Etusivu
-
VEROJURISTI VASTAA 10.2.2022
Myyn taloni ja osakkeita Kanadassa – mikä maa verottaa myyntivoiton?
🅑 JÄSENILLE
Olen Kanadassa asuessani ostanut osakkeita ja talon, joiden arvo on sittemmin noussut. Voiko Suomen valtio verottaa minua myyntivoitosta, jos myyn talon ja osakkeet ennen Suomeen tuloani – esimerkiksi juuri ennen maahan saapumistani? Verojuristi vastaa. -
BLOGIT 10.2.2022
Syövän hoito muuttuu yhä yksilöllisemmäksi – yhdenvertaisuus silti turvattava
Samalla, kun syövän hoidossa mennään yhä yksilöllisempään suuntaan, on hyvä pitää mielessä että on myös eriarvoisuutta – niin sosioekonomisista syistä johtuvaa kuin alueellistakin. -
BLOGIT 10.2.2022
Inflaatio nakertaa ostovoimaa – veroratkaisut avuksi 2023
Palkansaajan nettopalkan ostovoimaan vaikuttavat palkka, hinnat ja verot. Miltä vuosi 2023 näyttää tällä hetkellä? -
VAPAALLA 10.2.2022
Matkavakuutus voi korvata koronasta jopa karanteenikuluja – tarkista vakuutuksesi ehdot ennen matkaa
Jos ulkomaanmatkasi peruuntuu tai joudut matkalla sairaalahoitoon koronatartunnan takia, voimassa oleva matkavakuutus korvaa koronan aiheuttamia kuluja. Ennen matkaa on syytä lukea matkavakuutusehdot tarkasti, sillä kaikkia koronan tuottamia lisäkustannuksia ei korvata. -
KOTI 10.2.2022
Asunnonostaja, varaudu viiveisiin ja valmistaudu ajoissa
Kiinteistönvälittäjien mukaan pankkien asuntolainapalvelut ovat paikoin pahasti ruuhkautuneet, mikä jarruttaa kaupankäyntiä. Suurimmat asuntolainapankit puolestaan vastaavat, että ruuhkat on saatu hallintaan. Miten asunnonostoaikeissa liikkuva voisi itse parantaa asemiaan? -
TYÖ & ELÄKE 9.2.2022
Eläkkeelle siirrytään entistä myöhemmin – työkyvyttömyys vei eläkkeelle yllättävän vähän
Suomalaiset siirtyivät vuonna 2021 työeläkkeelle kuusi kuukautta edellisvuotta myöhemmin. Keskimäärin eläkkeelle jäätiin 62,4-vuotiaana. -
RAHAT 9.2.2022
Kiinassa kisataan olympiamitaleista, mutta olisiko Kiinaa syytä tiirailla myös sijoitusmielessä?
KARON PÖRSSI Kiinan johto panee miljardöörinsä ja pörssiyhtiöt ruotuun. Poliittinen johto voi sorsia tai suosia valitsemiaan toimialoja tai yrityksiä. Ihmisoikeudet, ulkopoliittiset suhteet... On monia hyviä syitä vältellä Kiinaa sijoituskohteena. -
VEROT 9.2.2022
Tuulivoima viuhtoi kunnille yli 17 miljoonaa euroa kiinteistöverotuloja
Suomessa on viisi kuntaa, jotka kuittasivat alueelleen rakennetuista tuulivoimaloista yli miljoonan euron kiinteistöverotuotot vuonna 2021. -
KOTI 8.2.2022
Seuraa talosi katon lumikuormaa – paksu lumikerros saattaa romahduttaa katon
Talonomistajan kannattaa seurata lumitilannetta tarkasti ja huolehtia, ettei talon tai rakennuksen katolle pääse kertymään painavaa lumi- tai jääkerrosta. -
BLOGIT 8.2.2022
Työmarkkinat murroksessa – olisiko aika vaihtaa työpaikkaa?
Keskimäärin työpaikan vaihtaminen kannattaa ainakin palkkamielessä! Tämä on hyvä pitää mielessä, kun pohtii omaa talouttaan. -
TYÖ & ELÄKE 8.2.2022
Urheilija voi rahastoida sponsoritulojaan
Yksilöurheilija voi siirtää urheilusta saamiaan tuloja, kuten sponsoritulojaan, valmennus- tai urheilijarahastoon. Edellytys kuitenkin on, että kyse on niin sanotusta kolmikantasopimuksesta, jossa on mukana urheilijan ja sponsorin lisäksi kyseisen urheilulajin lajiliitto. -
VAPAALLA 8.2.2022
Keräilijä tekee aikamatkoja esineiden maailmaan – intohimo on harrastuksen polttoaine
Keräily on tutkimusmatka, joka opettaa paitsi itse keräilyn kohteesta, myös historiasta ja entisajan arjesta. Keräily havainnollistaa meille, miten maailma on muuttunut. -
KOTI & AUTOT 8.2.2022
Hirvittävätkö muuttokulut? Tarkista voisitko hyötyä niistä verotuksessa
🅑 JÄSENILLE
Muutosta aiheutuu joskus hyvinkin suuria kustannuksia. Voisiko muuttokuluista saada vähennystä verotuksessa? Esimerkiksi työnantaja voi korvata työntekijän muuttokulut joko kokonaan tai osittain verovapaasti. Entä voiko muutosta vaatia kotitalousvähennystä? -
RAHAT 7.2.2022
Säästöhenkivakuutus salkussa – miten vakuutussijoitusta verotetaan?
Säästöhenkivakuutuksen veroetuja on moneen kertaan karsittu. Mitä etuja on jäljellä? -
KOTI 7.2.2022
Rakennutimme omakotitalon – miksi Verohallinto kyselee meiltä rakentamisilmoitusta?
Verohallinnolta kirjeen, jossa se kyselee rakentamisilmoitusten perään. Mitä tämä tarkoittaa? Olisiko meidän pitänyt ilmoittaa jotain? -
RAHAT 7.2.2022
Määräaikaistalletuksilla olemattomat korot
Taloustaidon vertailussa kolme pankkia maksaa helmikuussa korkoa määräaikaistalletukselle, kun talletettavana on 10 000 euron summa 6, 12 tai 24 kuukaudeksi. -
VAPAALLA 7.2.2022
Vuokraisinko vaatteen ostamisen sijaan?
Suomeen on noussut muutamassa vuodessa lukuisia vaatevuokraamoja, joista saa vuokrattua vaatteita juhlien lisäksi myös arkeen. Tarjolla on usein myös esimerkiksi kenkiä ja käsilaukkuja. Miten vaatteiden vuokraus toimii, yrittäjä Eila Parviainen Eilan Henkarista? -
TYÖ & ELÄKE 4.2.2022
Tutkimus: Eläkeläisillä riittää työhaluja – lisätienestit kartuttavat myös uutta eläkettä
Yhä useampi haluaisi tehdä ansiotöitä eläkkeellä, moni uudella työnantajalla tai uudessa tehtävässä. Eläkeläisistä 70 prosenttia kokee terveytensä ja hyvinvointinsa hyväksi. -
VEROT 4.2.2022
Saako testamentin laadintakuluista vähennyksen verotuksessa?
Teetin testamentin lakiasiantoimistossa. Voiko testamentin laadintakulut vähentää verotuksessa pääomakuluina? -
VAPAALLA 4.2.2022
Sirupula piinaa autoteollisuutta – omaa tuotantoa käynnistellään
Siruja tarvitaan kaikissa elektroniikkatuotteissa, ja nykyään yhä useammin myös autoissa. Sähköautossa mikään ei toimisi ilman siruja.
Näitä muut lukevat nyt
-
VEROT 28.4.2025Sijoitusasunto myynnissä – miltä ajalta saan vähentää hoitovastikkeet?Olen vuokrannut sijoitusasuntoani vuonna 2024 ja myyn sen toukokuussa 2025. Vuokralainen muutti asunnosta pois jo syksyllä 2024, jonka jälkeen laitoin asunnon välittömästi myyntiin. Voinko edelleen...
-
KOTI 25.4.2025Ikäihmisen kodissa monta vaaran paikkaa – näin suojaat läheistäsi palovahingoiltaYhä useamman ikääntyvän on asuttava kotonaan mahdollisimman pitkään. Itsenäinen asuminen voi olla hengenvaarallista, jos kodin paloturvallisuus jää liian vähälle huomiolle. Pienillä, mutta merkittä...
-
VEROT 25.4.2025Verovelkaa lähes 4 miljardia euroa, konkurssihakemuksissa yli 50 prosentin nousuSekä verovelka että konkurssien määrä kasvoivat voimakkaasti vuoden 2025 ensimmäinen vuosineljänneksen aikana. Konkurssihakemuksia Verohallinto teki 57 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana vuo...
-
VAPAALLA 28.4.2025Tämä automerkki kurvasi kolaritilastojen johtoon – kärjessä muitakin premium-autojaKolaritilastojen kiistaton kunkku on Tesla, jolle sattuu jopa 60 prosenttia enemmän kolareita kuin tilastossa toiseksi sijoittuneelle BMW:lle. Audi on POP Vakuutuksen tilastossa neljäntenä ja Merce...
-
RAHAT 25.4.2025Myyn brittiosakkeita – saanko vähentää tappion pääomatuloistani Suomessa?Omistan aikaisemman työsuhteeni perusteella brittiläisen teknologiayhtiön osakkeita, jotka on listattu paikalliseen pörssiin. Sain osakkeet vuonna 2021 osakepalkkiona ja olen maksanut ansiotulovero...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
RAHAT 17.2.2021Luvanvaraista sijoitusneuvontaa, luvatonta vedätystä..., pörssistä ei saa puhua ihan mitä tahansaKARON PÖRSSI Kun pörssissä on puhuria, pörssipuhekin porisee voimakkaana niin netin keskustelupalstoilla, sijoittamista käsittelevillä sivuilla, mediassa kuin tuotekauppiaiden – nykyisin usein virt...
-
VEROT 17.2.2021Polkupyöräetu toiminimiyrittäjälle – onko mahdollista?Olen toiminimiyrittäjä ja haluaisin järjestää itselleni verottoman polkupyöräedun. Voinko tehdä näin? Verojuristi Harri Rajala vastaa: Et voi. Liikkeen- tai ammatinharjoittajana et ole itse työntek...
-
KOTI 15.2.2021Taloyhtiön liiketila tuottamaan – pienikin tuunaus lisää houkuttelevuuttaTaloyhtiön liiketilassa toimivan yrityksen toimintaedellytyksiä ja tilan houkuttelevuutta vuokrakohteena voi parantaa usein edullisillakin parannuksilla. ”Yrityksille on tärkeää, että toimitilat ov...
-
TYÖ & ELÄKE 16.2.2021Työsuhdeauton ajokilometrit romahtivat – mitä vähennän verotuksessa?Minulla on autoetuauto, joka on otettu käyttöön vuonna 2019. Ajoin työsuhdeautollani vuonna 2020 yksityisajoja vain 9 000 kilometriä. Normaalisti kilometrejä on kertynyt 18 000. Olen ollut koronan ...
-
VAPAALLA 17.2.2021Lähtisinkö vuokrasuksilla ladulle?Monet hiihtokeskukset ja hiihtoseurat vuokraavat suksia. Suomen Ladulla on suksivuokraamo Helsingin Paloheinässä sekä Kiilopäässä Saariselällä. Miksi sukset kannattaa vuokrata eikä ostaa? Suomen La...
-
VAPAALLA 15.2.2021Keräilijän karikot – varo muunneltuja tai väärennettyjä lasiesineitäOstin aikoinaan Nanny Stillin Flindari-pullon kirpputorilta. Sain pullon edullisesti, koska siitä puuttui korkki. Neuvokkaana ajattelin, että korkki saattaisi olla mahdollista ostaa jostain keräily...
-
KOTI 18.2.2021Asuntolaina 150 000 euroa – vertailussa yhdeksän tarjoustaTaloustaidon vertailussa 150 000 euron asuntolainan korot vaihtelevat 0,59 prosentista 1,05 prosenttiin. Helmikuussa edullisinta asuntolainaa tarjoaa Hypo, jonka lainan korko on 0,59 prosenttia. ...
-
VEROT 18.2.2021Myin metsää – voinko vähentää myyntikulut?Myimme pienen metsäkiinteistön, joka oli ostettu 30 000 markalla 12.12.1978. Verot olivat tuolloin 1 200 markkaa. Nyt myyntihinta oli 19 000 euroa ja myyntikulut 2 860 euroa. Jos käytämme luovutusv...
-
VEROT 12.2.2021Virkatodistus nyt verkosta – kirkko avasi tilauspalvelunKirkko on avannut verkossa asiointipalvelun, josta voi tilata virkatodistuksen itsestään eli ns. elää-todistuksen tai sukuselvityksessä tarvittavan virkatodistuksen vainajasta. Virkatodistuksia tar...
-
RAHAT 17.2.2021Käytkö nettikaupoilla EU:n ulkopuolella? Tarkista ostostesi tullimaksut ja verot ennakkoon laskurillaTullilaskurin avulla voit laskea arvion tullimaksusta ja arvonlisäverosta ennen kuin teet ostoksia verkkokaupassa EU:n ulkopuolella. Tullimaksun ja arvonlisäveron arvioinnin lisäksi laskuri opastaa...
-
VAPAALLA 19.2.2021Perinteikäs portviini kruunaa talvipäivänKeskiyön hetki 31.12.2020 oli samalla rajapyykki muutamalle tärkeälle tapahtumalle. Kuuluisampi niistä oli Brexit, joka irrotti Ison-Britannian Euroopan Unionista. Toinen, ehkä hieman vähämerkityks...
-
RAHAT 15.2.2021Metsätilakauppa vilkasta Keski-Pohjanmaalla, koko maassa kaupat lisääntyivät viime vuonna hiemanYli 10 hehtaarin metsätiloja myytiin viime vuonna kaikkiaan yli 2 800, lisäystä oli prosentin verran edellisvuoteen verrattuna. Kiinteistöjen kauppahintarekisterin mukaan vilkkainta yli 10 hehtaari...
-
VEROT 19.2.2021Verottaja aloittaa taksien tehovalvonnanVerohallinto tekee tänä vuonna verotarkastuksen lähes 400 taksiyritykseen. Tarkastuksissa kiinnitetään erityistä huomiota siihen, miten taksialan yritykset hoitavat pakolliset työnantajavelvoitteet...
-
VAPAALLA 19.2.2021Koronaturvallisesti Lapissa – Huskyja, poroja, talvipyöräilyä tunturissaLappi on talvilomien suosikkikohde, mutta mitä siellä voi tehdä korona-aikana vastuullisesti ja turvallisesti? Ruuhkaisten aktiviteettien sijaan nyt kannattaa kokeilla jotakin uutta. Suomalaiset ma...
-
RAHAT 19.2.2021Koronavuosi jakoi pörssiyhtiöt voittajiin ja häviäjiin – osingoissa jopa iloisia yllätyksiäMuutamaa pettymystä lukuun ottamatta osakesäästäjä voi olla varsin tyytyväinen pörssiyhtiöiden osinkoesityksiin. Millaisen sijoittajan salkkuun vakaat osingonmaksajat sopivat erityisen hyvin? Koron...
-
RAHAT 15.2.2021Myyn sijoitusasunnon ja ostan heti uuden – verotetaanko edelleen sijoitettavaa luovutusvoittoa?Omistan sijoitusasunnon, ja aion myydä sen. En ole asunut asunnossa koskaan itse. Asunnon arvo on noussut huomattavasti omistusaikanani, ja niinpä myynnistä syntyy luovutusvoittoa. Aion kuitenkin k...
-
VAPAALLA 16.2.2021Autoala: Ladattavat hybridit avaavat tietä liikenteen sähköistymiselleLadattavien autojen osuuden arvioidaan kasvavan hieman yli 40 prosenttiin vuoteen 2025 mennessä. Sähköistyminen etenee uusien autojen ensirekisteröinneissä lähivuosina nopeasti, autoalan järjestöt ...
-
KOTI & AUTOT 19.2.2021
🅑 JÄSENILLE
Autovakuutus sähköautolle tai ladattavalle hybridille – kallis vai kohtuullinen?Sähköautojen vakuutusmaksut ovat keskimäärin korkeampia kuin tavallisten polttomoottoriautojen. Millaisia hintaeroja on polttomoottori-, hybridi- ja täyssähköauton vakuutuksissa? Mistä hintaerot s... -
VEROTUS 17.2.2021
🅑 JÄSENILLE
Etätyöläisen vero-opas: mätkyt kuriin ja maksut oikeinEtätyö on muuttanut monen arkea. Työmatkakulut ovat vähentyneet, mutta myös kotona työskentelystä syntyy menoja. Miten varmistan, että en maksa liikaa veroja – mutta en saa isoja mätkyjä? Mitkä kul... -
VEROTUS 16.2.2021
🅑 JÄSENILLE
Alv-velvollisuuden alaraja nousi – milloin rekisterissä kannattaa olla vapaaehtoisesti?Arvonlisäverovelvollisuuden alaraja nousi 10 000 eurosta 15 000 euroon vuoden alussa. Jos tilikauden liikevaihto ei ylitä 15 000 euroa, arvonlisäverovelvollisuus on vapaaehtoista. MIlloin vapaaehto...






