Helsingin Sanomien toimittaja Juha-Pekka Raeste kirjoitti taannoin Suomen velasta. Juttu oli ansiokas, koska siinä nostettiin esiin väestörakenteen muutoksen vaikutus julkiseen talouteemme.
Jutussa oli myös yksi sivulause, johon liittyvää asiakokonaisuutta haluan tarkentaa. Raeste toteaa, että julkista varallisuutta on noin 500 miljardia euroa, jos 270 miljardin eläkerahastot lasketaan mukaan. Näin suurin piirtein onkin.
Tässä kirjoituksessa haluan tuoda kuitenkin esiin, että julkisen sektorin varallisuus on harvoin hyödyllinen käsite – varsinkaan julkisen talouden tilaa arvioitaessa.
Kysymys pähkinänkuoressa
Varallisuus ei välttämättä ole hyödyllinen käsite siksi, että se kertoo vain yhden puolen tarinasta. Tässä kolikossa kun on kaksi puolta. Yksipuolinen tarina johtaa helposti harhateille.
Kuvitellaan, että saan pankista miljoonan euron lainan ja ostan sillä osakkeita. Tällöin varallisuuteni on miljoona euroa. Mutta onko tämä miljoonan euron osakesalkku mielekäs heijastuma todellisesta varallisuudestani? Ei ole, koska sen vastapainona on miljoonan euron laina, joka jonain päivänä pitää maksaa korkojen kera takaisin.
Yleensä on viisasta vähentää varoista velat, jolloin päästään nettovarallisuuden käsitteeseen. Niin myös julkisen talouden tapauksesta. Ihan sama kuinka paljon varallisuutta on, jos se on kartutettu velkaa ottamalla, ei varallisuuden arvo itsessään kerro paljoakaan.
Jostain syystä nimenomaan julkisen talouden asiayhteydessä velat ja vastuut unohtuvat usein tarkastelusta. Yksi sanoo, että Suomen julkinen talous on tavattoman varakas, kun toisen mielestä koko julkinen talous on saappaisiin asti veloissaan.
Mikä on totuus? Vastataan kysymykseen hyödyntämällä Tilastokeskuksen erinomaisia tilastoja.
Yksi varallisuus, monta eri lukua
Tilastokeskuksen rahoitustilinpidosta selviää, että totta totisesti julkisyhteisöjen rahoitusvarat vuonna 2025 olivat noin 440 miljardia euroa eli reilusti yli 100 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Tästä varallisuudesta leijonanosa on eläkesektorin varallisuutta – siis kaikkien lakisääteisillä eläkemaksuilla kartutettua omaisuutta. Julkisella taloudella on siis mittavat varat.
Jotain taisi unohtua? Totta tosiaan, julkisella taloudella on myös paljon velkaa. Vuonna 2025 käytetyn tilaston perusteella noin 270 miljardia euroa. Näin ollen julkisen talouden nettovarallisuus, eli jo harppauksen järkevämpi luku, on enää noin 172 miljardia euroa. Huomattavasti pienempi, mutta edelleen mittava luku!
Oliko tarinan opetus tässä? Not so fast! Mietitäänpä vielä vähän tarkemmin eläkevaroja. Nykyiset työeläkevarat eivät ole vapaasti käytettävissä olevaa julkista varallisuutta, vaan ne on tarkoitettu työeläkkeiden rahoittamiseen. Tämä raha ei siis ole varsinaista varallisuutta, vaan oikeastaan eläkeyhtiöiden väliaikaisessa hoidossa olevaa rahaa.
Kenties olisikin järkevää tarkastella julkisen sektorin varallisuutta ilman eläkesektoria. Tällöin pitää vähentää 172 miljardin euron nettovarallisuudesta noin 283 miljardin euron omaisuus, jolloin positiivinen varallisuus muuttuukin 111 miljardin euron velaksi. Yhtäkkiä varakas julkinen sektori ei vaikutakaan enää niin varakkaalta.
Asiaa voi lähestyä myös hieman toisella tavalla. Mitäpä jos emme pudotakaan eläkesektoria pois laskelmista, mutta sen sijaan huomioimme eläkevarallisuuden vastapuolen – eläkevastuut eli tähän hetkeen mennessä karttuneet eläkeoikeudet? Eläkevastuiden määrä nykyarvo riippuu oletetusta korkotasosta. Teknisesti sanottuna kysymys kuuluu, mikä on odotettujen eläkevastuiden diskonttokorko. Esimerkiksi ETK:n PTS-laskelmassa eläkevastuiden määrä asettuu 1,2 biljoonaan euroon vuonna 2025 (Taulukko 5.12 karttuneet eläkeoikeudet). Luit oikein: yli biljoonaan euroon eli tuhanteen miljardiin.
Eläkevastuut huomioiden julkisen sektorin varallisuus valahtaa noin 1 000 miljardia euroa pakkasen puolelle. Aika erilainen luku, kuin se noin 500 miljardin euron plusmerkkinen varallisuus, vai mitä?
Mitä tästä pitäisi ajatella?
Yllä esitetyn perusteella julkisen sektorin nettovarallisuus siis on pikemminkin roimasti pakkasen puolella kuin plussan puolella. Mutta siitäkään ei kannata vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.
Liki biljoonan euron negatiivinen nettovarallisuus on paljon. Kannattaa kuitenkin huomioida, että sen vastapainona valtiolla on verotusoikeus.
Toisin sanoen vaikka eläkevastuut ylittävät huimasti eläkerahastoihin karttuneet varat, erotus katetaan eläkevakuutusmaksuilla. Ja kun oletetaan nykyinen (tiedetty) eläkemaksu-ura, ei eläkesektori ole erityisen alijäämäinen pitkällä aikavälillä. Tämä ajattelu heijastaa jo pitkälti sitä, kuinka Euroopan komissio ja valtiovarainministeriö laskevat kestävyysvajetta eli pyritään huomioimaan tulevaisuuden tulot ja menot, sekä lähtötason julkisen talouden tila.
Tarinan opetus on se, että julkisen sektorin varallisuudesta ei kannata vetää vahvoja johtopäätöksiä. Sitä käytetään joskus argumenttina julkiseen talouteen liittyvissä keskusteluissa, mutta todellisuudessa sen argumentaatiovoima on melko vähäinen.
Nettovarallisuus on vähän järkevämpi käsite, mutta mieluiten myös julkisen sektorin vastuut tulisi huomioida.
Politiikkaa ohjaavaksi indikaattoriksi julkisen sektorin bruttovarallisuudesta ei ole.
Mauri Kotamäki
Kommentoi