Vuoden 1994 vaalien ennakkoäänten selvittyä Paavo Väyrysellä oli syyllinen heti selvillä kuin Tabun legendaarisessa Kyläkäräjät-sketsissä. Helsingin Sanomien uutisten mukaan hän pystyi päättelemään kohtalonsa jo ensimmäisten äänestystietojen perusteella – vaikka ne olivatkin myönteisiä.
Väyrysen presidenttitien tuhosi Keminmaan keisarin oman näkemyksen mukaan tiedotusvälineiden harjoittama ”mediapeli”. Oli käyty härskiä peliä häntä vastaan. Mainittiinpa jopa mahdollisuus salaliittoon, jota olivat olleet masinoimassa muun muassa MTV, Hufvudstadsbladet ja Iltalehti. Kiihtynyt Väyrynen julisti, että ”mediavoimat ovat vähän kuin markkinavoimat – siis epäisänmaallisia”.
Kun kutsua presidentinvaalien toiselle kierrokselle ei tullut, vika siihen ei löytynyt peilistä vaan tiedotusvälineistä. Yhtään yllättävää ei ole se, ettei hän ei löytänyt mitään vikaa omasta toiminnastaan tai vaalikampanjastaan.
Talous ei ole mediapeliä vaan sentimenttipeliä. Sentimentillä – eli kuluttajien, yritysten ja sijoittajien luottamuksella ja odotuksilla – on erittäin suuri vaikutus talouteen. Mieliala voi siis vauhdittaa tai hidastaa talouden liikkeitä riippumatta talouden perustekijöistä.
Marraskuun lopulla valtiovarainministeriö heikensi reippaalla kädellä ennustettaan talouskasvusta. Kansantalousosaston päällikkö, ylijohtaja Mikko Spolander kertoi, että Suomen taloudessa on tuntematon jarru, joka hidastaa elpymistä. Spolander ei ammattimiehenä lähtenyt arvailemaan kuka pitää jalkaa jarrulla. Varsinkaan kun valtionhallinnon ylimmät virat ovat määräajoin katkolla. Ruokkivaa kättä ei parane purra.
Sen sijaan elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ennustepäällikkö Päivi Puonti arvioi, että talouskasvua jarruttaa kotitalouksien haluttomuus kuluttaa. Kotitalouksien säästämisaste on jo korkeammalla tasolla kuin finanssikriisissä. Suomalaiset kasvattavat taloudellisia puskureitaan.
Mielenkiintoisen asiasta tekee se, että vaikka reaalinen ostovoima on muun muassa inflaation hidastumisen ansiosta kasvanut, kulutushalut ovat silti lattian rajassa. Kaupaksi eivät mene autot, asunnot tai muut kestotavarat. Vaikeaa on myös halvempien hyödykkeiden myyjillä. Tuttu makeiskauppias valitteli, ettei ole nähnyt ennen näin vaikeaa markkinaa, vaikka on ollut alalla jo vuodesta 1985.
Ilmeisesti suomalaiset ovat viimein ottaneet todesta Orpon hallituksen varoittelut siitä, että taloudessa ollaan tarkkailuluokan lisäksi veitsen terällä. Kuluttajien arviot oman talouden nykytilasta ja Suomen talouden tulevaisuudesta pysyivät tukevasti pakkasella loka- ja marraskuussa.
Kun sutta huudettiin tarpeeksi kauan, kansa lopulta uskoi, ja siirtyi kuluttamisesta säästämiseen. Riikka Purran viesti siitä, että suomalaiset ovat henkisesti veltostuneet ei pitänytkään paikkaansa. Veltto kansa ei pystyisi säästämään.
Epäilemättä reilun vuoden päästä keväällä vaalikeskusteluissa päästään käymään intensiivistä keskustelua siitä, kenen vika on, että usko tulevaisuuteen romahti, ja Suomi ainoana euromaana vajosi taantumaan. Miksi sentimentti happani kuin kesäiselle kuistille unohtunut kahvimaito?
Ettei vaan Väyrysen haamu kävisi kylässä, ja syy kaikkeen tähän löytyisi muualta kuin peilistä. Näinköhän hallituksen sisältä tullaan vielä väittämään, että tiedotusvälineet toistivat liian innokkaasti sen omaa viestiä siitä, ettei toivoa ole.
Sentimentin romahtaminen olikin mediapeliä.
Kim Väisänen
Kommentoi