Taas se tulee – Senioriliike masinoi eläkeindeksin korotusta, pienituloinen eläkeläinen ei siitä kostu

Eduskuntavaalit lähestyvät. Ja ei varmaankaan sattumalta myös Suomen senioriliike aktivoituu eduskuntaan pyrkivän puheenjohtajansa Kimmo Kiljusen johtamana. Kyse on tietysti kansalaisaloitteesta, jonka aiheena on eläkeindeksi. Hesari ehtikin jo kirjoittaa aiheesta ansiokkaan jutun.

Viime vuonna kokoon taputellussa kansalaisaloitteessa Kiljunen joukkoinen ajoi eläkeindeksin muuttamista palkkaindeksiksi. Toisin sanoen eläkkeitä vuosittain korottava indeksi olisi muutettu täysin palkkatason kehitykseen sidotuksi.

Nykyisin indeksi on sidottu 20 prosenttisesti palkkojen ja 80 prosenttisesti hintojen kehitykseen. Tällä kertaa Senioriliikkeen tavoite on maltillisempi: tehdä eläkeindeksistä puolivälin indeksi, joka olisi siis sidottu puoliksi palkkojen ja puoliksi hintojen kehitykseen.

Pitkässä juoksussa Senioriliikkeen tavoite lienee edelleen täysimääräinen palkkaindeksi.

Vaikka uudistusehdotuksen parametrit ovat hieman lieventyneet, niin taustalla toimiva vaikutusmekanismi on edelleen ihan sama kuin aiemmin. Kirjoitin alkuvuodesta Yhteiskuntapolitiikka-lehteen hieman pidemmän synteesin aiheesta, mutta asian ajankohtaisuuden vuoksi käyn seuraavassa lyhyesti läpi muutaman faktan, jotka edelleen ovat voimassa ja joihin mielestäni niin kansalaisaloitetta kannattavien kuin asiaan toisella tavalla suhtautuvien tulisi miettiä läpi.

Sanottakoon myös, että esimerkiksi ETLA,  ETK sekä monet muut ovat asiaa pohtineet ja tehneet laskelmia eläkeindeksin muuttamisen taustoittamiseksi.

Fakta 1: Eläkeindeksin korotus on tulonsiirto nuorilta vanhoille

Otsikossa ei ole kyse vastakkainasettelusta. Näin asian laita nyt vain on. Jos nykyisten eläkeläisten työeläkkeitä nostetaan, niin kuka muutoksen maksaa? Ainut vastausvaihtoehto on nykyiset palkansaajat. Käytännössä korkeampi eläkemeno pitäisi todennäköisesti rahoittaa eläkemaksun korotuksilla.

On hieman toinen kysymys olisiko tämä viisasta tai oikeudenmukaista. Asiassa on kaksi puolta. Toisaalta vanhempien eli esimerkiksi 1940-luvulla syntyneiden tuotto maksamalleen eläkemaksulle on huomattavasti nuorempia sukupolvia korkeampi.

Toisaalta ”vanhaan aikaan” eläketasot ovat silti nykyiseen verrattuna matalat – nuoremmat sukupolvet ovat ainakin historiassa (ja todennäköisesti tulevaisuudessa) olleet rikkaampia kuin vanhemmat sukupolvet.

Kukin miettiköön tahollaan, mihin suuntaan tulonsiirtojen pitäisi siis mennä.

Fakta 2: Pienituloisuuden vähentämisessä indeksin korotus on tehoton

Eläkeindeksin korotus kohdistuu siis pelkästään työeläkkeisiin – ei Kelan eläkkeisiin kuten kansan- tai takuueläkkeeseen. Pienituloisuuden lievittäjänä toimenpide olisi kallis ja tehoton.

Selitys on yksinkertainen: Kelan eläkkeet ovat tulosidonnaisia. Korkeaa eläkettä saava saisi vuosittaisen korotuksen suoraan itselleen. Sen sijaan matalaa työeläkettä ja siis myös kansaneläkettä saava saisi korotuksen ainoastaan työeläkkeen kokoiseen osaan kokonaiseläkkeestään. Sekä rahamääräisesti että prosentuaalisesti korkeatuloinen eläkeläinen saisi suuremman korotuksen kuin pienituloinen.

Tämän takia uudistus olisi itse asiassa regressiivinen toimenpide eli se kohdistuisi vahvemmin korkeatuloisille henkilöille.

Fakta 3: Eläkeindeksin korotus on surkeaa suhdannepolitiikkaa

Edellisen kansalaisaloitteen tapauksessa aloitteen kannattajat itsepintaisesti väittivät, että toimenpide on erinomaista suhdannepolitiikkaa. Toivottavasti tätä vailla asiapohjaa olevaa väitettä ei esiinny enää tällä kertaa.

Eläkeindeksin korotus on pohjimmiltaan rakennepolitiikkaa; uudistus tehdään kerran, jonka jälkeen se on voimassa. Toisin sanoin eläkeindeksi on sama sekä nousu- että laskusuhdanteessa. Tällaista toimenpidettä ei mistään näkökulmasta katsottuna voi pitää erinomaisena suhdannepolitiikkana – päinvastoin.

Työeläkeindeksin korottamiseen liittyy useita näkökulmia ja näkökulmien yksityiskohtia. Tässä kirjoituksessa olen tuonut esiin kolme jokseenkin olennaista näkökulmaa. Mutta tosiaan muitakin aspekteja vielä on, ja kehotan tutustumaan kirjoitukseen liitettyihin linkkeihin.

Lopuksi tartun vielä yhteen kohtaan perustuen Hesarin juttuun. Siinä Kiljunen toteaa seuraavasti: ”Asiantuntijoiden arviothan perustuvat ennusteisiin. Meillä on tässä sellainen ajatus, että puoliväli-indeksi säädettäisiin ensin määräaikaisesti kymmeneksi vuodeksi. Siinä olisi hyvin aikaa arvioida sen vaikutuksia”. Tämä on aika lailla kummallinen avaus.

Se, että eläkemenolaskelmat perustuvat ennusteille, on vain tapa viedä keskustelua pois olennaisesta eli siitä, että uudistus maksaisi valtavan paljon rahaa. Tämä tosiasia ei muutu mihinkään, vaikka asiaa kuinka arvioitaisiin 10 vuoden ajan. Lisäksi eläkemenon taustalla oleva eläkekarttuma muuttuu sen verran hitaasti, että tulevien vuosien eläkemeno tai varsinkin sen muutos eläkeindeksin korottamisen kaltaisen uudistuksen takia pystytään riittävällä tarkkuudella haarukoimaan.

Lisäksi Kiljusen ennustamassa ”kokeilussa” ei sen paremmin pystyttäisi rakentamaan mitään vaihtoehtoskenaariota, johon toteutunutta maailmaa voisi verrata. Mikä kokeilu on sellainen, joka on tiedon lisäämisen mielessä ihan täsmälleen yhtä hyvä, kun jos kokeilua ei ikinä olisi tehtykään? Toivottavasti kommentissa on kyse vain huolimattomuudesta.

Vaalien alla eläkekeskustelu ottaa taas kierroksia. Eläkeindeksin korotus on pitemmän päälle merkittävä veroastetta sekä eläkemenoja korottava uudistus. Eläkeläisiä on nykyään yli 1,5 miljoonaa, ja määrä kasvaa edelleen, joten kyseessä on vaikutusvaltainen väestöryhmä. Onneksi eläkeläisilläkin mielipiteiden kirjo on valtava.

On mielenkiintoista nähdä, missä määrin tulevien vaalien alla eri puolueet lähtevät mukaan eläkepopulismiin. Eläkejärjestelmässä liikkuu aina suuret rahat ja siten pienetkin järjestelmämuutokset saattavat olla suuria. Toivon puoluejohtajilta varovaisuutta ja vastuullisuutta. Sitä ei yleensä voi olla liikaa.

Mauri Kotamäki