Suomen julkinen talous on ollut kuralla jo pitkään. Kuten lähes aina, ongelmien työntäminen tulevien hallitusten ratkaistavaksi on pahentanut tilannetta. Vuonna 2008 Suomen julkinen velka oli hieman yli 30 prosenttia, kun tällä hetkellä velka on liki 90 prosenttia. Velkasuhde on lähes kolminkertaistunut 18 vuodessa!
Useat ekonomistit, mukaan luettuna allekirjoittanut, ovat finanssikriisistä lähtien esittäneet toiveita julkisen talouden tasapainottamisesta. Mutta päättäjien toimet ovat olleet riittämättömiä. Liian vähän, liian myöhään.
Valtiovarainministeriö arvioi vastikään, että seuraavan hallituksen sopeutustarve on luokkaa 8–11 miljardia euroa. Suurin osa ekonomisteista allekirjoittaa sopeutustarpeen mittaluokan.
Talouskasvu ei pelasta
Talouskasvun heikkoutta on taivasteltu Suomessa jo pitkään, ja iso ongelma se onkin. Olisiko talouskasvun kiihtymisestä julkisen talouden korjaajaksi?
Yli ajan juoksevaan julkisen talouden budjettirajoitteeseen perustuvan laskelman mukaan Suomen rakenteellisen eli pitkän aikavälin kasvuvauhdin pitäisi nousta nykyisestä noin yhdestä prosentista 4,5 prosenttiin, jotta julkinen velkataso tasapainottuisi. Tämä kasvuvauhti on hyvin todennäköisesti Suomen saavuttamattomissa.
Jos laskelmaa hieman monimutkaistetaan ja oletetaan talouskasvun vaikuttavan positiivisesti suoraan alijäämään (ei vain välillisesti), niin julkisen velkasuhteen tasapainottavan talouskasvun olisi silti oltava yli kolme prosenttia. Tämäkin luku on valitettavasti Suomelle mahdotonta saavuttaa.
Johtopäätös on siten selvä. Talouskasvu ei yksinään pelasta Suomen julkista taloutta, vaan sopeutustoimia tullaan tarvitsemaan tulevaisuudessakin.
Parhainta mahdollista sopeutusta olisi julkisen sektorin tuottavuuden kasvattaminen, mutta valitettavasti yksikään hallitus ei toistuvista yrityksistä huolimatta ole onnistunut tässä tehtävässä. Siksi sen varaan ei voi laskea yhtään sen enempää vaikuttavuutta kuin puolueiden ohjelmissa vilisevät arviot harmaan talouden ehkäisyn tuotoista.
Lopuksi kolme pointtia
- Tulevissa vaalikeskusteluissa poliitikoilta tulee vaatia konkreettisia toimia, vaikka luonnollisesti hallitusohjelma lopulta määrittää finanssipolitiikan linjan. Kaikki puolueet ovat sitoutuneet EU:n finanssipoliittisiin sääntöihin, joten riitävä yhteisymmärrys tulevasta sopeutustarpeesta on olemassa.
Päättäjien ehdotuksiin tulee suhtautua rakentavan kriittisesti, koska todennäköisesti politiikkaehdotusten joukossa on myös toimia, jotka eivät oikeasti ole vaikuttavia. Sopeutuksesta puhuminen on myös melko hankalaa poliittisille puolueille, ja siksi seuraavan vuoden aikana tullaan näkemään erittäin paljon kiemurtelua ja koottuja selityksiä. - Kaikki vaihtoehdot on oltava pöydällä. Yksikään kokonaisuus, ei edes eläkejärjestelmä, voi jäädä tarkastelujen ulkopuolelle.
- Sopeutuksista, siis leikkauksista ja veronkiristyksistä, on pakko puhua julkisesti niin ikävältä kuin se joistakin tuntuukin. Helpointa olisi laittaa pää pensaaseen ja toivoa, että joku toinen tulevaisuudessa (ehkä) korjaisi tilanteen. Tähän meillä ei ole varaa eikä aikaa. Totuutta on katsottava suoraan silmiin. Ja sen jälkeen tuumasta toimeen.
Mauri Kotamäki
Kommentoi