veronmaksajat.fi

VAPAALLA

Lennon myöhästymisestä voi saada satojen eurojen korvaukset

Lennon myöhästymisestä voi saada satojen eurojen korvaukset
1.10.2018

Lentoyhtiö voi joutua maksamaan jopa 600 euroa matkustajalle, jonka lento myöhästyy tai peruuntuu. Vuosittain EU:ssa jää lunastamatta jopa yli viisi miljardia euroa lentokorvauksia.

EU-asetuksen (EC 261/2004) perusteella lentoyhtiö on velvollinen maksamaan matkustajalle 250–600 euron vakiokorvauksen aina, kun lento myöhästyy yli kolme tuntia, ellei viivästys johtunut poikkeuksellisista olosuhteista. Korvaussumma riippuu lennon pituudesta ja viivästyksen kestosta.

Lentoyhtiö voi joutua maksamaan vakiokorvauksia myös, jos lento peruuntuu. Korvauksia voi rapsahtaa myös silloin, jos matkustajan pääsy lennolle evätään esimerkiksi ylibuukkauksen takia.

”EU-asetus ei kiellä ylibuukkausta. Lentoyhtiöiden pitäisi vain ensin löytää vapaaehtoisia ja eduilla suostutella heidät vaihtamaan lentoa. Jos he joutuvat epäämään lennolle pääsyn, vaikka matkustaja on noudattanut oman osansa sopimuksesta, silloin rapsahtavat 250–600 euron vakiokorvaukset”, ylitarkastaja Satu Toepfer Kilpailu- ja kuluttajavirastosta kertoo.

Vakiokorvauksen saannin ehtona on, että lento lähtee EU-alueelta tai saapuu EU:n alueelle ja kyseessä on EU-maan lentoyhtiö. Asetusta sovelletaan myös Norjaan, Sveitsiin ja Islantiin.

”Samat oikeudet koskevat myös matkapaketin osana olevia lentoja siinä, missä reittilentojakin”, Toepfer muistuttaa.

Kun lento peruuntuu tai viivästyy, lentoyhtiöllä on myös huolenpitovelvoite matkustajista. Viivästyksen kestosta riippuen lentoyhtiö voi olla velvollinen kustantamaan matkustajalle ruokaa ja virvokkeita sekä tarvittaessa hotelliyön sekä kuljetukset hotellille ja takaisin lentokentälle.

5 miljardia euroa jää hakematta vuodessa

Lentomatkustajia korvausasioissa auttava yritys Air Help tutki alkuvuonna, että EU:ssa jää lunastamatta lentokorvauksia vuosittain yli viiden miljardin euron arvosta.

Satu Toepferin mukaan korvausten hakemisen ei ainakaan pitäisi olla vaikeaa. Vaatimus kannattaa esittää mahdollisimman pian tapauksen jälkeen.

”Jos kynnysrajat ylittyvät, lentoyhtiöiden pitäisi aktiivisesti tiedottaa matkustajia oikeudesta hakea korvauksia. Matkustajille pitäisi antaa kirjallinen tiedote, jossa kerrotaan tavoista, joilla korvausvaatimuksen voi esittää. Korvauksia kannattaa vaatia aina yli kolmen tunnin viivästyksistä”, Toepfer sanoo.

Vakiokorvausta saadakseen lentomatkustajan ei tarvitse säilyttää esimerkiksi kuitteja viivästyksen aiheuttamista kuluista. Tosin vakiokorvauksen lisäksi voi hakea vahingonkorvausta, mikäli viivästyksestä aiheutuu ylimääräisiä kuluja.

”Vahingonkorvaustapauksessa mielipaha ja harmi eivät riitä, vaan lentomatkustajan täytyy osoittaa yksilöity konkreettinen vahinko. Toteutuneita kuluja ja tositteita vastaan voi saada korvausta, mikäli esimerkiksi junalippu tai hotelliyö jää käyttämättä lentokoneen viivästyksen takia. Vahingonkorvauksella on myös ylärajat, jotka perustuvat kansainvälisiin sopimuksiin”, Toepfer sanoo.

Poikkeusolosuhteet voivat viedä korvaukset

Lennon peruuntumisesta aiheutuvasta viivästyksestä ei voi saada vakiokorvausta, jos peruutuksesta on ilmoitettu vähintään kaksi viikkoa ennen lähtöaikaa. Lentoyhtiö voi säästyä vakiokorvausten maksamiselta myös silloin, jos viivästys johtuu poikkeuksellisista olosuhteista.

Toepferin mukaan kuluttajariitalautakunnassa kiistellään usein nimenomaan siitä, voidaanko tapahtuman katsoa johtuvan poikkeuksellisista olosuhteista, jotka vapauttaisivat lentoyhtiön korvausvastuusta.

”Tyypillisesti poikkeuksellisia olosuhteita ovat sääolosuhteet ja esimerkiksi lakkotilanteet. Teknisten vikojen osalta EU-tuomioistuimella on ratkaisukäytäntöä, joka on huomattavasti kaventanut lentoyhtiöiden mahdollisuuksia vedota poikkeuksellisiin olosuhteisiin. Tekniset viat ovat hyvin harvoin poikkeuksellisia olosuhteita. Samoin lentoyhtiöiden sisäisiä villejä lakkoja ei ole katsottu poikkeuksellisiksi olosuhteiksi”, Toepfer sanoo.

Lentoyhtiöllä on velvollisuus osoittaa, että tilanne on ollut poikkeuksellinen. Poikkeuksellisten olosuhteiden takia matkustaja voi menettää korvaukset, jos viivästys johtuu esimerkiksi lennonjohdon lakosta tai vaikkapa siitä, että lintu on törmännyt lentokoneeseen. 

Vakiokorvaus lennon viivästyessä 

Matkan pituus Viivästys määränpäässä Korvaus, euroa

Lennon pituus enintään 1 500 km

yli 3 h

250 e

EU:n sisäinen lento yli 1 500 km tai EU:n   ulkopuolelle suuntautuva lento, 1 500–3 500 km

yli 3 h

400 e

Lento EU:n ulkopuolelta (lähtevä/saapuva), lennon pituus yli 3 500 km

3–4 h

300 e

Lento EU:n ulkopuolelta
(lähtevä/saapuva), lennon pituus yli 3 500 km

yli 4 h

600 e

Lähde: Kilpailu- ja kuluttajavirasto

Outi Airaksinen

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti