Kaksi hahmoa sateessa, tuulisilla nummilla Pohjois-Englannissa. Kaikkialla kylmää ja harmaata, mutta rakastavaisten välillä kuumaa, säkenöivää tunnetta. Ja ystävyyttä, joka versoi jo lapsuusvuosina mutta kasvoi ajan mittaan valtavaksi kuin vahvarunkoinen tammi.
Kävin ystävänpäiväviikonloppuna katsomassa tyttöporukalla uuden Humiseva harju -elokuvan. Brittiläisen Emerald Fennellin ohjaama ja käsikirjoittama "Wuthering Heights" on tuorein filmatisointi Emily Brontën klassikkoromaanista, joka on hurmannut ja koskettanut lukijoita jo kohta 180 vuoden ajan.
Olen lukenut romaanin suomeksi joitakin vuosia sitten, mutta elokuvateatterin salissa huomasin, että en muistanut kirjan tapahtumia enää kovin yksityiskohtaisesti.
Muistin kuitenkin tarinan syvimmän ytimen; romaanin välittämän tunteen siitä, miten ihminen kärsii, jos hän toimii sydäntään vastaan. Ja sen, miten traagisia seurauksia yhdellä väärällä valinnalla voi olla kaikkien osapuolten elämään.
Humiseva harju kertoo Catherine Earnshaw’sta, nuoresta tytöstä, joka ystävystyy kotiinsa tuodun kasvattipojan, Heathcliffin, kanssa. Vuosien kuluessa molemminpuolinen kiintymys saa romanttisia sävyjä, ja ystävyys kasvaa arasti ja kompastellen voimakkaaksi rakkaudeksi.
Ongelmana on, että Heathcliff edustaa alempaa yhteiskuntaluokkaa kuin Catherine, joka hänkään ei ole lähtöisin rikkaasta perheestä mutta haluaisi auttaa nuorukaista pääsemään elämässä eteenpäin. Kun Catherinea kosii varakas ja lempeä herrasmies Edgar Linton, nuori nainen on vaikean valinnan edessä.
Elokuvassa Margot Robbie näyttelee uskottavasti aikuista Catherinea, joka tuskailee tunteittensa ristipaineessa Lintonin (Shazad Latif) kosinnan ja oman vastauksensa jälkeen.
Taloudenhoitaja Nelly (Hong Chau) ihmettelee Catherinen reaktiota ja kysyy: ”Missä on este?”
”Täällä”, Catherine sanoo kyyneleet silmissään ja painaa käden sydämelleen.
Tuo kohtaus koskettaa siksi, että se on niin tunnistettava osa ihmisyyttä. Varmasti kaikki meistä ovat joskus joutuneet tekemään valintoja, jotka eivät ole tuntuneet aivan oikeilta mutta jotka on ollut tavallaan ”pakko” tehdä, sillä hetkellä.
Joskus valinnat voivat liittyä ihmissuhteisiin, joskus työelämään, joskus raha-asioihin tai muihin juttuihin. Yhteistä näille kaikille tilanteille on hiertävä, ikävä olo syvällä sielunsopukassa. Pala kurkussa. Rintaa puristava ahdistus siitä, että tässä on nyt jotakin väärää. Jokin ei ole kohdallaan.
Toisinaan voi olla hankalaa edes perustella, miksi jokin päätös ei tunnu oikealta. Näin käy varsinkin silloin, kun kaikki muut tuntuvat olevan toista mieltä. ”En voi tajuta, miksi et ottaisi sitä työtä vastaan, siinä on niin hyvä palkkakin!” ”Nyt kyllä kannattaa ostaa se asunto!” ”Mieti nyt, mitä se ja sekin ajattelisi!”
Ja niin edelleen.
Satuin taannoin näkemään Instagramissa elämäntaitovalmentaja Phil Goodin helmikuussa julkaiseman videon, joka sisältää mielestäni tärkeän, voimakkaan viestin.
”It takes zero energy to be you”, hän sanoo videolla.
Eli vapaasti suomentaen: se, että on oma itsensä, ei vaadi yhtään energiaa.
Phil Goodin mukaan ihmisten miellyttäminen sen sijaan syö energiaa, samoin kuin sellaisten asioiden tekeminen, joita ei haluaisi tehdä. Noita asioita saattaa miettiä koko viikon, kauhuissaan. (Minun kohdallani huomattavasti pidempäänkin.)
”Pyydä vain, mitä tarvitset, tee mitä haluat tehdä ja ole rehellinen itsellesi. Tällä tavalla alat elää elämää, joka on todella antoisaa”, Phil Good tähdentää.
Tietysti meidän kaikkien täytyy joskus tarttua asioihin, jotka eivät välttämättä ole aina niin miellyttäviä. Kuten maksaa laskuja tai täyttää veroilmoitus.
Ja tietysti elämässä on tärkeää ottaa huomioon myös muut ihmiset. Harkita päätöksiään rauhassa. Miettiä ratkaisuja pitkällä tähtäimellä.
Mutta itseäänkään ei pidä unohtaa.
Oli häkellyttävää huomata, miten Humiseva harju -elokuvassa Catherinen koko olemus muuttuu, kun hän kalvavan kaipauksen jälkeen tapaa maailmaa nähneen Heathcliffin (Jacob Elordi) uudelleen. Illallispöydässä Catherine juttelee eloisasti, kasvot onnesta sädehtien.
Jonkinlainen vaikeus on väistynyt, ja tilalla on vilpitöntä iloa. Keveyttä.
Etsin äskettäin kotimme kirjahyllystä Eila Pennasen suomentaman Humisevan harju -romaanin ja löysin sen sivuilta lauseita, joiden viereen olen tehnyt hentoja merkintöjä lyijykynällä. Nämä sanat, jotka Catherine lausuu Heathcliffistä Nellylle, kuullaan englanniksi myös elokuvassa:
”(--) hänessä on enemmän minua kuin omassa itsessäni.”
Romaani sisältää puhuttelevan muistutuksen siitä, että ei kannata toimia sydäntään vastaan, ei varsinkaan elämän isoissa kysymyksissä. Parempi on kuunnella omaa sisintään.
Uskon, että se on ainoa oikea tie: niin rahassa kuin rakkaudessakin.
Taina Latvala
Kommentoi