Mikael Kirkko-Jaakkola
Mikael Kirkko-Jaakkolan blogit
-
KIRKKO-JAAKKOLA 6.9.2023”Eihän korko ole vielä läheskään niin kova kuin aikanaan asuntolainassani”Korkotason ripeä nousu ja sen vaikutukset Suomen asuntomarkkinoille ja rakentamiseen ovat puhuttaneet. Uutisissa ja torikeskusteluissa muistutetaan usein, ettei korkotaso ole silti erityisen korkea...
-
KIRKKO-JAAKKOLA 14.6.2023Mitä kokonaisveroaste kertoo?Kevään eduskuntavaalien alla keskusteltiin verotuksen yleisestä tasosta. Suomessa verotus on kireää, mutta jotkut näkivät, että se voisi olla vielä kireämpää. Verotaakka vaihtelee taloudellisen toi...
-
KIRKKO-JAAKKOLA 12.4.2023Työssäkäyvän keskiluokan talous vaikutti vaalitulokseen, entä hallitusohjelmaan?Talous nousi yhdeksi pääteemaksi eduskuntavaaleissa. Velka- ja verokeskustelun lisäksi keskiluokan taloudellisen tilanteen heikkeneminen kustannuskriisin seurauksena lienee vaikuttanut äänestämisee...
-
KIRKKO-JAAKKOLA 15.2.2023Valtionvelan korot nousevat, pitääkö huolestua?Tasan kaksi vuotta sitten kirjoitin tällä palstalla valtionvelasta otsikolla ” Valtion velkakello tikittää, mutta korko ei raksuta ”. Vuonna 2021 lainanhoitokulut rasittivat valtiontaloutta ennätyk...
-
KIRKKO-JAAKKOLA 24.11.2022Vanha vähennys lieventäisi asuntovelkaisen korkokuritustaSuomalaisilla kotitalouksilla on omaan asuntoon velkaa yhteensä noin sata miljardia euroa. Viime vuoden 0,8 prosentin keskikorolla, joka nollakorkoaikana merkitsi vain keskimääräistä pankin perimää...
-
KIRKKO-JAAKKOLA 5.10.2022Valtionveroon hurja korotus 2023Mutta ei hätää, sillä kunnallisvero kevenee vastaavasti. Verovuosi 2023 merkitsee nimittäin mittavaa tuloverotuksen rakenteen muutosta sote-uudistuksen myötä. Kun sosiaali- ja terveydenhuollon sekä...
-
KIRKKO-JAAKKOLA 10.8.2022Kannattaako kovimpia marginaaliveroja huojentaa?Verojen tarkoituksena on kerätä rahaa, jolla julkisia menoja kustannetaan. Tarkastelimme Kansantaloudellisessa aikakauskirjassa (2/2022) Finnveran pääekonomistin Mauri Kotamäen kanssa, voiko ansiot...
-
KIRKKO-JAAKKOLA 18.5.2022Inflaatio verottaa nyt ennätystahtiaInflaatio pysytteli vuodesta 2013 lähtien pitkään hyvin matalalla tasolla. Vasta vuoden 2021 keväällä kuluttajahintojen vuosimuutos nousi Suomessa yli kahteen prosenttiin. Keskimääräinen inflaatio ...
-
KIRKKO-JAAKKOLA 23.3.2022Kiinteistövero täyttää pyöreitä – maljan paikka?Ensi vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun vastasyntynyt kiinteistövero korvasi kiinteistöjen harkintaverotuksen, asuntotulon verotuksen, katumaksun ja manttaalimaksun. Lähestyviä juhlia var...
-
KIRKKO-JAAKKOLA 19.1.2022Muistetaan myös verot maksava keskiluokkaJos aluevaaleissa harmittaa, ettei pääse äänestämään verotuksesta, voi alkaa pohtia reilun vuoden päästä käytäviä eduskuntavaaleja. Ne ovat tärkeimmät verovaalit, joista hallitukseen pääsevät puolu...
-
KIRKKO-JAAKKOLA 3.11.2021Eläkkeisiin täysremontti vai järjestelmäpäivitys?Kun koronahuolet ovat tehneet tilaa mediassa, vanhat tutut huolet ovat tehneet paluun. Esimerkiksi Tilastokeskuksen tuoreesta väestöennusteesta Helsingin Sanomat otsikoi hienosti: ”Grafiikat maalaa...
-
KIRKKO-JAAKKOLA 8.9.2021Palkkasi kimpussa usea veronhimoinen, tiedätkö miten monta?Suomessa sadan miljardin euron kokonaisveropotista yli puolet kerätään palkkojen ja muiden ansiotulojen perusteella. Kulutusta verottaa lähinnä valtio, kun taas työnteon ansioille on selvästi useam...
-
KIRKKO-JAAKKOLA 16.6.2021Asuntovarallisuus keskittyy, kuka kärsii?Koronakriisi on poikkeuksellinen talouskriisi monessa mielessä. Yksi esimerkki on se, että kotitalouksien varallisuus on kasvanut sen myötä ennätyksellisesti. Raha- ja finanssipoliittiset tukitoime...
-
KIRKKO-JAAKKOLA 21.4.2021Korona vie talouden ja työn uusille urilleToinen koronakevät on herättänyt optimistin talviunilta ‒ ehkä pandemia hiipuu syksyyn mennessä, kiitos rokotteiden. Ravintolat, teatterit ja lentokoneet täyttyvät pikkuhiljaa ja paluu normaaliin a...
-
KIRKKO-JAAKKOLA 17.2.2021Valtion velkakello tikittää, mutta korko ei raksutaValtionvelka on kansalaisten keskuudessa ehkä suosituin julkisen talouden tilasto. Suosioon lienee vaikuttanut yhdysvaltalainen kiinteistömoguli, joka halusi 80-luvun lopulla kiinnittää huomiota li...
-
KIRKKO-JAAKKOLA 25.1.2021Kotitalousvähennys työllistää ja kitkee harmaata talouttaMaanantaina julkaistiin VATT:n ja Palkansaajien Tutkimuslaitoksen kauan odotettu tutkimus kotitalousvähennyksestä . Tutkimustiedotteen otsikko ”Tutkimus: Kotitalousvähennys ei lisää työllisyyttä ta...
-
KIRKKO-JAAKKOLA 2.12.2020Hallitus myöntää: Kovapalkkaisten kireät marginaaliverot ovat ongelmaPalkkaverotus on Suomessa huomattavan progressiivista, kun marginaaliverot nousevat jo matalahkoilla palkkatasoilla. Korkeimmillaan marginaalivero on kuitenkin kovapalkkaisilla: jopa 60 prosentin l...
-
KIRKKO-JAAKKOLA 7.10.2020Veronmaksajille lisää rahaa, RuotsissaRuotsissa koronapandemian hoitoon on suhtauduttu eri tavalla kuin Suomessa, ja niin myös siihen liittyvään talouskriisin hoitoon. Tällä hetkellä Suomi näyttää johtavan kumpaakin lajia. Tauti on pys...
-
KIRKKO-JAAKKOLA 12.8.2020Kenelle siltarummut soivat – osumatarkkuutta elvytys- ja tukimiljardeilleValtiot ja poliitikot ympäri maailman ovat tarttuneet koronavirukseen liittyvän talouskriisin hoitoon ennennäkemättömällä tarmolla. Suomessa on otettu oppia taloushistoriasta ja todettu, ettei 90-l...
-
KIRKKO-JAAKKOLA 28.5.2020Tarttuiko koronavirus jo veropolitiikkaan?Politiikka on altistunut koronavirukselle. Virus vaikuttaa jokapäiväistä elämäämme koskeviin poliittisiin päätöksiin, mutta siitä on myös saatu uusia argumentteja ja puhtia vanhojen mielipiteiden t...