On kesäkuinen iltapäivä Töölönlahdella. Istun Keskuskauppakamarin hyvin ilmastoidussa kokoussalissa, jossa olen vieraillut monesti viime vuosina. Tässä samaisessa tilassa olen kouluttanut johdon vastuullisuusvalmennuksissa tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisestä. Olen ollut koulutettavana ja tehnyt eturivissä muistiinpanoja, kun kokeneet hallitusammattilaiset ovat valmentaneet HHJ-kurssilaisia hyvästä hallitustyöskentelystä.
Tällä kertaa tilaisuuden aiheena on maahanmuuton pyöreän pöydän keskustelu. Keskuskauppakamarin kanssa järjestäjinä ovat Akava, Amnesty ja Turvapaikanhakijoiden tuki ry. Kokoonpano on yllättävä ja kiinnostava: elinkeinoelämän järjestö, palkansaajakeskusjärjestö, ihmisoikeusjärjestö ja pieni kansalaisjärjestö.
Yhteistyön tavoitteena on etsiä kestäviä ratkaisuja pitkäjänteisen ja vastuullisen maahanmuuttopolitiikan perustaksi. Yksi annetuista avainsanoista on inhimillisyys.
Millaista on inhimillinen maahanmuuttopolitiikka? Tehtäväni on alustaa aiheesta.
Inhimillisiä ratkaisuja löytyy, kun ihmisryhmä nähdään ansaitsevana
Neljä vuotta sitten, ja ensimmäistä kertaa, EU otti käyttöön tilapäisen suojelun direktiivin. Tämä mahdollisti ukrainalaisten nopean suojelun ilman tavanomaista turvapaikkaprosessia. Tilapäinen suojelu toi ukrainalaisille oleskeluluvan, oikeuden työntekoon, pääsyn terveydenhuoltoon, koulutukseen ja sosiaalipalveluihin.
EU-maat sopivat suojelusta vain muutamassa päivässä Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen. Päätös oli yksimielinen, koko EU:n kattava, ja poikkeuksellinen. Ukrainalaisten kohdalla tehtyjä poliittisia päätöksiä voidaan tulkita inhimilliseksi maahanmuuttopolitiikaksi, koska niissä painotettiin nopeaa suojelua, oikeuksia ja ihmisarvon turvaamista.
Inhimillisen maahanmuuttopolitiikan ytimessä on kysymys ansaitsevuudesta (deservingness). Kenellä on oikeus saada hyvinvointivaltion suojelua ja tukea? Mieleeni palaa kansainvälisten toimittajien surullisen kuuluisat lausahdukset siitä, kuinka ukrainalaiset ja jopa heidän autonsa näyttävät ”meiltä”. Toisin kuin syyrialaiset, irakilaiset, afgaanit…
Myös moni työnantaja näkee ukrainalaiset eri tavalla kuin muut turvapaikanhakijat. Tämä on huomattu turvapaikanhakijoita ja yrityksiä yhdistävässä Startup Refugeesissa. On ristiriitaista, että ukrainalaisille on helpompi löytää työpaikka, vaikka monissa muissa ryhmissä esimerkiksi englannin kielen taito on selvästi korkeampi, pohtii toimitusjohtaja Aicha Manai.
Auttamishalua ja inhimillisiä poliittisia ratkaisuja löytyy, kun ihminen ja ihmisryhmä nähdään ansaitsevana. Ajatus ja rajanveto ansaitsemattomiin mahdollistaa epäinhimilliset ratkaisut.
Tiukin ja vähälle huomiolle jäänyt maahanmuuttopoliittinen muutos
Samana päivänä, kun käymme Töölönlahdella keskustelua inhimillisestä maahanmuuttopolitiikasta, Strasbourgissa tehtiin Euroopan unionin tiukin maahanmuutto-poliittinen muutos vuosikymmeniin. Uutinen palautusasetuksesta on jäänyt Suomessa vähäiselle huomiolle, vaikka kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet sitä jyrkästi.
Euroopan parlamentti ja EU-maat päättivät, että EU-maat voivat perustaa niin sanottuja palautuskeskuksia Euroopan ulkopuolelle niille ihmisille, joiden turvapaikkahakemus on hylätty tai jotka on määrätty poistumaan EU:n alueelta. Vain yksin olevia alaikäisiä ei palauteta keskuksiin.
Palautusasetus pidentää säilöönoton enimmäiskeston kuudesta kuukaudesta kahteen vuoteen, ja antaa viranomaisille oikeuden tehdä kotietsintöjä laittomasti maassa olevien asuinpaikoissa.
On huomionarvoista, että enemmistö suomalaismepeistä äänesti palautusasetusta vastaan. Mutta nyt sisäministeri Mari Rantasen (ps.) mukaan Suomi selvittää palautuskeskuksen perustamista yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa.
Seuraava hallitusohjelma ratkaissee, otammeko palautusasetuksen mahdollistamaa, julmaksi pidätys- ja karkotuskoneistoksi kuvattua toimintaa osaksi maahanmuuttopolitiikkaamme.
Länsieurooppalainen hyvinvointivaltio itäeurooppalaisella väestökehityksellä
Jo kuluneella hallituskaudella Suomen maahanmuuttopolitiikkaa on kiristetty merkittävästi. Esimerkiksi kansalaisuuden vaadittu asumisaika on nostettu viidestä kahdeksaan vuoteen, ja pysyvän oleskeluluvan asumisaika piteni neljästä kuuteen vuoteen. Työttömäksi jääneellä työperäisesti Suomeen muuttaneella on nykyisellään vain muutama kuukausi aikaa löytää uusi työ, tai he joutuvat poistumaan maasta.
Elinkeinoelämä ja asiantuntijat ovat pitäneet kiristyksiä kohtuuttomina ja faktoista piittaamattomina, ja korostaneet että ikääntyvä Suomi tarvitsee maahanmuuttoa. Meillä on länsieurooppalainen hyvinvointivaltio, mutta itäeurooppalainen väestökehitys, totesi erikoistutkija ja dosentti Pasi Saukkonen alustuspuheenvuorossaan. Tarvitsemme maahanmuuttopolitiikkaa, joka houkuttelee osaajia tulemaan – ja jäämään.
Minä siteerasin puheenvuorossani Iranista Suomeen muuttanutta Roya Ranjbaria, jota sain haastatella pari vuotta sitten hänen työskennellessään yhteiskunnallisessa koruyrityksessä AIDA Impactissa:
”Pahinta ei ole parin vuoden lisäodotus, vaan pitkittynyt epävarmuus ja painajaiset. --
Kun teette päätöksiä kansalaisuus- ja oleskeluvaatimuksista, se ei ole vain joku kirjaus. Se koskee ihmisten parhaita elinvuosia. Ihmisiä, jotka ovat halunneet tulla Suomeen, olla osa tätä maata, antaa tälle maalle.”
Tähän palautuu maahanmuuttopolitiikkamme inhimillisestä näkökulmasta.
Shadia Rask
Kommentoi