Orpon hallituksen sosiaaliturvan leikkaukset iskevät työttömien ja palkansaajien toimeentuloon, tiivisti Labore tuoreen tutkimuksensa tulokset. Helsingin Sanomien haastattelussa (HS 22.8.2026) kokoomuslaiset poliitikot arvioivat, että tämä on hyväksyttävä seuraus työnteon kannustimia parantavasta politiikasta.
”Entä ihminen, joka ei löydä töitä?” kysyi toimittaja.
”Töitähän aina on. Hanttihommia löytyy aina, varsinkin tämmöisessä kasvavassa taloudessa. Kysymys on aina siitä, että mitä ollaan valmiit ottamaan vastaan”, vastasi Juhana Vartiainen.
Hätkähdän – puhe hanttihommista kuulostaa sekä ihmisiä että töitä väheksyvältä, vaikka kenties on ollut tarkoitus neutraalisti viitata tilapäiseen, avustavaan, suorittavaan tai keikkaluonteiseen työhön. Pelkkä haastattelutilanteeseen lipsahtanut harkitsematon sanavalinta se ei kuitenkaan ole, sillä jo vuonna 2020 Vartiainen kirjoitti blogissaan:
”Hanttihommia nimittäin on aina tarjolla jossain päin Suomea ja jonkinlaisilla työehdoilla.”
Niinpä minä päätin pohtia ”hanttihommien” ongelmallisuutta, ja kirjoitin tämän blogikirjoituksen. Ajatustenvaihtona kansanterveystieteilijän ja kansantaloustieteilijän välille, yhdeltä työelämäprofessorilta toiselle.
TYÖNHAUN TODELLISUUS JA YLIKOULUTUKSEN ANSA
Tuli viesti liittyen siihen tehtävään, josta puhuin, 553 hakemusta…
Näin minulle kirjoitti äskettäin eräs työnhakija, jota sparrailin koulutusta vastaavan työn löytämisestä. Hänellä, kuten kymmenillä muilla minulta neuvoja tai töitä kyselleiltä, on korkeakoulututkinnot Suomesta, pitkä lista erityisosaamista, ja palava halu töihin. Satoja hakemuksia, silti työpaikkaa ei löydy.
Tätä todellisuutta ja ihmisten sinnikkyyttä vasten vierastan leikkauksia pienituloisilta, jotka oikeutetaan toteamalla, että ”tavallaan ajatellaan, että se on oltava heistä itsestään kiinni.” Moni todella tekee ja yrittää kaikkensa, ja perustelluista syistä etsii osaamistaan vastaavaa työtä.
On nimittäin tutkimusnäyttöä, että koulutusta vastaamaton työ on ponnahduslaudan sijaan ansa. Ylikoulutettuna aloittaminen lisää riskiä jäädä pysyvämmin koulutusta vastaamattomiin töihin. Yksi selitys ansavaikutukselle on, että hyväksymällä koulutustasoaan vastaamattoman työn, työntekijä antaa myös tuleville työnantajille kielteisen signaalin omasta pätevyydestään. Toisaalta työnantajatkaan eivät usein halua palkata ylikoulutettua tehtävään, esimerkiksi sen pelossa, että tekijä tylsistyy ja lähtee.
ULKOMAALAISEN TYÖNTEKIJÄN ERITYINEN TAAKKA
Koulutusta vastaamaton työ on yleinen ja haastava ongelma erityisesti kansainvälisille osaajille. Väestötutkimusten perusteella useampi kuin joka kolmas korkeasti koulutettu ulkomaalaistaustainen nainen on ylikoulutettu työtehtäviinsä nähden. Vertailukohtana suomalaissyntyisistä naisista joka viides arvioi olevansa ylikoulutettu.
Ylikoulutus näkyy hyvinvoinnissa: työtehtäviinsä nähden ylikoulutetut ulkomaalaistaustaiset kokevat elämänlaatunsa heikommaksi ja raportoivat syrjintäkokemuksia huomattavasti useammin kuin koulutustaan vastaavaa työtä tekevät.
Tyypillinen koulutusta vastaamaton sisääntulotyö on siivoustyö, ja se onkin yksi Suomeen muuttaneiden yleisimpiä töitä. Siivoojina työskentelee tohtoreita, jopa suomalaisilla korkeakoulututkinnoilla. Koska palkka ja työehdot ovat heikot, ne siivoavat, joilla ei ole muita vaihtoehtoja.
Vartiainen kuitenkin kertoo odottavansa, että töitä vastaanotetaan entistä alhaisemmalla palkalla ja ikävämmin ehdoin: ”Työn vastaanottamisen kynnys alenee, kun tulonsiirrot on heikenneet. Eli otetaan vastaan vähän kauempaakin työtä, ei ehkä omalta alueelta, vähän alhaisemmalla palkalla, vähän ikävämmin ehdoin, niin se näkyy kuitenkin sitten pikkuhiljaa.”
Kansanterveystieteilijänä olen huolissani siitä, missä kaikessa nämä ratkaisut alkavat näkyvät. Esimerkiksi työperäisen hyväksikäytön lisääntymisenä. Onko tarkoitus, että osa voi ostaa entistä halvempia mustikoita ja lounaita, kun toisten on tehtävä töitä entistä ikävämmin ehdoin?
MAKSAJAKSI JOUTUU MYÖS LAPSI
Hanttihommakehotus nosti mieleeni myös anekdootin omasta lapsuudestani, yli kahdenkymmenen vuoden takaa. Kuten joka kolmas syntymäkohorttiini kuuluvista jossain lapsuutensa vaiheessa, minunkin lapsuudenperheeni tarvitsi tuohon aikaan toimeentulotukea elääkseen. Silti taloudellinen tilanteemme oli niin vaikea, että korkeasti koulutettu yksinhuoltajaäitini alkoi jakaa aamuöisin Helsingin Sanomia.
Muistan, kuinka minua stressasi käydä nukkumaan tietäen, ettei vanhempi olisi yöllä kotona. Muistan, kuinka uupunut ja sumea äitini oli valvomisen takia. Muistan, kuinka lisätuloista meni huomattava osa bensaan – jotta äiti voisi seuraavanakin yönä taas ajaa autoa.
Koulutusta vastaamaton silpputyö on kohtuuton ja kestämätön ratkaisu, myös pienituloisen perheen lapselle. Samasta kirjoitti Irakista Suomeen muuttanut toimittaja Sarkawt Rstem Helsingin Sanomissa: monet maahanmuuttajaisät ovat pitkiä päiviä ja öitä töissä, ja silti kamppailevat perustoimeentulon kanssa. Silpputyö ryöstää yhteisen ajan lasten kanssa.
Äitini työ varhaisjakelussa jäi lopulta lyhyeksi, mutta lehdenjakelu oli vuosia läsnä perheemme arjessa, nimittäin minun sivutyönäni kasiluokkalaisesta lähtien. Joka keskiviikko ja lauantai lajittelin mainoslehtiset paikallislehden väliin, työnsin lehtikärryä säällä kuin säällä, ja jaoin alueemme postilaatikkoihin Länsiväylää. Nämä tienestit näkyvät yhä työeläkeotteessani riveinä, joilta ei ole kertynyt eläkekertymää, koska olin liian nuori.
Niiltä vuosilta jäi kosketuspinta ja ymmärrystä muistakin kuin hyväosaisista todellisuuksista.
Shadia Rask
Kommentoi