Rahaa kuluu asumiseen, ruokaan, liikenteeseen ja elektroniikkaan.
Näin alakoululaiseni listasi, kun kuulustelin häntä yhteiskuntaopin kokeeseen. Lapsi oli vastauksessaan oikeilla jäljillä, ainakin kolmen kärjen osalta. Asumiskulut ovat selvästi suurin menoerä suomalaisten kuukausimenoissa. Ruokaankin menee kuukausittain huomattava summa, yli tuhat euroa parin isomman lapsen ja kahden aikuisen taloudessa. Näin arvioidaan Takuusäätiön viitebudjettilaskelmissa, ja näin meilläkin. Autoon liittyvät kulut ja joukkoliikenne haukkaa kolmanneksi eniten rahaa.
Lapsen vastauksesta oli unohtunut keskeisiä koulukirjassa kerrottuja asioita, kuten harrastuksiin, vapaa-aikaan ja terveyteen liittyvät menot. Jotenkin en ollut yllättynyt, että elektroniikka oli jäänyt mieleen. Sen verran tärkeitä puhelin ja pelaaminen ovat, ruutuaikarajoituksista ja nalkuttamisesta huolimatta.
Mutta minäkään en kuulustellessani tullut ajatelleeksi sitä, että monen Suomessa asuvan arkeen kuuluu joka kuukausi meno, jota ei mainita koulukirjassa lainkaan. Siitä on ylipäänsä hyvin vähän tilastotietoa. Törmäsin tähän valtaväestölle näkymättömään taloudelliseen todellisuuteen Jenni Kivistön ja Jussi Rastaan ohjaamassa elokuvassa Katseiden alla.
Olin unohtanut säännöllisen menon, joka oli todellisuutta myös minun isälleni.
KOTIKYLÄSTÄ KATSOTTUNA RIKAS EUROOPPALAINEN
Katseiden alla -elokuva on kertomus Burkina Fasossa syntyneestä Sibiry Konatesta, joka on asunut Suomessa yli kymmenen vuotta. Pienestä afrikkalaisesta kotikylästä käsin katsottuna hänet nähdään etuoikeutettuna eurooppalaisena ja ehtymättömänä rahanlähteenä. Todellisuus Suomessa on kaikkea muuta kuin rahassa kylpemistä. Monen maahanmuuttaneen tavoin Sibiry työskentelee Postin lajittelukeskuksessa. Arki on usein yksinäistä ja taloudellisesti tiukkaa.
Sukulaiset ja tuttavat kotimaasta kuitenkin soittelevat ja tarvitsevat rahaa. Perhekäsitys on laaja, ja Eurooppaan päässeen harteilla lepää moraalinen velvollisuus auttaa. Elokuvakatsoja seuraa, kuinka Sibiry lähettää kotikyläänsä rahaa kansainvälisesti tunnetun rahansiirtopalvelun tiskillä. Mutta joka kuukausi on uusia tarpeita ja toiveita.
Sibiryn tarina valottaa todellisuutta, joka on arkea monelle myös Suomessa. Ennemmin nipistetään omasta arjesta tai otetaan jopa lainaa, jotta perheelle voidaan lähettää rahaa, kuvasi Maailmanpankin maahanmuuttoon ja rahalähetyksiin keskittyvän osaston johtava ekonomisti Dilip Ratha Ylen haastattelussa keväällä 2021. Paine lähettää rahaa ja näyttäytyä suvun silmissä menestyvältä voi altistaa myös työperäiseen hyväksikäyttöön.
Miten yleistä säännölliset rahalähetykset Suomesta oikein ovat?
TUHANSIEN EUROJEN TAAKKA VUODESSA?
Siirtolaisten rahalähetykset tunnetaan kansainvälisessä kirjallisuudessa nimellä remittances. Ne ovat tärkeä tulonlähde miljoonille perheille kehittyvissä maissa. Rahalähetysten tarkkaa suuruutta on vaikea arvioida, koska monet niistä kulkevat epävirallisten kanavien kautta.
Suomen Pankin kansainvälisen talouspolitiikan neuvonantaja Kristiina Karjanlahti arvioi viisi vuotta sitten Ylelle, että siirtolaisten rahalähetykset Suomesta ulkomaille ovat lähes kymmenkertaistuneet 2000-luvulla. Maailmanpankin tilastojen mukaan siirtolaisten rahalähetykset Suomesta ulkomaille olivat alle 100 miljoonaa euroa vuonna 2000. Vuonna 2019 summa oli liki 800 miljoonaa euroa.
Määrä kuulostaa huimalta sitä vasten, että Suomessa asui 412 644 vieraskielistä vuonna 2019. Vieraskielisessä väestössä on paljon lapsia, eikä suinkaan jokainen aikuinen lähetä rahaa kotimaahansa. Ajatusleikkinä: jos 800 miljoonaa euroa jakaisi tasan ja arvioisi, että joka neljäs vieraskielinen olisi lähettänyt rahaa kotimaahansa, se tekisi noin 8 000 euroa vuodessa, 666 euroa kuukaudessa.
On mahdotonta tietää, kuinka moni kantaa taloudellista vastuuta kotimaansa sukulaisista. Mutta monen arjessa taakka on huomattava. Rahalähetyksillä on myös suuri merkitys vastaanottavien maiden taloudelle.
PURISTUKSISSA KAHDEN MAAN TODELLISUUKSIEN VÄLILLÄ
Siirtolaisten rahalähetykset painottuvat kehittyviin maihin. Kansainvälisellä tasolla suurimpia vastaanottajamaita ovat Intia, Meksiko, Kiina ja Filippiinit. Suomen vieraskielisen väestön perusteella voidaan päätellä, että Suomesta lähetetään rahaa muun muassa Somaliaan, Irakiin, Afganistaniin, Filippiineille, Vietnamiin, ja vuoden 2022 jälkeen myös Ukrainaan.
Siirtolaisten rahalähetykset ovat globaalilta suuruudeltaan enemmän kuin virallinen kehitysapu. Maailmanpankin tilastot kertovat, että yksityishenkilöiden vastaanottamat rahalähetykset vastaavat monissa maissa merkittävää osaa maan bruttokansantuotteesta. Rahan lähettämisen hankaluus ja kalliit välityspalkkiot on epäkohta, johon Yhdistyneet kansakunnat (YK) on tavoitellut muutosta YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030:ssa.
Katseiden alla -elokuva pysäytti minut näkemään tätä näkymätöntä taloudellista todellisuutta. Mutta kaikista voimakkaimmin se pysäytti pohtimaan, minkälainen puristus on vanhasta kotimaasta tulevien velvoitteiden ja uuden kotimaan taloudellisten realiteettien välillä. Yhtäältä rahalähetykset ovat keino vetää kotimaahan jääneitä sukulaisia köyhyydestä. Toisaalta maahan muuttaneiden perheiden lapset elävät suhteellisessa köyhyydessä huomattavasti yleisemmin kuin suomalaistaustaiset lapset.
Kuinka moni kannattelee kotimaansa sukulaisia itsensä ja omien lastensa kustannuksella? Kysymykseni heijastaa suppeaa suomalaista perhekäsitystä. Se voi olla maahanmuuttajaisälle vieras ja vaikea.
Shadia Rask
Kommentoi