veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

Mitä nostokurkien pesimistiheys kertoo asumisesta?

Tommi Rytkönen
Tommi Rytkönen

Asuntomarkkinoiden moniottelija

Tommi Rytkönen on toiminut mm. Kiinteistömaailman, Nooa Säästöpankin ja Renoa Groupin toimitusjohtajana. Sivupuuhina vuosien varrella mm. Suomen Vuokranantajien hallitus ja Suomen Asuntomessujen hallintoneuvosto. Seuraa @rytkoraattori Twitterissä.

Sanovat että talouden toimeliaisuuden näkee kiipeämällä mahdollisimman korkealle ja laskemalla nostokurkien pesimistiheyden. Tilastot muuttuvat käsin kosketeltaviksi, kun muistaa, että nostokurjen vaihdettua pesintäpaikkaansa sen alle on useimmiten kehkeytynyt koti sadoille.

Viimeisen vajaan kymmenen vuoden aikana markkina on kutakuinkin korjannut vuokra-asuntojen puutteen tästä maasta. Samalla asuntojen laatutasoja alkaa olla tarjolla selvästi laajemmalla skaalalla, ja koronakorjattunakin vuokrien nousukin on hillitympää. 

Pilkkapuheet taloyhtiöiden sijoittaja-altistuksesta voi unohtaa, sillä mikä olisi parempaa mikrotason segregaation vastustamista kuin se, että yksityinen asuntosijoittaja ostaa uudesta omistustalosta asunnon toisen kodiksi ja samalla lempeästi muiluttaa vuokra-asujan omistajien sekaan.

Keskustelu tuloutettujen yhtiölainalyhennysten kautta syntyvästä verotuksen siirto-oikeudesta, ei siis pysyvästä vähennyksestä, on kuitenkin iskostanut suomalaisen yksityisen vuokranantajan takaraivoon mahdollisuuden poliittisesta riskistä. Tämä siitä huolimatta, että kirkkaasti suurin osa yksityisistä vuokranantajista ei velalla hulluttele. Niinpä pöljempikään poliittinen päätös ei horjuta kovalle pohjalle perustettua maltillista sijoitussalkkua.

Silti väitän, että yksityisen vuokranantajan kiinnostus ostaa asunto toisen kodiksi nimenomaan uudiskohteesta on saanut pysyvän lommon. Vuokrakäyttöön tarkoitetut ihka uudet kodit myydään kiihtyvällä vauhdilla kokonaisina taloina, ja ne päätyvät yhä useammin kehräämään tuottoa ulkomaiselle sijoitusinstituutiolle.

Ja mikäpä siinä, hieno homma että naulapyssy paukkuu. Olemme kuitenkin aina enemmän tai vähemmän reunamarkkina, johon etäältä tuleva raha tulee myöhään ja lähtee varhain.

Mielenkiintoinen kysymys onkin, kenen salkusta nämä asunnot kymmenen, viidentoista vuoden jälkeen löytyvät? Tiedä vaikka muutamien portfoliokaupparundien jälkeen yksittäisinä asuntoina yksittäisten vuokranantajien käsistä, jotka sitten huolehtivat talojen remonttitarpeista.

Tommi Rytkönen

Kommentit (0)
 

Kommentoi
Kommentoinnin yhteydessä kerättävät tiedot on tarkoitettu vain kommentoinnin pitämiseksi asiallisena. Kommentoinnin yhteydessä annettuja tietoja ei tallenneta asiakasrekisteriin, eikä niitä käytetä tai luovuteta muuhun tarkoitukseen.
Nimesi Sähköpostiosoitteesi (ei näy julkisesti)
Kommenttisi
Varmistus robottien varalta: Mitä onkaan yhdeksän ynnä neljä?
Välitä Taloustaidon ylläpidolle huomiosi siitä, että kommentti on mielestäsi asiaton ja toivoisit sen poistamista.
Voit myös halutessasi antaa lisätietoja ylläpidolle:
Haluatko varmasti poistaa kommentin?

Blogit