Viime jouluna alakouluikäinen tyttäreni innostui ihonhoitorutiineista, eli skin caresta. Vanhempien sukulaistyttöjen ja YouTube Kidsin somesisältöjen kautta avautui kokonaan uusi maailma.
Siihen kuului pehmustetut pannat, joita ei kuulu käyttää asusteena, vaan pitämään hiukset pois rasvattavilta kasvoilta. Tavatonta vauhtia kasvaneesta tanskalaisesta kauppaketjusta olisi pitänyt saada kirkastavia seerumeita ja puteleita ja pipettejä, mutta kaikista mieluiten kosmetiikkaa sisältäviä mysteeripusseja. Yksi vartalorasva tuoksui Brasilian auringolta, välipalajuomalta kuulostava tuubi oli välttämätön osa korealaista ihohoitosarjaa.
Seurasin hämmentyneenä: vai tällainen villitys. Mitä siitä pitäisi oikein ajatella? Keskustelin aiheesta ystäväni kanssa. Yllättäen meillä oli hyvin erilaiset näkökulmat.
PAHASTA, MINÄ SANOIN
Pahasta, minä sanoin, ja aloitin avautumiseni ihonhoitovillityksen vaaroista. Suurin huoleni oli, että ihonhoitoilmiö opettaa lapsille – ja nimenomaan tytöille – että he eivät kelpaa sellaisena kuin he ovat. On laitettava ja puunattava itseään moniosasisen sarjan verran, jotta on oikeanlainen iho.
Toisekseen pidin kosmetiikkajuttuja turhana ajan ja rahan käyttönä. Jos tytöt käyttävät joka päivä tunnin ihonsa pesemiseen ja rasvaamiseen, tuo aika on pois lukemisesta, opiskelusta, luovasta ja kehittävästä tekemisestä. Siis sellaisesta tekemisestä, jota tarvitaan, jotta voi nousta ja haastaa miesten rakentamassa ja johtamassa työelämässä!
Viikkorahatkin kannattaisi mieluummin säästää kuin tuhlata kemikaaleihin. Puhumattakaan kemikaalikuormasta lasten iholla, ja kuluttamisen aiheuttamasta ympäristökuormasta. Ylikulutus ja kilpavarustelu menee aina vain pahemmaksi, kun tuotteita kehitetään ja markkinoidaan yhä nuoremmille kuluttajille.
Yllätyksekseni ystäväni – hänkin feministi ja äiti – näki ihonhoitoilmiössä muitakin puolia.
HYVÄSTÄ, YSTÄVÄNI VASTASI
Hyvästä, ystäväni vastasi, ja aloitti vastalauseensa. Tyttöjen juttuja aina vähätellään, ajattele vaikka keppihevosharrastusta. Tytöille tärkeät jutut kuten ihonhoito ja keppihevosten hoito kehystetään toistuvasti turhaksi hömpäksi. Ja toisaalta, miksi jokainen tunti päivässä pitäisi suorittaa tehokkaasti tullakseen mahdollisimman tuottavaksi?
Itsestä huolehtiminen on inhimillinen ja biologinen perustarve. Hyvä vain, jos kiireisen arjen keskellä pysähtyy pitämään itseään hyvänä. Sitä paitsi itsehoito, self care, ei ole vain hemmottelua, se voi olla radikaali ja poliittinen teko, itsensä säilyttämistä, kuten feministinen aktivisti Audre Lorde on sanonut.
Onko kyseessä oikeastaan edes uusi ilmiö? Kyllähän mekin ysärin tytöt keräilimme tuoksuvia huulirasvoja ja käytimme viikkorahamme Body Shopissa. Se oli ensimmäisiä eläinkokeettomia kosmetiikkabrändejä, mutta luonnonkosmetiikkaa tuotetaan ja ostetaan yhä tietoisemmin. Uutta on some ja globaalisti tavoittavat vaikuttajat, mutta niiden ansiosta valkoisten länsimaisten idolien rinnalle on noussut K-pop ja vahvoja korealaisia naishahmoja – ja heidän ihonhoitorutiininsa.
Myönsin, että ystäväni pointit ovat myös hyviä. Feministinen ajattelu ei pyri mustavalkoiseen totuuteen, vaan haluaa ymmärtää ja purkaa sukupuolittuneita ja syrjiviä rakenteita, normeja ja valtasuhteita yhteiskunnassa. Samassa ilmiössä voi olla sekä voimaannuttavia että alistavia puolia. Ja myös me naiset olemme sisäistäneet tyttöyttä vähätteleviä ajatuksia.
HYVÄSSÄ JA PAHASSA, NUORET EDELLÄ
Tänäkin jouluna skin care on ollut huulilla – enkä tarkoita nyt trendikästä yöksi laitettavaa huulinaamiota, vaan uutisotsikoita ihonhoitoilmiöstä. Talouselämä kertoi, että matalasuhdanteen keskellä kosmetiikkaliikkeet valloittavat Suomen kauppakeskuksia. HS Visio kirjoitti kansainvälisestä megabisneksestä, jonka uusimpia hittejä ovat led-naamiot, ihon skannaus ja kauneusassistentit.
Ihonhoitobisneksen markkinointikoneisto jyllää niin, että tavallinen kosteusvoide on alkanut tuntua vanhanaikaiselta kuin höyrykone, kiteytti toimittaja Anu-Elina Lahti. Yhä enemmän tavoitellaan myös poikien ja miesten aikaa ja rahaa:
”Arkiaamujeni ihonhoitorutiini noudattaa aina suunnilleen samaa kaavaa. Siinä on kahdeksan askelta”, kertoi 21-vuotias Vincént Vainio jo kaksi vuotta sitten Helsingin Sanomille.
Myös tämän äidin lahjapaketista löytyi tänä jouluna korealaisia kasvonaamioita. Joulupäivänä jaoin koko perheelle tonttulakit ja kasvonaamiot, ja fiilistelin miten ihanaa ja rentouttavaa. Samalla tajusin, että hyvässä ja pahassa, kun keski-ikäinen kuluttaja löytää villityksen, nuorison katse on jo siirtynyt seuraavaan.
Shadia Rask
Kommentoi