Etusivu
-
RAHAT 15.4.2019
Avioero, perinnönjako – kansainvälisten avioparien omaisuudenjakoon selvät pelisäännöt
Kansainvälisten parien omaisuudenjako avioeron tai puolison kuoleman jälkeen selkeytyy EU:ssa. Jäljelle jää silti kimurantteja kysymyksiä, jotka hämmentävät kokenutta juristiakin. -
VAPAALLA 15.4.2019
Raikas punaviini sopii kumppaniksi pääsiäisen palvilampaalle
Keskitäyteläiset ja melko hedelmäiset viinit, kuten uuden maailman pinot noir tai eurooppalainen merlot, ovat hyviä vaihtoehtoja palvatun tai savustetun ruuan seuraksi. Myös laadukas olut on hyvä valinta. -
BLOGIT 12.4.2019
Innovaatiosta tuli julkisen talouden pelinappula – siksi jo sanakin potuttaa
Kisa tulevan hallituksen panostuksista kiihtyy entisestään vaalien jälkeen. Erityisen äänekkäitä ovat olleet yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnan (t&k) julkiset rahoittajat, jotka kokivatkin viime vaalikaudella kovia leikkauksia. -
VEROT 12.4.2019
Kotitalousvähennys ja matkakulut yleisimmät vähennykset – muista vaatia vähennykset veroilmoituksessa
Suomalaiset ilmoittivat veroilmoituksillaan 2,39 miljardin euron edestä kotitalousvähennykseen oikeuttavia kuluja vuonna 2017. Muita suosittuja itse ilmoitettavia vähennyksiä olivat matkakulut ja tulojen hankkimisesta aiheutuneet materiaali- ja muut kustannukset. -
VAPAALLA 12.4.2019
Harkitsetko grafiikan ostamista? Hyvä grafiikkasijoitus löytyy katalogista
Taiteen tekniikoista grafiikka säilyttää parhaiten hintatasonsa. Taloudellisesti huonoina aikoina grafiikka pelastaa taidemarkkinat, sillä sen myynti on tasaista ajasta riippumatta. -
RAHAT 12.4.2019
Rahastosäästäjä, tunne rahastosi piilokulut – vuosikertomus paljastaa maksut
Viisas rahastosäästäjä vertailee sijoitusrahastojen kuluja. Rahastoyhtiöt paljastavat vuosikertomuksissaan nykyään osakerahastoistaan myös salkunhoitajien käymän arvopaperikaupan kulut, joista sijoittajan oli aiemmin vaikea saada tietoa. -
VAPAALLA 12.4.2019
Volkswagen T-Cross -katumaasturi on järjen riemuvoitto
Volkswagenin uusi katumaasturi T-Cross on hyvä esimerkki dieselmoottoreiden kohtalosta pienissä autoissa: 1.6 TDI -version valmistus loppuu ensi vuoden lopulla, vaikka T-Cross on sillä eniten edukseen. -
BLOGIT 11.4.2019
Hei me ikäännytään – ja se on mahdollisuus!
Ikääntyminen ei toivottavasti ole uutinen kenellekään. Samalla kun omasta peilistä katsoo joka aamu hitusen iäkkäämpi – ja harmaantuneempi – versio itsestäni, ikääntyy myös Suomen ja koko maailman väestö huimaa vauhtia. -
VAPAALLA 11.4.2019
Mihin vaalipäivän lipaskeräyksellä kerätään varoja?
Vaalien yhteydessä järjestetään Pieni ele -keräys, jolla on kerätty varoja hyväntekeväisyyteen jo vuodesta 1907 lähtien. Mitä kerätyillä rahoilla tehdään, projektipäällikkö Erika Mäntylä? -
VAPAALLA 11.4.2019
Varaa aikaa autonhakuun – uuden auton luovutukseen hurahtaa tunteja
Uuden auton luovutukseen voi kulua 3–4 tuntia, jos ostaja haluaa täyden vastineen rahoilleen – ja jos automyyjä osaa asiansa. -
RAHAT 11.4.2019
Pieni tappio pörssiosakkeista – saanko vähennyksen pääomatuloistani?
Ostin aikoinaan pörssiosakkeita 2 500 eurolla. Myin osakkeet, ja myyntihinta oli alle 1 000 euroa. Voinko vähentää luovutustappion pääomatuloistani? En ole myynyt mitään muuta samana vuonna. -
VAPAALLA 10.4.2019
Suunnitteletko autolomaa Eurooppaan? Näin vältyt sakoilta ja lisämaksuilta
Suuntaatko omalla autolla Eurooppaan? Ota mukaan vihreä kortti ja ole muutenkin huolellinen, jotta vältyt sakoilta ja turhilta lisämaksuilta. Esimerkiksi ympäristövyöhykkeille ei kannata ajaa suin päin. -
KOTI 10.4.2019
Asuntokanta ikääntyy – peruskorjattavia taloyhtiöitä on runsaasti
Valtaosa suomalaisista kerros- ja rivitaloista on rakennettu 1960–1990-luvuilla, joten peruskorjausikäisä taloyhtiöitä on paljon eri puolilla maata. -
RAHAT 10.4.2019
Kannattaako Karoa peesata? Totuus ja toiveet listautumisissa
Karo Hämäläinen on kirjoittanut Karon pörssi -palstalla Helsingin pörssiin ja First North -markkinapaikalle listautuneista uusista yhtiöistä. Nyt Karo kertoo, miten on mennyt, kun hän on osallistunut listautumisantiin. -
VAPAALLA 10.4.2019
Kolkuttavatko lentopäästöt omaatuntoa? Näin lasket päästöt ja teet niistä hyvityksen
Lentomatkan päästöt voi laskea helposti nettilaskurilla ja hyvittää ne tukemalla ilmastonmuutosta torjuvia hankkeita. Laskureiden tuloksissa ja ehdotetuissa hyvityksissä on isoja eroja. -
VAPAALLA 9.4.2019
Vuokraveneellä vaivatta vesille – vieläkö ensi kesäksi löytyy veneitä vuokralle?
Veneen vuokraamisen helppous voi olla niin houkuttelevaa, että haaveet omasta veneestä unohtuvat. Millaisia vaihtoehtoja veneen vuokraajalle on tarjolla? -
RAHAT 9.4.2019
Häät suunnitteilla – miten saa rahoille vastinetta?
Häihin kuluu helposti kasapäin rahaa, etenkin jos ei varaa aikaa suunnittelulle, eksyy vaihtoehtojen paljouteen ja pysähtyy kuuntelemaan ulkopuolisten toiveita. -
BLOGIT 9.4.2019
Tekeekö asuntolaina aikuiseksi?
Olen huomannut vuokralla asumisen vaikuttavan voimakkaasti identiteettiin. Sydäntä kalvaa ikävä tunne siitä, että elän kuin opiskelija, vaikka minulla on jo kaksi maisterintunkintoa. Eikö minun pitäisi vihdoin saavuttaa aikuisuuden tärkeä virstanpylväs, käydä läpi stressaava asunnonostorumba ja kirjoittaa nimeni kauppakirjaan? -
RAHAT 8.4.2019
Lähimaksun yläraja tuplaantuu – voit maksaa 50 euroa ilman pin-koodia
Lähimaksuraja nousee 25 eurosta 50 euroon huhtikuussa. Tämä tarkoittaa, että voit maksaa 50 euron maksun näpyttelemättä pin-koodia maksupäätteeseen. Jo lähes 80 prosenttia suomalaisista käyttää lähimaksua. -
RAHAT 8.4.2019
Millainen yhdistys voi saada lainaa? Vastuu lainasta voi olla henkilökohtainen
Aina yhdistykset eivät pysty toteuttamaan hankkeitaan ilman lainarahaa. Jos yhdistys hakee pankista lainaa, sillä on oltava näyttöä hyvästä taloudenpidosta. Takaisinmaksukyky ratkaisee lainan koron.
Näitä muut lukevat nyt
-
VEROT 10.7.2024Voinko lainata rahaa lapselleni ilman korkoa – mitä pitää ottaa huomioon?Voiko verottaja tulkita lapselle annetun lainan lahjaksi? Miten velkakirja laaditaan? Veronmaksajien verojuristi Juuso Loikkanen neuvoo, mitä kannattaa ottaa huomioon, jos lainaa lapselleen rahaa.
-
VAPAALLA 9.7.2024Punkki ei ole harmiton otus – nappaa tästä neljä vinkkiä kissan ja koiran punkkisyyniinKesällä lemmikinomistajan on tarkkailtava lemmikin turkkia punkkien varalta päivittäin. Punkkikausi alkaa varhaiskeväästä ja jatkuu aina myöhäissyksyyn. Punkin purema voi aiheuttaa kissalle tai koi...
-
VEROT 9.7.2024Jos ansiotuloja on vain vähän, voiko kotitalousvähennystä saada pääomatuloista?Kotitalousvähennystä voi saada, jos esimerkiksi teettää siivoustyötä kotonaan. Mitä tapahtuu, jos ansiotuloja on kuitenkin niin vähän, ettei kotitalousvähennystä voi tehdä niistä? Voiko siinä tapau...
-
TYÖ & ELÄKE 10.7.2024Maine ja rahat pelissä – mikä saisi perheyrityksen jatkamaan?Perheyrityksessä yrittäjä lataa peliin niin maineensa kuin rahansa – millainen on hyvä toimintaympäristö perheyrityksille? Suomalaisilta sanotaan puuttuvan yrittäjähenkisyyttä, mutta kannustaako Su...
-
VEROJURISTI VASTAA 9.7.2024
🅑 JÄSENILLE
Kuolinpesät myyvät puuta – onko mahdollista jakaa puukaupan tulot tasan pesän osakkaille?Sekä isä että äiti ovat kuolleet. Molempien jakamaton kuolinpesä omistaa metsätilan, joita vanhempamme ovat hallinneet itsenäisesti kumpikin erikseen. He ovat myös antaneet niistä omat metsätaloude...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
VEROT 29.5.2017Tarkista kiinteistösi tiedot maksutta netissäMaanmittauslaitos on avannut kiinteistön omistajille uuden verkkopalvelun, josta voi katsoa maksutta omien kiinteistöjen tiedot sekä ostaa omaa kiinteistöä koskevia otteita ja todistuksia. Käyttäjä...
-
VAPAALLA 5.6.2017Albert Edelfelt tunnetaan historiallisista maalauksistaAlbert Edelfelt (1854–1905) on yksi ehdottomasti Suomen arvostetuimmista ja rakastetuimmista kuvataiteilijoista ja tunnettu erityisesti historiallisista maalauksistaan ja muotokuvistaan. Albert Ede...
-
RAHAT 2.6.2017Työryhmä setvii sijoitusten verotustaValtiovarainministeriö on asettanut työryhmän, joka selvittää eri sijoitusmuotojen verokohtelua ja sitä, miten eri sijoitusmuotojen verokohtelua voitaisiin lähentää ja ajantasaistaa. Selvitys koske...
-
TYÖ & ELÄKE 24.5.2017Myy yritys hallitustiKoittaako yrityksellesi lähivuosina aika vaihtaa omistajaa? Huolellinen kaupan suunnittelu auttaa vähentämään riskejä ja optimoimaan veroseuraamukset. Yrityksen myyminen ei yleensä käy aivan kädenk...
-
KOTI 1.6.2017Miten vuokralaisen vuokratuloa verotetaan?Olen vuokrannut asunnon ulkopuoliselta ja sovin vuokranantajani kanssa, että voin vuokrata kyseisen asunnon edelleen tyttärelleni. Itse en asu asunnossa. Miten vuokratuloa verotetaan tässä tapaukse...
-
KOTI 5.6.2017Verkkoyhteys tökkii - Mitä tehdä?Verkkoyhteydet pätkivät tai hidastelevat milloin mistäkin syystä. Ongelmiin löytyy onneksi yleensä lääkkeet. Missä tilanteissa verkko ei tunnu toimivan niin kuin pitäisi? Tökkiikö yhteys internetii...
-
VAPAALLA 30.5.2017Mitkä ovat himotuimpia käytettyjä autoja?Mikä on muuttunut vaihtoautomarkkinoilla viidessä vuodessa? Ainakin yhä useampi ostaja haluaa saada auton huoltohistorian. Hintataso laskee hitaasti. Millaisesta käytetystä autosta paras vastine ra...
-
RAHAT 25.5.2017Houkutteleva tilitarjous? Muista tarkistaa ehdotUlkomaiset pankit tarjoavat houkuttelevia talletuskorkoja. Ennen tarjoukseen tarttumista kannattaa kuitenkin tarkistaa perusasiat. Suomalaisten pankkien talletustilien korot ovat lähellä nollaa. Ei...
-
VAPAALLA 1.6.2017Seat Ibiza ei tunnu enää pikkuautoltaSeat on perinteisesti ollut nuorten ostajien auto. Ibizan uusi malli onkin selkeästi suunnattu nuorelle ostajakunnalle. Tämä on saanut espanjalaiset tekemään muutamia yllättäviäkin ratkaisuja. Sea...
-
VAPAALLA 2.6.2017Viisi vinkkiä: kiinnostaako ikivihreä interrail?Euroopan kiertely Interrail-lipulla sopii kaiken ikäisille, kunhan jaksaa itse kantaa matkatavaransa. Tässä viisi vinkkiä onnistuneeseen reissuun. 1. Lippuja joka lähtöön Junamatkailun vapaudesta...
-
VAPAALLA 1.6.2017Enemmän ajoneuvoverotietoja tarjolla maksuttaTrafin ajoneuvoverotietopalvelusta saa auton rekisteritunnuksen perusteella maksutta entistä laajemmat tiedot erääntyneistä ja erääntyvistä ajoneuvoveroista. Palvelun nimi on nyt Ajoneuvon julkiset...
-
RAHAT 5.6.2017Millaista korkoa on tarjolla 10 000 eurolle?Määräaikaistalletusten korot ovat kesäkuun alussa lähes samoissa lukemissa kuin toukokuussa . Kesäkuun alussa 10 000 euron määräaikaistalletukselle (12 kk) saa korkoa keskimäärin 0,31 prosenttia. ...
-
RAHAT 1.6.2017Suomalainen sijoittaja turvaverkon vankinaKARON PÖRSSI Kun Vesa Puttonen puhuu, minulla on tapana kuunnella. Kun hän kirjoittaa, minulla on tapana lukea. Siksi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa rahoituksen professorina työskentelevän P...
-
RAHAT 24.5.2017Listojen lista: Citycon on ykkönenKARON PÖRSSI Kauppakeskuksiin erikoistunut kiinteistösijoitusyhtiö Citycon on Helsingin pörssin ykköskohde, jos valintansa tekee neljän pörssin osakkeita paremmuusjärjestykseen laittavan listan per...
-
VEROT 29.5.2017Verottajan Omavero-palvelu saa huutiaVerottajan vuoden alussa avaama Omavero-palvelu ontuu. Eniten arvostelua palvelu saa yrityksiltä selkeyden ja käytettävyyden puutteista. Verottaja lupaa, että palvelua kehitetään myös palautteen pe...
-
VAPAALLA 24.5.2017Miekasta panttihuutokaupassa 30 000 euroaMonet keräilijät ovat jäävänneet huutokauppaseurannastaan panttihuutokaupat, koska eivät usko niistä juurikaan löytyvän arvokkaita keräilyesineitä. Kannattaisi kuitenkin seurata, sillä toisinaan pa...
-
VAPAALLA 5.6.2017Liikenteessä ei voi koskaan olla liian varovainenMeidän on yllättävän vaikea havaita jatkuvia muutoksia ympäristössämme. Mikään ei ole kuten ennen. Muutos korostuu liikenneympäristössä. Kaikki muuttuu jatkuvasti. Liikenteessä pärjääminen vaatiiki...
-
VAPAALLA 31.5.2017Mikä on taideteoksen hintahaitari?Mitä kuumempi taideteos, sitä hankalampi on arvioida sen suosiota. Hintahaitari antaa kaupantekoon vaihteluvälin. Vuonna 2012 New Yorkin Sotheby’silla huutokaupattiin kansainvälisillä taidemarkkino...
-
RAHAT 30.5.2017Rahastovertailu: Suomeen, Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan sijoittavat osakerahastotTaloustaidon vertailussa Suomeen, Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan sijoittavat osakerahastot. Mukana ovat myös omistajalukumäärältään suurimmat rahastot. Vertailussa ovat mukana rahastot sellaisis...
-
VAPAALLA 1.6.2017Autoala: Tieliikenteestä verotuloja yli 8 miljardia euroaValtio keräsi viime vuonna tieliikenteestä erilaisina verotuloina yli 8 miljardia euroa, joka on noin 260 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2015. Uusien autojen piristynyt kysyntä ja ajoneuvovero...






