ETA-alueeseen kuuluvassa valtiossa sen lainsäädännön mukaisesti toimeenpannuista lotto-, kasino- ja vedonlyöntipeleistä saadut voitot ovat Suomessa verovapaita. Asiaan liittyy suomalaisittain kiinnostavaa oikeuskäytäntöä.
Vuonna 1998 suomalaisnainen osti Ruotsissa oleskellessaan arvan, josta hän voitti 1 000 000 Ruotsin kruunua. Arpajaisvoittoa pidettiin Suomessa veronalaisena ansiotulona.
Nainen vaati verotuksensa oikaisua, mutta oikaisuvaatimus hylättiin. Hän valitti päätöksestä Ahvenanmaan hallintotuomioistuimeen, joka pyysi asiasta ennakkoratkaisun Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta, joka puolestaan katsoi verokohtelun rikkovan palvelujen tarjoamisen vapautta.
Koska Suomessa toimeenpannuista rahapeleistä saadut voitot olivat jo ennen tapausta saajalleen verovapaita, ei muista jäsenmaista saatuja voittoja voitu kohdella toisin. EU-tuomioistuin katsoi, ettei toisessa jäsenvaltiossa järjestetyistä arpajaisista saatua voittoa voitu verottaa epäedullisemmin kuin kotimaista voittoa. Toisin sanoen Ruotsista saatu voitto ei voinut olla veronalainen, kun Suomesta saadutkaan eivät sitä olleet.
Sen sijaan ETA-alueen ulkopuolella toimeenpannuista rahapeleistä saadut voitot ovat saajalleen veronalaisia. Omituisen asiasta tekee kuitenkin se, että Verohallinnon linjauksen mukaan tappiollisten vetojen panoksia ei voi ainakaan toistaiseksi vähentää voitoista.
Jos siis voitat yhdestä ETA-alueen ulkopuolella toimeenpannusta vedosta nettona 50 000 euroa ja häviät toisesta 60 000 euroa, veronalaiseksi tuloksi katsottaisiin 50 000 euroa, vaikka jo itse vedonlyönnissä on tullut kymppitonnilla turpaan. Tuloverotuksen keskeinen periaate – nettotulojen verotus – toteutuu tällöin kehnosti.
Vedonlyönti ei ole vain sattumankauppaa
Useimmille vedonlyönti on ensisijaisesti viihdettä, joka tuottaa jännitystä ja toisinaan iloisia rahallisia yllätyksiä. Pitkällä aikavälillä huvin hinta mitataan euromääräisissä tappioissa, jotka taas ovat vedonlyöntiyhtiöiden menestyksekkään liiketoiminnan edellytys.
Ammattimainen vedonlyönti on luonteeltaan toisenlaista. Sitä voi luonnehtia sijoitustoimintaa (vähintäänkin) muistuttavaksi ja tavanomaista vedonlyöntiä vähemmän viihteelliseksi toiminnaksi. Sen voitollinen harjoittaminen edellyttää työtä ja vaativaa todennäköisyyksien arviointia. Suomessa ammattimaisia vedonlyöjiä ei välttämättä ole pilvin pimein, mutta heitä kyllä on.
Vedonlyönti liitetään perinteisesti urheiluun, mutta kohteita on kuitenkin tarjottu jo pitkään myös vaikkapa vaaleista tai Euroviisuista. Eräällä ennustemarkkinalla vetoa voi nykyään lyödä jo miltei mistä tahansa: huomisen lämpötilasta, virtuaalivaluutan hinnan kehityksestä tai öljyn hinnasta.
Lienee filosofin silmässä, onko tällaisella markkinalla näkemyksen ottaminen rahasta enemmän vedonlyöntiä vai sijoitustoimintaa. Jos Pekka Pouta löisi vetoa huomisen säästä todennäköisyyksiin ja (positiivisiin) odotusarvoihin perustuvin menetelmin, kuka rohkenisi väittää, että kyse olisi sattumankaupasta?
Verohallinto perustelee urheiluvedonlyönnin tappioiden vähennyskelvottomuutta sillä, ettei vedonlyöjä itse osallistu esimerkiksi kilpailijana kohdetapahtumaan vaan ainoastaan veikkaa pelin lopputuloksen; vedonlyönti on sattumanvaraista; ja sillä, että jokainen veto on yksittäinen, muista vedoista tai veikkauksista erillinen tapahtuma.
Se, ettei vedonlyöjä voi kontrolloida tapahtumien lopputulosta, ei poista mahdollisuutta, etteikö vedonlyönti voisi perustua taitoon tai tähdätä tulonhankkimiseen. Voi vaikkapa pohtia, kykeneekö rahastosijoittaja vaikuttamaan sijoituksensa arvokehitykseen tai etteikö arvopaperisijoittamiseen ylipäätään liittyisi sattumanvaraisuutta.
Ammattivedonlyöjät jahtaavat odotusarvoa – vedonvälittäjät ammattivedonlyöjiä
Vedonlyöntiyhtiöt eli vedonvälittäjät laskevat todennäköisyyksiä ja antavat niihin perustuvia kertoimia asiakkailleen. Toimintamalli perustuu siihen, että tapahtumilla on olemassa ja arvioitavissa jonkinlaiset todennäköisyydet, joista myös vedonlyöjät ovat vapaita muodostamaan arvionsa.
Vedonvälittäjät kuitenkin sisällyttävät kertoimiinsa oman marginaalinsa, joten vedonlyöjät ovat tällöin jo lähtökohtaisesti takamatkalla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vedonvälittäjillä olisi täydellinen tai keskenään yhtäläinen käsitys vaikkapa tennisottelun lopputuloksen todennäköisyyksistä. Niitä toki lasketaan yleensä jokseenkin tehokkaasti, mutta ei se tarkoita, etteivätkö välittäjätkin tekisi kertoimien asettelussaan virheitä.
Tämä korostuu ns. arbitraasitilanteissa, joissa esimerkiksi tennisotteluun yksi vedonvälittäjä voi tarjota kerrointa 1,95 pelaajalle A ja toinen vedonvälittäjä kerrointa 2,10 pelaajalle B. On jokseenkin yksiselitteistä, että toinen kertoimista on laskettu väärin.
Tällaisia tilanteita vedonlyöjä voi hyödyntää panostamalla 51,85 euroa pelaajalle A ja 48,15 euroa pelaajalle B. Potentiaalinen bruttovoitto kummassakin tapauksessa on 101,11 euroa. Kun panokset yhteensä ovat 100,00 euroa, pelaaja saavuttaa 1,11 euron nettovoiton lopputuloksesta riippumatta.
Arbitraasit osoittavat selväpiirteisimmin, ettei vedonlyöntiä ole mahdollista tehdä voitollisesti pelkästään teoriassa. Monien – joskaan ei aivan kaikkien – vedonvälittäjien soveltamat panosrajoitukset voivat tosin tehdä arbitraasivedonlyönnistä ajan mittaan hankalaa.
Toinen – ammattivedonlyöjille tyypillisempi – tapa olisi laatia em. tennisotteluun todennäköisyysarvio ja asettaa panos ainoastaan sille pelaajalle, jonka kerroin suhteessa voittotodennäköisyyteen tuottaa suuremman odotusarvon (= kerroin * todennäköisyys – 1). Voitollinen vedonlyönti ei siis edellytä arbitraaseja, vaan riittää, että markkinalta löytää riittävästi aidosti positiivisen odotusarvon vetoja.
Voitollisen vedonlyönnin edellyttämien vaativien todennäköisyysarvioiden laatiminen ei kuitenkaan onnistu ihan keltä tahansa. Terävän pääkopan lisäksi tarvitaan alkupääomaa, oikeansuhtaista panostusta sekä hyvien kohteiden kurinalaista ja tiuhaa pelaamista.
Vaikka pelaaja ei voisikaan vaikuttaa tennisottelun kulkuun vedon asettamisen jälkeen, ammattimainen vedonlyönti on kiistatta tulonhankkimistoimintaa. Tai mistähän muusta syystä eräät vedonvälittäjät (eräs suomalainen valtionyhtiö mukaan lukien) rajoittavat ammattimaisten vedonlyöjien panoksia?
Kyse tuskin on siitä, että vedonvälittäjät tunnistaisivat tiettyjen asiakkaidensa olevan muita onnekkaampia. Eivät pankkiiritkaan pidä asiakkaista, jotka tuovat vain kuraa konttorin lattialle – saatikka niistä, jotka vievät pankilta enemmän rahaa kuin sitä sinne tuovat.
Janne Kalluinen
Kommentoi