoissa? Oma ammattiliittoni tarjoaa jäsenille maksutta ajankohtaisia koulutuksia ja muita palveluita työ- ja yrityselämän erilaisiin tarpeisiin sekä esimerkiksi tuntuvia vakuutusetuja. Pelkästään työ- ja virkasuhdeneuvonnan vuoksi monen kannattaisi kuulua liittoon.
Onko vähennyksen poistumisen julkisuus tehnyt siitä kokoaan suuremman ongelman?
Jäsenyyden edut eivät tietenkään näytä kaikille samoilta ja liitoissa on eroja. Kyse on kuitenkin lopulta siitä, mikä on oikea hinta sille palvelupaketille, jonka jäsen maksullaan saa. Jos hinta-laatusuhde on kohdillaan, jäsenyydelle pitäisi olla jatkossakin kysyntää.
Kati Hannikainen
Kommentoi