veronmaksajat.fi

Mitä Trump ei ymmärrä luottamuksen taloustieteestä

Juha Itkonen

SEKATALOUSTIETEILIJÄ

Juha Itkonen on startup-yritys Robonomistin perustaja ja pikkulapsiperheen pääekonomisti. Hän on tutkinut ilmastopolitiikkaa, sosiaalisia verkostoja, talousennusteita ja digitalisaatiota. Seuraa X:ssä @JuhaItkonen 

Trumpin ulkopolitiikassa näkyy ajatus, että kova neuvottelija ei anna vastapuolelle mitään ilmaiseksi. On näytettävä vahvalta ja luotava vipuvoimaa toista vastaan. The Art of the Deal saattaa toimia yksittäisessä kaupassa, mutta mitä tapahtuu, kun peli on jatkuva?

Yhteiskunnassa, kansantaloudessa ja maailmanpolitiikassa samat toimijat joutuvat neuvottelemaan keskenään yhä uudestaan ja aina uusista asioista. Tyrmäysvoitto tänään voi tarkoittaa huomisen pelin peruuntumista. Silloin yhteispelin hyödyt jäävät saamatta.

Luottamus siihen, että muut pelaavat reilusti, on ihmisten välisissä suhteissa tärkeä voimavara. Yhteiskuntatieteilijät kutsuvat tätä sosiaaliseksi pääomaksi. Se auttaa yhteisön jäseniä toimimaan keskenään kohti yhteistä hyvää.

Myös taloustieteen näkökulmasta luottamus on eräänlaista pääomaa. Se on aineeton vara, johon on investoitava ja joka tuottaa hyötyä pitkällä aikavälillä, jos sitä vaalii. Pääomana se on kuitenkin hauras ja voi hävitä savuna ilmaan, jos sitä koettelee kovakouraisesti.

Parhaimmillaan luottamus helpottaa ihmisten välistä yhteistyötä arjessa, liike-elämässä ja politiikassa. Sen ansiosta tarvitaan vähemmän tiukkoja sopimuksia, vakuuksia ja varasuunnitelmia. Taloustieteilijöiden kielellä ilmaistuna transaktiokustannukset alenevat.

Transaktiokustannukset ovat eräänlainen kiila kaikenlaisessa kaupanteossa. Liiketoimi voi olla sinänsä kannattava kaikille osapuolille, mutta kun väliin isketään transaktiokustannukset, ne voivat syödä kaupan lisäarvon kaikilta. Silloin moni hyvä diili jää tekemättä.

Investointina luottamus on kuitenkin riskipitoinen. Muihin ihmisiin luottaminen altistaa petoksille. Ilman tätä riskiä luottamuksella ei olisi oikein merkitystäkään.

Luottamukseen kannattaa investoida vain, jos sen hyödyt ja kustannussäästöt ovat suuremmat kuin riskit.

Luottamuksen pettäjälläkin saattaa olla vastaava kustannus–hyöty-laskelma mielessä. Hän voi saada itsekkyydellä lyhytaikaisen hyödyn, mutta hän menettää luottamuksen. Kun sen on menettänyt, sitä on vaikea saada takaisin.

Trumpin ajatukset omaksunut saattaa ajatella, että likaisen pelin kustannus jää pieneksi. Bisnesmaailmassa löytyy aina uusia pelikavereita. Kun yhdeltä on kuluttanut luottamuksen loppuun, voi siirtyä seuraavaan.

Kun politiikassa ajatellaan yhteistä etua pitkällä aikavälillä, on epäreilussa pelissä vaikea nähdä mitään hyötyä. Vipuvarrella voi siirtää lisäarvon yhdeltä toiselle, mutta kokonaisuus jää luottamusta köyhemmäksi.

Luottamuksen vaikutus näkyy myös kansakuntien vauraudessa. Luottamuksen ja aineellisen elintason välillä on vahva positiivinen korrelaatio.

Luottamus ja elintaso, Osuus väestöstä, jonka mielestä useimpiin ihmisiin voi luottaa, %

Syy–seuraus-suhde kulkee moneen suuntaan. Luottamus luo vaurautta, ja vauraassa maassa on helpompi rakentaa luottamusta. Toimivat yhteiskunnalliset instituutiot tukevat sekä luottamusta että talouskasvua.

Hyvät instituutiot eivät tee luottamuksesta tarpeetonta, mutta ne tekevät luottamisesta pienemmän riskin.

Suomi sijoittuu kaikilla edellä mainituilla mittareilla korkealle. Voisi sanoa, että suomalainen yhteiskuntasopimus on hyvä diili.

Trumpilainen neuvottelutaktiikka voi tuottaa näyttäviä pikavoittoja, mutta sen kustannuksia on vaikeampi nähdä. Niitä syntyy, kun ihmiset, yritykset ja valtiot alkavat varautua siihen, etteivät tämän päivän pelisäännöt ehkä päde enää huomenna.

Pitkässä pelissä hyvä sopimus ei ole se, jolla vastapuolelta saa tänään eniten irti. Kansantalouden kannalta paras sopimus on usein sellainen, jonka molemmat uskaltavat tehdä huomenna uudelleen.

Juha Itkonen

Kommentit (0)
 

Kommentoi
Kommentoinnin yhteydessä kerättävät tiedot on tarkoitettu vain kommentoinnin pitämiseksi asiallisena. Kommentoinnin yhteydessä annettuja tietoja ei tallenneta asiakasrekisteriin, eikä niitä käytetä tai luovuteta muuhun tarkoitukseen.
Nimesi Sähköpostiosoitteesi (ei näy julkisesti)
Kommenttisi
Varmistus robottien varalta: Mitä onkaan viisi ynnä neljä?
Välitä Taloustaidon ylläpidolle huomiosi siitä, että kommentti on mielestäsi asiaton ja toivoisit sen poistamista.
Voit myös halutessasi antaa lisätietoja ylläpidolle:
Haluatko varmasti poistaa kommentin?

Blogit