Talouspolitiikan syksy on alkanut perinteiseen tapaan tulevan vuoden valtion budjettia ruotimalla. Kun hallitus on antanut talousarvioesityksensä ja siihen liittyvät lakiehdotukset eduskunnalle, julkisessa talouskeskustelussa puidaan erilaisia näkemyksiä ja vaihtoehtoja.
Avoimeen demokratiaan kuuluu, että hallitsevassa asemassa olevan tahon, eli hallituksen, esittämiä muutoksia tarkastellaan suurimmalla kriittisyydellä.
Veropolitiikkaan helpointa kritiikkiä saa tyypillisesti tulonjakonäkökulmasta – etenkin tuloverotukseen, jossa muutosten kohdentuminen tulotasoittain on helppo osoittaa.
Tällä kertaa kritiikille on erityisen otollinen kehys: hallitus on leikannut reippaasti menoja, mikä on osunut pienituloisempiin kotitalouksiin. Tuloverokevennyksiä taasen kohdistetaan suurituloisille palkansaajille. Vaikka monet pitävät korkeimpien marginaaliverojen nykyistä tasoa liian korkeana, niiden kevennys voi nyt näyttäytyä ikävässä valossa. Niinpä siitä saa halpaa bensaa veropopulismin liekkeihin.
On helpompi myydä politiikkaa, jossa pienituloisten verotusta kevennetään ja suurituloisten kiristetään. Ja itse asiassa näin onkin ansiotuloverotuksen osalta tehty viimeiset viitisentoista vuotta.
Eurokriisin aikoina yksi tällainen veronkorotus nimettiin jopa solidaarisuusveroksi. Nimi kertoo lähinnä siitä, että sen merkitys on ollut poliittisesti paljon suurempi kuin valtiontaloudellisesti.
Finanssikriisin jälkeen palkkaverotuksen progressio on jyrkentynyt, kun toisinaan toteutetut veronkevennykset painotettiin perinteiseen tapaan matalille palkkatasoille ja veronkiristykset puolestaan suurempituloisille.
Lopputuloksena verotus on ensi vuoden veronkevennysten jälkeenkin esimerkiksi hyvätuloisella reilut 10 000 euroa kuukaudessa ansaitsevalla yhä kireämpää kuin 2010-luvun alussa. Matalilla alle 3 000 euron palkkatasoilla tuloveroprosentti sentään on laskemassa viidentoista vuoden takaista tasoa alemmaksi.
Tulonjaosta huolestuneita huojentanee myös tieto, että hallituksen ansiotuloveromuutokset väräyttävät kokonaisuudessaan suhteellisia tuloeroja mittaavaa Gini-kerrointa vain noin 0,2 prosenttiyksikköä, mikä on tyypilliseen vuosivaihteluun verrattuna pienehkö muutos. Esimerkiksi viimeisimpänä tilastovuonna 2023 kerroin pieneni kaikkiaan 0,7 prosenttiyksikköä edellisvuodesta.
Vaikka palkansaajat ovat koko väestöä koskevissa tulonjakotarkasteluissa suhteellisen hyvätuloisia, ensi vuoden työn verotuksen kevennykset eivät siis erityisesti muuta Suomen tasaista tulonjakoa. Se kertoo osaltaan siitä, että todella suuria ansiotuloja saaneet ovat harvassa. Korkeat ansiotulojen marginaaliverot ovat ehkäpä myös ohjanneet hyvätuloista palkansaajaa hankkimaan lisätuloja ennemmin aktiivisesta sijoitustoiminnasta kuin työuraan ja ansiotyön innovointiin panostamisesta.
Verotusta voidaan perustellusti muuttaa toisinkin kuin progressiota jyrkentämällä. Se vaatii kuitenkin rohkeutta kohdata perinteiset tulonjakoargumentit.
Kun korkeimmat marginaaliverot ovat hivuttautuneet niin korkeiksi, ettei ole edes varmaa, tuovatko vai vähentävätkö ne verotuottoja, on perusteltua viimein alentaa niitä. Verotaso kun vaikuttaa myös siihen, paljonko verotettavaa ylipäätään syntyy.
Mikael Kirkko-Jaakkola
Kommentoi