Etusivu
-
VEROT 2.10.2018
Digijulkaisujen arvonlisäveroon tulossa vihdoin kevennys EU:ssa
Tulevaisuudessa EU:n jäsenmaat voivat soveltaa sähköisiin kirjoihin, sanomalehtiin ja aikakauslehtiin samaa alennettua verokantaa kuin painettuihin julkaisuihin. Suomessa lehtitilausten ja kirjojen verokanta on 10 prosenttia ja digitaalisten julkaisujen 24 prosenttia. -
BLOGIT 2.10.2018
Vero-ohjelmat syynissä: kokoomus keinulautailee yrittäjän kustannuksella
Kun yrittää selvittää, miten kokoomus suhtautuu yrittäjien verotukseen, käy ilmi, etteivät puolueen kyvyt ole ainakaan kirjallista sorttia. Puolueella ei ole julkilausuttua tavoitetta yrittäjien verotuksesta. -
VAPAALLA 2.10.2018
Nettihuutokauppa vaatii taktiikkaa – nopeat syövät hitaat
Moni keräilijä pettää itseään kiinnittämällä huutokaupassa huomionsa vain vasarahintaan. Kuitenkin sen päälle tulee yleensä ainakin viidennes lisää kuluja ja veroja. -
VEROT 2.10.2018
Yrittäjä, oletko valmiina tulorekisterin tuloon?
Vuodenvaihteen jälkeen yrittäjän on ilmoitettava kaikki maksamansa palkat tulorekisteriin. Asia kannattaa hoitaa, sillä muutoin yritykselle voidaan lätkäistä myöhästymismaksuja jopa 15 000 euroa kuukaudessa. -
BLOGIT 2.10.2018
Taas se tulee – Senioriliike masinoi eläkeindeksin korotusta, pienituloinen eläkeläinen ei siitä kostu
Vaalien alla eläkekeskustelu ottaa taas kierroksia. Eläkeindeksin korotus on pitemmän päälle merkittävä veroastetta sekä eläkemenoja korottava uudistus. On mielenkiintoista nähdä, missä määrin tulevien vaalien alla eri puolueet lähtevät mukaan eläkepopulismiin. Toivon puoluejohtajilta varovaisuutta ja vastuullisuutta. Sitä ei yleensä voi olla liikaa. -
KOTI 1.10.2018
Mitä kuuluu hyvään vuokratapaan? Hyvän vuokrasuhteen pelisäännöt
Onko vuokrasopimus lähetettävä postitse tai tarvitseeko vuokralainen luvan asunnon alivuokraamiseen kesätapahtuman ajaksi? Entä mikä on lain sanelema muuttopäivä? -
VAPAALLA 1.10.2018
Maanantaina vietetään kasvisruokapäivää – paahdetut punajuuret saavat seuraksi mehevän viinin
Lokakuun ensimmäinen päivä on maailman kasvisruokapäivä, ja moni viettää nyt lihatonta lokakuuta. Kasvismaisia piirteitä löytyy myös monista viineistä. -
VAPAALLA 1.10.2018
Lennon myöhästymisestä voi saada satojen eurojen korvaukset
Lentoyhtiö voi joutua maksamaan jopa 600 euroa matkustajalle, jonka lento myöhästyy tai peruuntuu. Vuosittain EU:ssa jää lunastamatta jopa yli viisi miljardia euroa lentokorvauksia. -
RAHAT 28.9.2018
Kulutusluotto 10 000 euroa – mistä pankista edullisin luotto?
10 000 euron vakuudellisen kulutusluoton korot vaihtelevat 5,20 prosentista 5,93 prosenttiin. Taloustaito sai tarjoukset yhdeksästä pankista. -
VAPAALLA 28.9.2018
Ferrari Portofino on helppo ja mukava ajaa
Ferrarilla ajaminen on varsinkin urheiluautojen ystäville aina sykähdyttävä kokemus. Uusi Portofino edustaa Maranellon oria helpoimmin lähestyttävässä muodossa. -
BLOGIT 28.9.2018
Mittaa palautumisesi – silloin tiedät, miten oikeasti voit
Urheilu ja terveellinen ruokavalio eivät ole ainut tekijä kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa – rinnalle tarvitaan myös riittävästi palautumista ja lepoa. -
VAPAALLA 27.9.2018
Kuvataiteen kuuma lista syksy 2018 – maisemat, eläimet ja ihmishahmot puhuttelevat keräilijöitä
Luontokuvaukset ja eläinaiheet ovat jälleen nousussa kotimaisilla taidemarkkinoilla. Taiteen tekniikoista erityistä kiinnostusta syksyllä 2018 herättää valokuvaus. Listojen ykkösnimet ovat Toni R. Toivonen, Taisto Ahtola ja Väinö Hämäläinen. -
RAHAT 27.9.2018
Onko pienyhtiö parempi sijoituskohde?
KARON PÖRSSI Sveitsiläistaustainen Rolf Banz vavahdutti finanssimaailmaa 1980-luvun alussa. Banz esitti historialliseen dataan nojaten, että markkina-arvoltaan pienten yhtiöiden osakkeet ovat tuottaneet riskikorjattuna enemmän kuin markkina-arvoltaan suurten yhtiöiden osakkeet. -
KOTI 27.9.2018
Ota syyspuutarhan jätteet hyötykäyttöön – kasvien leikkuujätteestä haketta, pilaantuneet omenat kompostiin
Syksyinen puutarha tuottaa satoa mutta myös puutarhajätettä. Puutarhakasvien tuottama jäte on arvokasta, ja se kannattaa hyödyntää. -
VAPAALLA 26.9.2018
Kesäaika, talviaika, muu aika – kysely kellojen siirtelyn lopettamisesta alkaa
Kysely kellojen siirtelyn lopettamisesta on käynnistynyt Otakantaa.fi-foorumilla. Kerro kyselyssä, pitäisikö Suomen valittava pysyväksi ajaksi nykyinen kesäaika, nykyinen talviaika vai jokin muu aika. -
VAPAALLA 26.9.2018
Liikennevakuutus – miten bonuksia kertyy?
Liikennevakuutusten bonusjärjestelmä uudistui viime vuonna. Bonusjärjestelmä vaihtelee yhtiöstä toiseen ja vakuutukset reagoivat vahinkoon tai auton vaihtamiseen eri tavoin. -
VEROT 25.9.2018
Verohallinto palvelee asiakkaita rajoitetusti loka-marraskuun vaihteessa – tilaa loppuvuoden verokortti ajoissa
Verohallinto palvelee tietojärjestelmien uudistuksen vuoksi asiakkaita rajoitetusti 30.10.–8.11.2018. Jos tarvitset esimerkiksi uuden verokortin loppuvuodeksi, kannattaa verokortti tilata hyvissä ajoin ennen katkoa tai välittömästi sen jälkeen. -
RAHAT 25.9.2018
Miten rahastot tuottavat? Tässä viiden vuoden parhaat Suomeen, Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan sijoittavat osakerahastot
Taloustaito vertaili rahastojen pitkän aikavälin tuotot. Kärjessä ovat parhaat viiden vuoden tuoton mukaan. -
VAPAALLA 24.9.2018
Kännykkä ojossa kassalle – millaisia sovelluksia on tarjolla mobiilimaksamiseen?
Mobiilimaksaminen eli lompakko kännykässä -meininki on Suomessa eräänlaisessa ”sote-tilassa”. Yhtenäisen tekemisen sijasta käyttöön pulpahtelee enemmän tai vähemmän yhteenkäypiä yksittäisratkaisuja. -
KOTI 21.9.2018
Asuntolaina ja viitekorko – näin lainan kuukausierä kehittyy
Taloustaidon vertailussa edullisin asuntolaina on 12 kuukauden euriboriin sidottu laina. Se kuukausierä on 28 euroa pienempi kuin primekorkoon sidottu laina.
Näitä muut lukevat nyt
-
TYÖ & ELÄKE 21.5.2024Dystopia vai huikea tuottavuusloikka? Tekoäly vastasi kysymyksiin tulevaisuuden työelämästäTekoäly eli AI voi tulevina vuosina muovata työelämää monella tavalla, eivätkä asiantuntijat ole ihan yksimielisiä muutoksen vaikutuksista. Kysyimme suoraan tekoälyltä, miten se tulee muuttamaan ty...
-
TYÖ & ELÄKE 20.5.2024Sähköautoni arvo on alentunut – miksi autoedun palkkaverotus pysyy ennallaan?Minulla on ollut vapaana autoetuna vuodesta 2022 lähtien uutena hankittu Teslan Model Y. Autoni hinta on alentunut aika lailla, mutta autoedun palkkaverotus ei ole keventynyt vastaavasti. Mikä tähä...
-
KOTI 20.5.2024Kaupunkien kasvu tulee maahanmuutosta, ja se muovaa asuntomarkkinoitaVäestönkasvu Suomessa on keskittynyt kouralliseen kaupunkeja, ja sillä on suuri vaikutus asuntomarkkinoihin. Koronapandemia käänsi maan sisäisen muuttoliikkeen suunnan, mutta vain osittain ja vain ...
-
KOTI 21.5.2024Asuntolaina 150 000 euroa – tässä yhdeksän korkotarjoustaTaloustaidon saamissa lainatarjouksissa 150 000 euron asuntolainan korkein kokonaiskorko oli 4,70 prosenttia ja matalin 4,41 prosenttia. Lainojen marginaalit vaihtelivat huhtikuun lopussa 0,5 pros...
-
VEROTUS 21.5.2024
🅑 JÄSENILLE
Pääomalainalla rahoitusta omalle yritykselle – miten vaikuttaa veroihin?Yrityksen omistajan kannattaa selvittää pääomalainan verovaikutukset etukäteen. Pääomalainaa voidaan luovutusvoitonverotuksessa pitää osakkeenomistajan yhtiöön tekemänä lisäsijoituksena. Pääomalain...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
KOTI 28.7.2016Rakentamisilmoitus myös talopaketistaRakentamisen tiedonantovelvollisuus koskee myös talopaketteina hankittavien omakotitalojen ja kesämökkien rakentamista. Tiedonantovelvollisia ovat kotitalous, talotehdas ja rakennusurakoitsija. Kot...
-
VAPAALLA 5.8.2016Olli Joki maalaa vahvoja värejäOlli Joki (s. 1943) on rakastettu taidemaalari, jonka herkkää kädenjälkeä keräilijät arvostavat. Punaiset naisfiguurit ovat erityisen suosittuja. Taiteilijan ateljee on Tampereella, ja osan ajasta...
-
VAPAALLA 16.8.2016Mercedes-Benz E-malli kulkee ohjaamattaUusien automallien esittelyissä puhutaan nykyään usein enemmän varusteista kuin itse autosta. Mercedes-Benzin uusi E-malli näyttää tietä kohti autonomista ajamista, mutta millainen on itse auto var...
-
VAPAALLA 28.7.2016Joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti?Maksuttomalla eurooppalaisella sairaanhoitokortilla saat hoitoa EU- ja Eta-maissa sekä Sveitsissä, jos sairastut tai joudut tapaturmaan matkalla. Kortti tilataan Kelasta. Kortin lisäksi on silti hy...
-
KOTI 4.8.2016Vältä rahariita perinnön jaossaSukulaisten välille syntyy esimerkiksi perinnönjaossa sekä avio- ja avoeroissa rahariitoja, joiden selvittelyyn tarvitaan asiantuntija-apua. Asianajaja neuvoo, miten riidan voi ennaltaehkäistä. ...
-
VAPAALLA 2.8.2016Huutokaupassa Oiva Toikkaa, Calla-vaasi ja muumejaKeräily- ja antiikkimarkkinoilla ei ole tarvinnut pelätä – tai voitu toivoa – kesäalennusmyyntejä. Pekka Halosen maalauksesta maksettiin juuri 13 000 euroa, Birger Kaipiaisen keramiikkavadista 3 00...
-
KOTI 29.7.2016Vuokranantajan 9 virhettäSuomen Vuokranantajat varoittaa vuokranantajia yleisistä virheistä, joiden vuoksi vuokraus voi epäonnistua, vaikka sesonki on huipussaan. 1. Vuokrapyynti on tapissa Pienistä asunnoista ja yksiöistä...
-
KOTI 1.8.2016Haetko sinäkin tiedon verkosta mutta ostat kivijalkakaupasta?Kodin sisustus, vaatteet, kengät tai tietokone ostetaan edelleen usein kivijalkaliikkeestä. Monesti ostopäätös syntyy uutteran mobiilitiedonhaun jälkeen, kertoo Googlen tutkimus. Suomalaisella on ...
-
VAPAALLA 29.7.2016Seat Ibiza Cupra SC on arkiajoonkin sopiva raaseriTehokas ja urheilullinen Cupra on helppo auto ajaa, ainakin kuivilla kesäkeleillä. Ohjaus on oikeaoppisesti sekä nopea että tunnokas. Pienessä autossa 192 hevosvoimaa on paljon, mutta teholukemasta...
-
KOTI 26.7.2016Onko älypuhelimesi tietoturva kunnossa?Huolehdi puhelimen tietoturvasta, niin vältät turhat rahanmenot ja harmit. Puhelin sisältää käyttäjästään paljon tärkeää tietoa, joka ei saa joutua vääriin käsiin. Puhelinten tietoturvasta puhutaa...
-
RAHAT 3.8.2016Sijoittajan rankkaritKARON PÖRSSI Jalkapalloilun EM-kisojen puolivälieräottelu Saksa–Italia huipentui poikkeukselliseen rangaistuspotkukilpailuun. Peräti 18 pelaajaa kävi asettelemassa pallon pilkulle ja potkaisemassa ...
-
KOTI 15.8.2016Asuntomarkkinoilla ehkä aavistuksia noususta?Asuntojen hinnat ovat viime vuosina pysytelleet paikoillaan tai hieman laskeneet. Alueelliset erot hinnoissa ovat suuria, mutta edes pääkaupunkiseudulla ei ole nähty pidempikestoista, kattavaa nous...
-
RAHAT 10.8.2016Isännän ääni – katso kenen kelkkaan nousetKARON PÖRSSI Yksityissijoittaja ei juuri pääse vaikuttaman sijoituskohteensa strategiaan ja valintoihin. Suuromistaja pääsee – ja hänen täytyy. Tuntuu jo intuitiivisesti selvältä, että jos pörssiyh...
-
TYÖ & ELÄKE 9.8.2016Työkyvyttömyyseläkkeet lyhenevätTyökyvyttömyyseläkkeellä vietetty aika on lyhentynyt merkittävästi, vuosikymmenessä runsaat neljä kuukautta. Keskimäärin työkyvyttömyyseläke vie lähes kaksi vuotta jokaisen suomalaisen työurasta. T...
-
VAPAALLA 11.8.2016Saksiniekkojen seuraksi sopii raikas rosee”Lihaisa jokirapu, joka on oikein keitetty, on hyvänmakuista ja ravitsevaa ruokaa ja terveellistä niille, jotka sen hyvin sulattavat. Ravun omat nesteet saattavat hieman kovettaa tai ärsyttää vatsa...
-
RAHAT 8.8.2016Mistä pankista nyt paras korko määräaikaistalletukselle?Talletusten korot ovat hivuttautuneet hiukan matalammiksi heinäkuun alkuun verrattuna. Elokuun alussa 10 000 euron määräaikaistalletukselle (12 kk) sai korkoa keskimäärin 0,41 prosenttia. Kuuden ku...
-
RAHAT 27.7.2016Anttilan kymmenen opetusta sijoittajalleKARON PÖRSSI Anttilan konkurssi ei kosketa suoraan yksityissijoittajia, koska Kesko myi tappiollisen tavarataloketjunsa reilu vuosi sitten saksalaiselle pääomasijoitusyhtiölle 4K Investille. Anttil...
-
RAHAT 17.8.2016Kesätulosten yhteenveto: odotettua parempaaKARON PÖRSSI Pörssiyhtiöiden puolivuotistulossesonki venähtää poikkeuksellisen pitkäksi. Osa yhtiöistä julkistaa tuloksensa "ennen kesälomia", osa "kesälomien jälkeen". Muut ripottelevat katsauksen...
-
VAPAALLA 4.8.2016Käsienpesu ja pullovesi torjuvat A-hepatiittiaA-hepatiitin eli maksatulehduksen voi tuoda tuliaisena kaukolomakohteista, mutta myös lähikohteista Baltiasta tai Välimeren alueelta. A-hepatiitti on viruksen aiheuttama maksatulehdus. A-hepatiitti...
-
KOTI 2.8.2016Kotitalousvähennys keskimäärin 951 euroaVerotuksessa myönnettiin kotitalousvähennystä keskimäärin 951 euroa hakijaa kohti vuonna 2014. Keskimääräinen vähennys oli 85 euroa suurempi kuin vuonna 2013 (866 euroa), kertoo Verohallinnon tilas...






