Ennen olin iloinen veronmaksaja. Se oli helppoa, kun tietää kokemuksella, mikä merkitys verovaroilla ja hyvinvointivaltiolla on. Yksinhuoltajakorotuksen ja toimeentulotuen ansioista lapsuudenperheeni selvisi taloudellisesti vaikeista ajoista. Olen kokenut, että nyt on minun vuoroni maksaa, jotta joku toinen pysyy pinnalla.
Palkansaajana olin iloinen veronmaksaja. Vuosien ajan olin varsin tyytyväinen palkkapäivänä tililleni kilahtavaan summaan. Mietin verojani lähinnä kerran keväässä tarkastaessani esitäytetyn veroilmoituksen ja vuodenvaihteessa, kun oli aika toimittaa työnantajalle uusi verokortti.
Jossain vaiheessa verokortin toimitusprosessi automatisoitui, ja palkkakuititkin siirtyivät paperikuoresta verkkopankkiin. Ennakonpidätykset tapahtuivat ilman, että minun täytyi tehdä tai nähdä niitä.
Nyt yhtäkkiä – yrittäjyyden myötä – kokemukseni veroista on muuttunut nihkeämmäksi. Miksi näin?
ALV-TILISIIRROT KIRPAISEVAT
Yrittäjänä olen paljon tietoisempi maksamistani veroista kuin koskaan palkansaajana. Ensinnäkin, koska alv. Laskutan asiakkailtani paitsi oman asiantuntijatyöni tai puheenvuoroni hinnan, myös sen päälle lisättävän 25,5 prosentin arvonlisäveron. Yritykseni liikevaihto on toistaiseksi ollut alle 100 000 euroa, joten olen voinut valita arvonlisäverokaudekseni neljännesvuoden.
Hyvä puoli on se, että joudun tekemään alv-tilisiirron verottajalle vain neljästi vuodessa kahdentoista kerran sijaan. Huono puoli on se, että arvonlisäveroa ehtii kertyä kolmessa kuukaudessa useiden tuhansien verran, ja minä ehdin kiintyä rahoihin ja yritystilini saldoon. Kun on maksun aika, kirpaisee hulluna. Saldoa kuvaaviin graafeihin piirtyy dippaava käyrä.
Luopumisen tuskaa voisi helpottaa se, että alv-rahat kulkisivat nopeampaa ja suorempaa reittiä verottajalle. Reaaliaikaista alv-raportointia selvitelläänkin valtiovarainministeriössä.
Pääosin on toki niin, että laskutan omasta työstäni sen verran, mikä on mielestäni oikein ja kohtuullista – ja arvonlisävero on sen päälle ylimääräinen summa, joka vain kulkee yritystilini kautta.
Mutta taloudelliset ajat ovat niin tiukat, että etenkin moni järjestö ja julkisen sektorin tilaaja joutuu neuvottelemaan hinnasta. Sekään ei ole harvinaista, että asiakas, joka ei itse ole alv-velvollinen, kysyy, voiko palkkioni olla sis. alv eikä + alv. Tällöin tuntuu, että osa maksamastani arvonlisäverosta kuuluisi oikeasti minulle.
YHTEISÖVERO YLLÄTTI
Tänä keväänä sain ensimmäisen omakohtaisen kokemukseni yhteisöverosta. Sitä ennen yhteisövero oli tuntunut etäiseltä: joltain mitä suuryritykset maksavat voitostaan, kuten mielestäni kuuluukin.
Mutta yhteisövero koskettaa pientä yksinyrittäjääkin. Se ei ole progressiivinen, vaan suhteellinen vero. Suomessa yhteisöt, kuten osakeyhtiöt, maksavat verotettavasta voitostaan kiinteää 20 prosentin yhteisöveroa. Veroprosentti on sama yrityksen koosta tai voiton suuruudesta riippumatta.
Vain, jos yritys tekee tappiota, yhteisöveroa ei makseta. Tämän vuoksi esimerkiksi startup-yhteisö ei ole kannattanut hallituksen päätöstä laskea yhteisövero 18 prosenttiin ensi vuoden alusta.
Minun ensimmäinen tilikauteni oli positiivinen, joten tilinpäätöstä seurasi päätös yhteisöverosta. Kymppitonni yritykseni rahoista kuuluikin verottajalle. Opin kantapään kautta, että olisi pitänyt osata maksaa jo ensimmäisen tilikauden aikana ennakkoveroa, niin olisi välttynyt edes parin sadan euron viivästyskorolta. Karvasta kalkkia.
ILOA EMPATIASTA, HYVINVOINTIVALTIOSTA JA ASIANTUNTIJATIEDOSTA
Olen tottunut puhumaan ja kirjoittamaan vaikeista ja vaietuistakin aiheista, kuten syrjinnästä ja rasismista. Mutta kirjoittaessani tätä blogikirjoitusta, sain huomata, kuinka epämukava aihe myös raha on. Ensinnäkin tuntui nololta paljastaa: suutarin bloggaajalla ei ole kenkiä, näin hataraa ja kipuilevaa on tämän pienen yrittäjän tietämys ja suhde veroihin. Muutenkin tuntui kiusalliselta kirjoitella omasta liikevaihdosta ja veroeuroista.
Sitten luin, kuinka avoimesti Lili Marleena -brändin perustaja Marleena Lehtonen avasi Ylen haastattelussa, mistä hänen tuotteidensa hinta muodostuu, ja kuinka paljon hän maksaa itselleen ja ompelijoilleen palkkaa. Olin vaikuttunut läpinäkyvyyden filosofiasta. Kuuntelin myös yrittäjä Aini Mäensivun Ainin sekatoimisto -podcastia, jossa on hyvin rehellistä puhetta yrittäjyydestä ja hinnoittelusta. Haluan seurata heidän esimerkkiään.
Ja haluaisin jatkossakin maksaa veroni hyvillä mielin. Etsin tähän kolmesta suunnasta apua. Ensinnäkään ei riitä, että minulla on etäinen lapsuudenkokemus pienituloisuudesta. Omassa elinpiirissä on oltava erilaisia taloudellisia todellisuuksia ja sitä kautta aktiivinen muistutus verovarojen ja hyvinvointivaltion välttämättömyydestä.
Toisaalta on olennaista, että hyvinvointivaltion lupaus on totta – tuloista riippumatta – esimerkiksi sairastumisen hetkellä. Kuten lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen kirjoittaa Helsingin Sanomien kolumnissa:
Kun vuosia veroja maksanut ihminen joutuu turvautumaan vakuutuksiin, säästöihin tai läheisten tukeen, rikkoutuu hyvinvointivaltion lupauksen lisäksi sen oikeutus. Moni kysyy, mistä tässä oikein maksetaan?
Viimeisenä, haluan parantaa omaa ymmärrystäni suunnitella ja ennakoida yritykseni veroja. Eniten harmittavat epämieluisat yllätykset. Asiantuntijuutta ja tietoa löytyy onneksi läheltä.
Shadia Rask
Kommentoi