Olen jo vuosia haaveillut siitä, että liikkuisin enemmän ja kävisin pitkästä aikaa vaikkapa tanssitunneilla. Mielessäni on väikkynyt visio jonkinlaisesta ideaaliminästä, joka astelee kadulla treenikassi olallaan ja liitelee leggingsit jalassa ympäri salia.
Kesällä sain vihdoin ilmoittauduttua kivoille kursseille, jopa kahdelle erilaiselle: aikuisopiston kolmen kerran lyrical jazz -kurssille, jonka tunneille pääsin elokuussa osallistumaan kahdesti, sekä kansalaisopiston Nia-kurssille, joka järjestetään syksyllä kaksitoista kertaa.
Valitsin kurssit niiden kiinnostavuuden vuoksi mutta myös siksi, että ne olivat edullisia. Koska edellisestä tanssiharrastuksestani oli vierähtänyt jo vuosia, järkeilin, että minun kannattaisi aloittaa halvemmista vaihtoehdoista.
***
Kun mainitsin joillekin läheisilleni ja tuttavilleni Nia-kurssista, huomasin, että monet eivät olleet aiemmin kuulleet lajista.
Wikipedian mukaan Nia on lähtöisin Amerikasta 1980-luvulta, ja se on lyhenne sanoista Neuromuscular Integrative Action. Nia sulauttaa muun muassa taijin, aikidon, taekwondon, jazztanssin, nykytanssin ja joogan piirteitä.
Nia Finland -sivustolla lajia kuvaillaan esimerkiksi tällä tavalla:
”Liikuntamuodosta löytyy sekä kamppailulajien keskittyneisyyttä ja voimankäyttöä että tanssilajien iloa ja luovuutta. (--) Nia on nivelystävällinen laji, joka puhuu kokonaisvaltaisen liikkumisen puolesta.”
Kuulostaa hyvältä, tarvitsenhan elämääni nimenomaan voimaa, iloa ja luovuutta. Myös sana ”nivelystävällinen” tuntuu tärkeältä. Tässä iässä.
***
Harrastin lapsena ja nuorena balettia Etelä-Pohjanmaalla, synnyinkaupungissani. Yhtenä keväänä minut valittiin – juuri minut! – tanssimaan Pienen tytön tylleröisen rooli, mitä muistelen aina erityisellä lämmöllä.
Vaikka treenit olivat vain kerran viikossa, opin tunneilla paljon baletin liikekielestä. Harjoittelimme sekä tanko- että lattiasarjoja, teimme piruetteja ja treenasimme hyppyjä. Omassa ryhmässäni alettiin jossain vaiheessa tanssia myös kärkitossuilla.
Lopetin harrastuksen yläasteikäisenä. Muistaakseni yksi olennainen syy oli se, että pari läheistä ystäväänikin lopetti. Teininä sellaisilla asioilla on suuri merkitys.
Lukioikäisenä harrastin hetken nykytanssia tutun baletinopettajan johdolla, mikä tuntui mieluisalta, ja Helsinkiin muutettuani kokeilin aikuisbalettia. Mutta jokin baletin melko kurinalaisessa liikehdinnässä ei enää oikein sopinut keholleni.
Koin, että baletti kuului menneisyyteeni, ei enää senhetkiseen elämääni.
Helsingissäkin kokeilin nykytanssia, mutta tuo nimenomainen kurssi ei ollut minun juttuni. Päätin, että minun ei tarvitse enää aikuisena tehdä kuperkeikkoja takaperin salin päästä päähän. Taisinkin vaihtaa kurssin jazztanssiin.
Jazztanssia kokeilin myös kuntokeskuksen ryhmäliikuntatunneilla sekä kuntokeskuksessa, jossa oli mahdollista testata monia erilaisia lajeja. Siellä tanssiminen oli erityisen rentoa ja helppoa.
Mutta ajan myötä tanssiliikunta jotenkin jäi. Ehkä koronavuodet ja uusi elämäntilannekin osaltaan vaikuttivat asiaan.
***
Pitkähkö taukoni tanssitunneista saattaa liittyä myös henkilökohtaisiin ominaisuuksiini.
Joillakin tunneilla olen nimittäin huomannut, että en ole kovin hyvä muistamaan koreografioita. En ole ehkä koskaan ollutkaan.
Välillä myös tunnen itseni hiukan kömpelöksi.
Nautin kyllä ihanista liikkeistä ja opettajan kauniista koreografioista, mutta samalla olen oivaltanut itsestäni epämiellyttävän seikan: en ehkä välitä tarpeeksi siitä, mikä liike tulee minkäkin asennon jälkeen. Monille muille se tuntuu olevan tärkeämpää.
Kai minä haluaisin lähinnä vapaasti liihotella, vähän kuin tanssilattialla kivoissa juhlissa.
Toisaalta tunneilla voi saada myös hienoja onnistumisen elämyksiä, kuten kävi taannoin lyrical jazzin parissa: hei, minähän pysyin tässä sarjassa mukana! Jotenkuten!
Yhdessä kohdassa sain jopa laskeuduttua melko ripeästi lattialle, vaikka polveni eivät nopeista liikkeistä nautikaan – ja vaikka liikkeen olisi halutessaan voinut tehdä myös seisten. Mutta suomalainen sisu kannusti minua haastamaan itseäni.
***
Entä Nia – millaista se on?
Kurssi starttasi tällä viikolla. Tunti koostui rennoista ja helposti omaksuttavista liikkeistä, jotka pystyin oppimaan samalla kun musiikki soi. Juuri sellaista olin toivonutkin.
Opettaja kävi heti aluksi läpi muutaman perusasennon, joista oli hyötyä pitkin tuntia, ja niin me tanssahtelimme musiikin tahtiin, opettajan liikkeitä seuraten.
Huomasin, että Nian pyörteissä tuli toden teolla hiki. Sellainen tekee hyvää: tehokas liikunta, joka on samalla myös hauskaa!
Tajusin, että minussa asuu yhä se tyttö, joka haluaa ja osaa tanssia. Ei välttämättä maailman sulavimmin, mutta ihan hyvin kuitenkin.
Taina Latvala
Kommentoi