Paljon on puhuttu Japanin tiestä, jolla viitataan Japanin huonoon talouskasvuun 1990-luvun alusta alkaen.
Suomen sotien jälkeinen talouskasvu on ollut menestystarina, mutta vielä nopeammin kasvoi Japani. Sotien runtelemasta köyhästä maasta kasvoi neljässä vuosikymmenessä johtava teollisuusmaa elintason (BKT/asukas) kasvaessa 15-kertaiseksi 1990-luvun alkuun tultaessa! Ei Suomessakaan huonosti mennyt: elintaso viisinkertaistui tuona aikana.
Mutta 1990-luvun alussa tapahtui “jotain”, ja Japanin talouskasvu hyytyi. Vuosien 1991 ja 2008 välillä elintaso kasvoi Japanissa alle prosentin vauhtia.
Suomessa tämä aika puolestaan tunnetaan poikkeuksellisen nopeasta talouskasvusta ja Nokia-buumista. Elintaso kasvoi keskimäärin reilusti yli 2 prosentin vuosivauhtia huolimatta 1990-luvun syvästä lamasta.
Mutta väliaikaista kaikki on vain, laulaa Tapio Rautavaara.
2010-luku oli Suomen elintason nousun kannalta synkkä. BKT asukasta kohti kasvoi hitaammin kuin paljon parjatun Japanin! Erityisesti heikon kustannuskilpailukyvyn vuodet 2012–2015 näyttävät huonolta – katsoi asiaa mistä näkökulmasta tahansa.
Mikä yhdistää Suomea ja Japania?
Syitä Suomen ja Japanin heikoille talouskehityksille on useita, mutta yksi on ylitse muiden: väestörakenteen muutos.
Ei liene sattumaa, että Japanin vanhushuoltosuhde alkoi heikentyä juuri 1990-luvun alussa, kun taas Suomessa muutos tapahtui 2010-luvun alussa. Väestön vanheneminen on yhteydessä taloudellisen stagnaation kanssa.
Mielenkiintoiseksi ja hieman ristiriitaiseksikin asia muuttuu, kun katsotaan BKT:n kehitystä suhteessa työikäiseen väestöön. Aiemmat huomiot muuttuvat.
Yhtäkkiä Japanin kehitys 1990-luvun alusta alkaen näyttää ihan hyvältä. Itse asiassa maa on kehittynyt samaa tahtia Yhdysvaltojen kanssa, jos ei vähän paremminkin. Julkisen puheen näkökulmasta yllättävä tosiasia.
Suomen 2010-luku valitettavasti näyttää edelleen huonolta, mutta edes lievästi vähemmän happamalta, kun jos indikaattorina käytettäisiin BKT/asukasta.
Mitä edellä sanotusta voi päätellä?
Ensinnä on selvää, että väestörakenteella on väliä. Väestön vanhetessa aktiiviväestöä siirtyy passiiviväestön puolelle: taakankantajista tulee tulonsiirtojen saajia. Tämä ikään kuin mekaanisesti vähentää talouden tuotantokapasiteettia.
Ei ole yllättävää, että BKT per asukas kehittyy heikonlaisesti, kun vuosi vuodelta isompi osa väestöstä siirtyy pois taloudellisesti tuottavasta toiminnasta. Tämä luonnollisesti luo painetta julkisen talouden tasapainoille, kuten olemme Suomessakin kouriintuntuvasti saaneet kokea.
Erityisesti jakojärjestelmiin perustuvat eläkejärjestelmät (kuten Suomessa) ovat ongelmissa, kun veronmaksajien määrä vähenee suhteessa eläkeläisten määrään. Seurauksena on yleensä veroasteen nousu yhdistettynä eläkepääoman leikkaukseen.
Toiseksi vanhenevien yhteiskuntien tulisi parantaa suorituskykyään enemmän kuin hitaammin vanhenevien.
Täten esimerkiksi Suomen vertaaminen Ruotsiin ontuu, koska ei riitä, että olemme yhtä hyviä – meidän pitäisi suoriutua paremmin. Ruotsi niittää vielä väestöllistä osinkoa, kun taas Suomi joutuu maksamaan väestörakenteen muutoksesta koituvaa sakkoa.
Talous- ja sosiaalipoliittisesti olemme totaalisen myöhässä, koska isoja muutoksia olisi pitänyt tehdä vuosikymmeniä sitten. Esimerkiksi eläkeuudistusten skaalaa on sanellut ymmärrettävästi poliittinen realismi, mutta todellinen tarve olisi ollut paljon suurempi.
Kolmanneksi Suomi on ollut Japanin jälkeen ikääntyvien yhteiskuntien ensimmäisessä aallossa. Mutta seuraavat aallot lyövät jo rantaan.
Saksan ja Italian vanhushuoltosuhde kiihtyy lähivuosina voimakkaasti väestöennusteiden mukaan, erityisesti huomioiden Italian jo valmiiksi korkean vanhusväestön määrän. Yhdysvaltojen tilanne on parempi puhumattakaan Ruotsista, jossa Suomeen verrattavaa ikääntymisspurttia ei ole näköpiirissä.
Voi kysyä missä määrin Italian vanhusväestön suuri osuus on vaikuttanut maan heikkoon talouskehitykseen? Vielä merkittävämpi kysymys on, kuinka maailmantalous kestää suurten länsimaiden, kuten Italian ja Saksan, kiihtyvän vanhenemisen puhumattakaan Kiinasta. Kiinan vanhushuoltosuhde noussee Suomen vastaavan yli 2040-luvun lopussa.
Edessä on vääjäämättä globaalisti hauras talouskasvu, mikäli talouskasvun vetureina toimivat Kiina ja Saksa. Veikkaan, että näin ei kuitenkaan ole.
Todennäköisesti globaalin talouskasvun painopiste muuttuu, ja kenties 2030-luvun kirkkain kasvutähti onkin Intia höystettynä kehittyvillä talouksilla. Ja tietysti Yhdysvalloilla.
Väestön vanheneminen on megatrendi, joka vaikuttaa ihan kaikkeen ja vieläpä globaalisti. Mutta olemme kuulleet vasta alkusoiton, nähneet pelkän trailerin.
Isot mannerlaatat lähtevät liikkumaan tulevaisuudessa. Pitäkää hatuistanne kiinni. Show tulee olemaan aikamoinen.
Mauri Kotamäki
Kommentoi