Viimeinen kaupallinen lankapuhelu soitettiin 30. kesäkuuta Lontoosta Helsinkiin 1800-luvun alkupuolen puhelimella. Puhelussa Elisan toimitusjohtaja Topi Manner soitti Lontoosta Traficomin johtajalle Jarkko Saarimäelle Helsinkiin. Puhelu päätti lankapuhelimen yli 140-vuotisen historian Suomessa.
Lankapuhelinverkkoja jää Suomeen enää pieniin paikallisiin yhteyksiin, mutta kansainväliset verkot lakkaavat toimimasta kokonaan. Elisa oli viimeinen isoista operaattoreista, joka tuki lankapuhelinyhteyksiä.
”Lankapuhelimien käytön merkittävä lasku viimeisen kymmenen vuoden aikana johti päätökseen lankapuhelinyhteyksien lopettamisesta. Elisalla on katse tulevassa, ja kehitämmekin tällä hetkellä 6G-liittymää, joka hyödyntää tekoälyä”, Elisan teknologiajohtaja Kalle Lehtinen kommentoi.
Lehtinen arvioi, että 6G-liittymä voisi tulla markkinoille jo vuoteen 2030 mennessä. Nyt Elisa kuitenkin lopettaa pitkän lankapuhelimien historian ja aloittaa purkamaan tuhansien kilometrien pituista lankapuhelinverkkoa. Tämä purkamisprosessi vie Elisalta todennäköisesti vuosia.
Puheluiden aika ei kuitenkaan ole ohi, sillä yhä neljä viidestä suomalaisesta kertoo soittavansa viikoittain puheluita. Puhelimessa puhutaan niin työ- kuin vapaa-ajalla.
Puhuminen yleisesti on myös ottanut takaisin menettämäänsä tilaa mediassa. Puheella välitetty sisältö on lisääntynyt esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.
Jatkossa puheluita soitetaan vain mobiili-, valokuitu- tai satelliittiyhteyksillä.
Seela Kalliokoski



