veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

Huumeista laillista tuloa valtiolle

Kim Väisänen
Kim Väisänen

Yrittänyttä laitetaan

Kim Väisänen on ainakin startup-sijoittaja, sarjaepäonnistuja, hallitusamatööri, ex-pienyrittäjä ja tietokirjailija – myös Twitterissä @kimvaisanen

 

Jos haluaa käydä täysin epä-älyllistä ja polarisoitunutta keskustelua sosiaalisessa mediassa, kannattaa ottaa kantaa esimerkiksi maahanmuuttoon, Elokapinaan tai vihreiden puoluekokouksen taas kerran pinnalle nostamaan kannabiksen laillistamiseen. Jälkimmäisen osalta taistelurintamat ovat vakiintuneet suurin piirtein tasolle, jossa kannabis on joko täysin vaaraton, hyväntahtoisuutta aiheuttava päihde tai psykoosiin vievä porttihuume, jonka kokeilu on ensimmäinen, mutta varma askel kohti nistin lyhyeksi jäävää elämää.

Totuus lienee jossakin näiden kahden spektrin ääripään välimaastossa, vaikkei sitä omaa mielipidettään huutavien osapuolten ”keskustelussa” huomaisikaan.

Huumeita koskevissa keskusteluissa vedotaan yleisesti tuttuihin esimerkkeihin kuten siihen, miten Portugalin huume-, AIDS- ym. kuolemat laskivat rangaistusten poistuessa. Se on tunnettu tosiasia, mutta samassa yhteydessä jätetään mainitsematta, että Espanjan kainalonaapurissa panostettiin samanaikaisesti paljon myös ongelmakäyttäjien terveyspalveluihin kuten neulanvaihtopisteisiin, joita maassa on moninkertaisesti enemmän kuin sen itänaapurissa.

Likaisten neulojen tuomat ongelmat eivät laske lainkaan, vaikka likaisella neulalla saisi pistää suoniinsa miten vaarallista myrkkyä tahansa ilman pelkoa sakko- tai linnatuomiosta. Se vaatii puhtaita neuloja.

Yhdysvaltojen vuoristo- ja lasketteluosavaltio Colorado on yksi viime aikojen huumekokeilijoista. Osavaltiossa kokeillaan käytännön tasolla, miten kannabiksen laillistaminen vaikuttaa siitä koituviin haittoihin. Toistaiseksi tulokset ovat olleet varsin odotettuja.

Kun laittomuus muuttuu laillisuudeksi, kysyntä tuppaa kasvamaan. Niin on käynyt Denverin takamaillakin, jossa asiaa on harjoiteltu jo vuodesta 2014 alkaen. Saman efekti on koettu muissakin osavaltioissa kuten Nevadassa, Mainessa ja Oregonissa, joissa mietojen huumeiden käytöstä on tehty laillista. Laillistaminen ei ainakaan käyttöä vähennä, mutta muita positiivia vaikutuksia löytyy kuten poliisin voimavarojen käytön parempiin kohteisiin kuin kannabiksen käyttäjien ja myyjien paimentamiseen. 

Positiivista osavaltioiden kannalta on ollut se, että vihdoin ne ovat saaneet haittojen ohella myös hieman verotuloja kannabiksen myynnistä ja verotuksesta. Ilmeisesti on yhä ristiriitaista miten laillisen myynnin verotulot, ja käytön kasvun lisääntyneet haitat suhtautuvat toisiinsa. Esimerkiksi Kaliforniassa ennustettiin, että kannabiksesta revittäisiin verotuloja jopa miljardi dollaria vuodessa. Toteuma on jäänyt noin kolmannekseen tästä. Osa huumeista myydään yhä niin sanotusti tiskin alta ilman turhaa verorasitusta.

Vihreiden puoluekokous on täysin oikeassa siinä, että kannabikselle tulee toimeenpannaan nykyisiin sallittuihin päihteisiin rinnastuva sääntely, mukaan lukien myynnin ja valmistuksen sääntely ja verollepano.

Idioottimaisinta olisi sallia pelkästään käyttö rangaistukset poistamalla, mutta jättää lisääntyneen käytön potentiaaliset verotulot keräämättä. Jos näin tehdään, rikolliset korjaavat taloudellisen hyödyn, mutta kaikki haitat jäävät yhteiskunnan maksettaviksi.

Laillistettaessa kannabis pitää saada Alkoon myyntiin. 

Kim Väisänen

Kommentit (0)
 

Kommentoi
Kommentoinnin yhteydessä kerättävät tiedot on tarkoitettu vain kommentoinnin pitämiseksi asiallisena. Kommentoinnin yhteydessä annettuja tietoja ei tallenneta asiakasrekisteriin, eikä niitä käytetä tai luovuteta muuhun tarkoitukseen.
Nimesi Sähköpostiosoitteesi (ei näy julkisesti)
Kommenttisi
Varmistus robottien varalta: Mitä onkaan yhdeksän ynnä kuusi?
Välitä Taloustaidon ylläpidolle huomiosi siitä, että kommentti on mielestäsi asiaton ja toivoisit sen poistamista.
Voit myös halutessasi antaa lisätietoja ylläpidolle:
Haluatko varmasti poistaa kommentin?

Blogit