veronmaksajat.fi

TYÖ & ELÄKE

Saako yhtiömies vähentää matka­kulut verotuksessa?

Saako yhtiömies vähentää matka­kulut verotuksessa?
20.5.2026

Olen vastuunalaisena yhtiömiehenä avoimessa yhtiössä. Käyn päivittäin kotoa yhtiön konttorilla töissä. En nosta palkkaa yhtiöstä, vaikka työskentelenkin siinä. Saanko silti vähentää asunnon ja työpaikan välisiä matkakuluja henkilökohtaisessa verotuksessani?

Verojuristi Harri Rajala vastaa:

Kyllä saat. Ay:n tai ky:n yhtiömiesten osalta asunnon ja työpaikan välisten matkojen kustannusten vähentäminen ei edellytä, että yhtiö maksaisi palkkaa sen hyväksi työskentelevälle yhtiömiehelle.

Kustannukset kodin ja työpaikan välisistä päivittäisistä matkoista vähennetään ansiotuloista halvimman käytettävissä olevan kulkuneuvon taksan mukaan esitäytetyllä veroilmoituksella.

Matkakuluvähennyksen omavastuu on nyt 900 euroa ja enimmäismäärä on 7 000 euroa vuoden 2026 verotuksessa.

Matkakuluvähennyksen omavastuuta aiotaan vielä tänä vuonna pudottaa määräaikaisesti 900 eurosta 800 euroon, koska polttoaineiden hinnat ovat kohonneet. Omavastuu säilyy ennallaan 7 000 eurossa. Ehdotetun lain on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian. Muutosta sovellettaisiin jo vuoden 2026 verotuksessa.

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti