Minä ja perheeni käymme vähintään kerran kesässä Suomenlinnassa. Tällä kertaa visiittimme ajoittui viime viikonloppuun.
Helsingin keskusta kuhisi väkeä. Matkalla lautalle huomasimme iloisen Pride-kulkueen, jonka rivistöistä kantautui tarttuvaa musiikkia. Myöhemmin selvitin, että kyseessä oli Kylie Minoguen biisi Padam Padam. Sen rytmissä astelimme kohti Kauppatoria.
Helsinki lahjoitti meille täydellisen retkisään. Oli aurinkoista mutta ei liian kuumaa, ja lempeä tuulenvire vilvoitti ilmaa.
Monet muutkin olivat huomanneet saman. En ollut koskaan aiemmin nähnyt Kauppatorilla niin pitkää jonoa kuin viime lauantaina Suomenlinnan lautalle. Edellämme seisonut porukka ehti jo luovuttaa.
Onneksi me jaksoimme odotella, sillä aivan pian jono jo liikahti ja me pääsimme lautan kyytiin.
***
Puolisoni on ehdottanut, että retki Suomenlinnaan olisi perheessämme jokavuotinen traditio. Se sopii minulle oikein hyvin.
Suomenlinnan nettisivuilta opin, että valitsemamme retkikohde kuuluu maamme suosituimpiin nähtävyyksiin. Suomenlinnaa kuvataan merilinnoitukseksi, joka on Unescon maailmanperintökohde. Samalla se on Helsingin kaupunginosa, jossa elelee noin 800 asukasta.
Ja kuten sivustolla kerrotaan, Suomenlinnaan ei vaadita pääsymaksua. Ainoastaan lauttaa tai vesibussia varten tulee hankkia matkalippu.
Lauttamatkalla tulee usein lapsuus mieleen. En kasvanut meren äärellä vaan Etelä-Pohjanmaalla joen komistamassa pikkukaupungissa – mutta kesäisin isäni vei meitä moottoriveneellä järvelle. Noissa retkissä oli seikkailun ja vapauden tuntua, moottorin lempeää murinaa, aaltojen kuohua. Aitoa kesätunnelmaa.
Aikuisena olen usein miettinyt, miten itsestäänselvänä pidin tuota kaikkea lapsena; että oli kesämökki ja vene. Ja isä sitä ohjaamassa.
En onneksi osannut noita asioita kyseenalaistaa, eikä minun tarvinnutkaan; olinhan vasta lapsi.
Nyt ei ole enää isää, ei mökkiä eikä venettä – mutta on mies ja poika ja meri. Ja äiti ja sisko ja muut rakkaat. Ja edessä ihana heinäkuu.
Ja pojallani yhteensä 37 päivää lomaa päiväkodista. Hän on tehnyt isänsä kanssa tarkkoja laskutoimituksia.
***
Suomenlinna otti meidät vastaan aurinkoisena ja hyväntuulisena. Käyskentelimme viehättävissä maisemissa ja katselimme näkymiä. Vehreitä puita, merta, muureja, ohikiitäviä veneitä. Laaksoa, jonka hanhet olivat kansoittaneet.
Vaikka väkeä oli liikkeellä kiitettävästi, Helsingin häly oli jossain toisaalla. Ikuinen mökki- ja järvikaipuuni helpotti vähän.
Suomenlinnassa riitti monenlaista ihmeteltävää, vaikka olemme siellä aiemminkin käyneet. Poika juoksenteli innoissaan luolamaisissa rakennelmissa.
”Eikö tästä tulekin vähän mieleen Kaunottaren ja hirviön linna”, kysyin kun hölkkäsin hänen perässään.
Hän oli samaa mieltä.
***
Jo retkemme alkuvaiheessa piipahdimme matkamuistomyymälässä. Poika löysi pienen Suomen lipun, jota hän alkoi innoissaan liehutella. Ostin sen hänelle omaksi.
Lisäksi hän ihastui Timo Mänttärin kirjaan Hyvää päivää, Helsinki! Tarinoita kaupungista, jossa on hienoja piirroksia ja kiinnostavaa tietoa. Ja kansien sisäpuolella kartta, josta saa tutkailla Helsingin keskeisiä kaupunginosia.
Hetken mietityttäni ostin kirjan hänelle. Näin heti, että siitä olisi meille paljon iloa.
Lapsi bongasi myös uimarannan, jonka aalloissa hän hetken kahlasi isänsä kanssa. Mieleenpainuva hetki oli myös käynti Ehrensvärd-museossa, jossa saimme tutkailla aateliston elämänmenoa 1700-luvulla.
Myöhemmin tulin ajatelleeksi, että Helsinki on ehkä Suomen paras paikka asua kesäisin. Täällä on upeita nähtävyyksiä ja monenlaisia rientoja, eikä menee rahaa hotelliöihin, kun voi eläytyä turistin rooliin omassa kotikaupungissaan.
Toisaalta laivalla pääsee halutessaan kätevästi vaikka Tukholmaan tai Tallinnaan.
Ja tarvittaessa myös lentokentälle.
***
Retken loppuvaiheessa alkoivat jo vähän väsymys ja kiukku painaa. (Myönnän, että sorruin kiukutteluun kesken samoilun.)
Lisäksi yksi meistä tarvitsi hiukan myös laastaria ja desinfiointiainetta, joita onneksi saimme ostettua Suomenlinnasta.
Hiljalleen alkoi nälkäkin kurnia vatsassa. Olisimme toki voineet syödä Suomenlinnassakin, mutta päätimme kuitenkin lähteä jo kohti Helsingin keskustaa.
Paluumatkalla lautan varsinaiset istumapaikat näyttivät olevan jo aika täynnä, joten asetuimme portaille lautan keulaan. Se osoittautuikin paraatipaikaksi!
Saimme kuulla läheltä aaltojen tyrskyt ja tuntea kasvoillamme makean merituulen. Pojan olemuksesta näin, että tämä kaikki tuntui hänestä ihmeelliseltä. Ja puolisokin nautti olostaan.
”Tässähän tuntee olevansa kovempikin merenkävijä”, mieheni sanoi katsellessaan raikkaansinistä vettä ja etäämpänä siintävää maata.
Ja minä kuvasin hänet siinä, tyylikkäässä golfpaidassa parin käsivarsitatuoinnin kera, jotka hän on joskus nuorena miehenä ottanut äkillisen inspiraation tuloksena.
Oman elämänsä merimies.
Taina Latvala
Kommentoi