veronmaksajat.fi

TYÖ & ELÄKE

Viilaa palkkaverokortti ajoissa kohdilleen – korjaamisessa ei kannata odotella marraskuulle

Viilaa palkkaverokortti ajoissa kohdilleen – korjaamisessa ei kannata odotella marraskuulle
14.9.2020

Saitko palkankorotuksen vai tyhjensikö koronakriisi tilipussisi? Verokortin ennakonpidätysprosentti kannatta korjata kohdilleen ajoissa.

Sait vuoden alussa Verohallinnolta verokortin. Korttiin on merkitty ennakonpidätysprosentti, joka perustuu arvioon siitä, minkä verran ansaitset kalenterivuoden aikana palkkaa.

Jos olet saanut tänä vuonna merkittävän palkankorotuksen tai siirtynyt paremmin palkattuun työsuhteeseen, sinulle koko vuonna 2020 kertyvät palkkatulot ovat todennäköisesti verokortissasi arvioituja suuremmat. Niinpä verokorttisi ennakonpidätysprosentti voi olla liian pieni.

Se kostautuu loppuvuoden suurena ennakonpidätyksenä, jonka työnantajasi tekee verokorttisi lisäprosentin perusteella. Tai sitten joudut maksamaan myöhemmin jäännösveroja eli niin sanottuja mätkyjä.

Valitettavasti tänä vuonna moni palkansaaja on joutunut koronakriisin takia lomautetuksi tai töiden loputtua kokonaan etsimään uuden työsuhteen. Tällöin koko vuoden palkat voivat jäädä paljonkin verokortissa arvioitua pienemmiksi ja ennakonpidätysprosentti on todennäköisesti liian korkea. Tällöin palkansaaja maksaa turhia ennakkoveroja, jotka saa verottajalta palautuksena takaisin vasta seuraavana vuonna.

Laihaa lohtua tuo veronpalautukselle maksettava pieni korko (0,5 prosenttia vuonna 2020), joka lasketaan seuraavan vuoden helmikuun alusta veronpalautuksen maksupäivään asti.

Verokortissa arvioitujen tietojen paikkansapitävyyttä kannattaa seurata läpi vuoden. Jos verokortin arviot tuloistasi eivät toteudukaan tai esimerkiksi teetät verovuoden kuluessa kotonasi töitä, joista voit saada kotitalousvähennyksen, kannattaa ennakonpidätysprosenttisi laskea uudestaan.

Verokorttia voi muuttaa verovuoden aikana useampaankin kertaan, jos tarve vaatii.

Hae muutosta hyvissä ajoin

Jos et halua todeta marras-joulukuussa olevasi myöhässä, kannattaa tarkistaa hyvissä ajoin, riittääkö oman verokortin vuosituloraja koko vuoden tuloille vai pitäisikö sitä jopa alentaa.

Verokorttiin kannattaa hakea muutosta ajoissa, koska silloin ei tarvitse nostaa veroprosenttia kerralla niin paljon.

Jos olet liikkeellä vasta silloin, kun verokorttisi vuosituloraja on jo täynnä, verokortin muuttaminen ei ehkä enää auta. Loppuvuoden tuloistasi toimitetaan todennäköisesti verokorttisi lisäprosentin mukainen ennakonpidätys, koska se on usein siinä vaiheessa varsin lähellä oikeaa prosenttimäärää. Ennakonpidätyksen jälkeen käteen jäävä osa palkastasi voi osoittautua harmillisen pieneksi. Tämä johtuu palkkojen progressiivisesta verotuksesta.

Jos taas pienentyneistä palkkatuloistasi pidätetään veroa pitkään liian suurella prosentilla, tilannetta ei ehkä pystykään enää korjaamaan vuoden viimeisten palkanmaksujesi yhteydessä, vaikka ennakonpidätysprosenttisi laskisi tuolloin nollaan. Liikaa maksamasi veron saat takaisin vasta veronpalautuksena ensi vuonna.

Käytä apuna veroprosenttilaskuria

Verohallinnon verkkosivuilta löytyvä veroprosenttilaskuri auttaa tarkistamaan palkkaverokortin paikkansapitävyyden. Tuloksen perusteella voit miettiä, tarvitseeko verokorttiasi muuttaa vai riittääkö, että esimerkiksi pyydät työnantajaasi korottamaan perusprosenttia.

Veroprosenttilaskuri laskee sinulle uuden veroprosentin ja lisäprosentin antamiesi tietojen mukaan. Vaikka laskurin antama tulos onkin vain suuntaa antava, saat sitä oikeamman lopputuloksen, mitä perusteellisemmin täytät laskurissa mainitut tulo- ja vähennystiedot.

Älä unohda mainita laskurissa esimerkiksi rahapalkan lisäksi työnantajalta saamiasi luontoisetuja. Jos saat tänä vuonna veronalaisia etuuksia esimerkiksi ansio- tai työttömyyspäivärahaa, muista kirjata nekin laskurin tulotietoihin.

Näin käy verokortin muuttaminen:

  • Jos näyttää siltä, että ennakonpidätysprosenttiasi tarvitsee korottaa, voit pyytää sitä suoraan työnantajaltasi. Sitä varten et tarvitse uutta verokorttia.
  • Jos taas prosenttiasi pitää alentaa, ota yhteyttä verottajaan. Työnantajasi ei voi alentaa ennakonpidätysprosenttiasi pelkän pyyntösi perusteella. Sitä varten tarvitset uuden verokortin verottajalta.

Verokortin muutosta voit hakea monella vaihtoehtoisella tavalla:

  • Tilaa uusi verokortti Omavero-palvelusta internetissä.
  • Soita Verohallinnon palvelunumeroon 029 497 000.
  • Täytä ja tulosta verokorttihakemus (lomake nro 5010) ja postita se Verohallintoon. Katso lisätietoja lomakkeen täyttöohjeesta.
  • Käy verotoimistossa. Tätä vaihtoehtoa Verohallinto ei tosin suosittele varsinkaan nyt koronaepidemian aikana.

Ennen yhteydenottoa Verohallintoon kannattaa laskea ja arvioida valmiiksi seuraavat tiedot:  

  • Arvioi tulosi koko kalenterivuodelle. Erittele palkkatulot, eläkkeet ja etuudet. (Etuuksia ovat muun muassa työttömyyspäiväraha, sairauspäiväraha, äitiyspäiväraha, vanhempainpäiväraha, kotihoidontuki ja aikuisopintoraha.)
  • Paljonko olet saanut alkuvuonna palkkaa ja muuta tuloa? Tulotiedot tarvitaan bruttona (eli summasta ei ole vähennetty veroja). Näet tiedot Omaverosta. Voit tarkistaa tiedot viimeisimmästä palkkalaskelmastasi.
  • Paljonko saamastasi palkasta ja muusta tulosta on pidätetty veroja euromääräisesti? Tarkista tiedot Omaverosta tai esimerkiksi viimeisimmästä palkkalaskelmastasi.
  • Mahdolliset vähennykset (esimerkiksi vähennys kodin ja varsinaisen työpaikkasi välisistä matkakuluista tai kotitalousvähennys).

Voit tulostaa valmiin verokortin Omaverosta itse tai valita, että se postitetaan sinulle kotiin tai esimerkiksi työnantajallesi. Työnantajasi tai muu suorituksen maksaja tarvitsee verokorttisi noin kaksi viikkoa ennen seuraavaa maksupäivää.

VEROVÄHENNYKSET Tänä vuonna verokortista kannattaa tarkistaa erityisesti verovähennykset, jos olet tehnyt paljon etätöitä. Et voi vähentää matkakuluja etätyöpäiviltä. 

Tero Hämeenaho

Kirjoittaja on Veronmaksajin Keskusliiton verojuristi

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti