Suomessa, ja miksei muuallakin, on hankala kritisoida toimenpiteitä, joilla pyritään parantamaan pienituloisten asemaa.
Siksi alkuun pieni disclaimer: artikkelissa ei ole tarkoitus ottaa kantaa, kuinka paljon sosiaalipolitiikkaa tulisi tai ei tulisi tehdä. Fokus on siinä, miten sitä ollaan tekemässä.
EU:n sosiaalisen ilmastorahaston suunnitelmaluonnoksessa vuosille 2028–2032 pienituloisille kohdennettuun romutuspalkkiokampanjaan on varattu 112,3 miljoonaa euroa. Sitä ei voi pitää ihan vähäisenäkään summana julkisen talouden nykytilassa. Miljardeissa euroissa mitattuna tulevalla vaalikaudella sopeutustarpeen haarukka on suunnilleen tämän verran.
Tavoite on hyvin ymmärrettävä: haavoittuvassa asemassa olevia kotitalouksia halutaan tukea, kun tieliikenteen ja rakennusten lämmityksen päästökauppa nostaa fossiilisten polttoaineiden hintoja.
Romutuspalkkion voisi käyttää uuden tai käytetyn sähköauton hankintaan. Seuraavassa listattuna satunnaisessa järjestyksessä syitä, miksi ideaa on jokseenkin vaikea fanittaa
1. Ilmastohyöty näyttäytyy pieneltä suhteessa hintalappuun
Suunnitelmaluonnoksessa arvioidaan, että romutuspalkkiokampanjan päästövähennysvaikutus olisi 11 CO2-kt vuonna 2032. Vuoden 2025 ennakkotiedon mukaan kotimaan liikenteen CO2-ekvivalenttipäästöt olivat 8 972 kt.
Vaikka vaikutuksen etumerkki on myönteinen, suhteessa toimenpiteen hintalappuun sitä voi pitää suuruusluokaltaan maltillisena.
2. Käytettyjen sähköautojen kauppa lisää heikosti sähköautojen määrää autokannassa
Tätä ei tarvinne erikseen perustella ja (liittyy myös kohtiin 1 ja 3).
3. Käytettyjen sähköautojen hintataso voi nousta
Mikäli romutuspalkkio kasvattaa käytettyjen sähköautojen kysyntää kuten sopii odottaa ja nostaa niiden hintoja, tästä seuraa, että osa tuen hyödystä valuu sähköautojen nykyisille omistajille.
Sähköautojen omistus painottuu nykyisellään ei-haavoittuvassa asemassa oleviin kotitalouksiin.
4. Tuessa otettaisiin näillä näkymin huomioon vain tulot
Tulosidonnainen tuki ei myöskään ota huomioon auton hankkivien henkilöiden varallisuutta, joten tukeen voisi olla oikeutettu esimerkiksi varakas, mutta tarkastelujaksolla pienituloinen yhden hengen kotitalous.
Voidaan miettiä, onko esimerkiksi asunto- ja mökkilainansa kuitannut noin 4 000 euron kuukausipalkalta parin tonnin kuukausieläkkeelle eläköitynyt erityisen haavoittuvassa asemassa.
Kotitalouksien nettovarallisuus Suomessa painottuu juuri iäkkäimpiin kotitalouksiin.
5. Romutusperusteinen sosiaalipolitiikka?
Suomessa on laajat julkiset palvelut, kuten julkinen terveydenhuolto, lasten ja vanhusten hoito- ja hoivapalvelut sekä koulutus. Tuloeroja tasataan tuloverotuksella (ansiotuloverotuksessa joskus tosin vähän turhankin innokkaasti). Pienituloisten asemaa on kohennettu perinteisesti myös tulonsiirroilla, kuten mm. asumis-, työttömyys-, perhevapaa- ja opintotuilla.
Nyt liikutaan jo käsitteistön täsmällisyyden rajamailla, mutta romutusperusteinen sosiaalipolitiikka kuulostaa ajatuksena omituiselta, etenkin kun olemassa olevia instrumenttejakin olisi. Ei myöskään ole selvää, että romutuspalkkio kohdentuisi tehokkaasti niille haavoittuvassa asemassa oleville, jotka apua kipeimmin tilanteeseensa tarvitsisivat.
6. Kuuden tonnin kannustin romuttaa kelpokin auto
Autokohtainen 6 000 euron palkkio voi johtaa tilanteisiin, jossa hyväkuntoinen ja kulutukseltaan maltillinen autokin kannattaa romuttaa. Suunnitelmaluonnoksessa mainitut ehdot romutettavalle autolla ovat vain, että auton tulee olla polttomoottoriauto ja vähintään kymmenen vuotta vanha.
Jos siis olisi vaihtamassa esimerkiksi toimivaa ja bensapihiä ”kolmen tonnin corollaa” sähköiseen, ei corollaa kannattaisi myydä eteenpäin tarvitsevalle, jos siitä saisi kuuden tonnin romutuspalkkion. Palkkio voi siis olla toisinaan tarpeettomankin antelias.
Jos romutuspalkkio kuitenkin todella halutaan toteuttaa, olisiko parempi, että palkkio olisi porrastettu romutettavien auton haitallisten ominaisuuksien perusteella, kuten vaikkapa korkean polttoaineen kulutuksen/päästöjen mukaan? Mitä pienempi polttoaineen kulutus, sitä vähemmän ETS2 vaikuttaa autoilijan kustannuksiin.
7. Veronmaksaja maksaa sponsoritarrat
Kun autoilua edistetään sen itsensä takia, se ylläpitää autojen tuontikysyntää, koska Suomessa myytävät henkilöautot valmistetaan lähes kokonaan ulkomailla. Voi miettiä, tulisiko olla mahdollista, että palkkion voisi saada muuhunkin kuin auton hankintaan.
Yrityksiin välillisesti tai välittömästi kohdistuvilla tuilla on perinteisesti kehno maine. Jos niitä kuitenkin toteutetaan, niiden ei ainakaan toivoisi valuvan kansantalouden ulkopuolelle kevein perustein, etenkään ajankohtaisessa julkisen talouden tilanteessa.
Mieleen tulee erään klassikkoelokuvan klassikkokohtaus. Rallikuski tiedustelee markkinointiasioista vastanneelta kartturiltaan sponsoritarrojen liimaamisesta autonsa kylkeen ja ihmettelee, ettei kai hän sentään ole antanut laittaa tarroja ilmaiseksi.
”Een, kyllä mä niistä maksoin.”
Janne Kalluinen
Kommentoi