Etusivu
-
VEROT 13.6.2017
Kansallisen tulorekisterin ohjelmistojen valmistelu alkaa
Palkkahallinnon ohjelmistoja kehittävät yritykset alkavat valmistella omia ohjelmistojaan tulorekisterin käyttöönottoa varten. Tulorekisteri otetaan käyttöön vaiheittain: vuodesta 2019 lähtien tulorekisteriin ilmoitetaan palkkatiedot ja vuodesta 2020 lähtien etuus- ja eläketiedot. -
RAHAT 12.6.2017
Eurooppa on osakesijoittajan mansikkapaikka
Tankatkaa eurooppalaisia ja keventää yhdysvaltalaisia osakkeita, neuvovat pankkien osakestrategit. Suomalaiset osakkeet saattavat yllättää. -
KOTI 12.6.2017
Asuntokaupan tukena edelleen matalat korot
Kuluttaja iloitsee asuntokaupoilla erittäin matalista koroista. Muun muassa OP arvioi, että lyhyissä koroissa ei vielä näy nousupaineita. -
VEROT 9.6.2017
Verotuloja kertyi 28 508 miljoonaa euroa tammi-toukokuussa
Verohallinto keräsi tammi-toukokuussa veroja yhteensä 28 508 miljoonaa euroa. Kasvua vuodentakaiseen oli 3 862 miljoonaa euroa (15,7 %). -
VAPAALLA 9.6.2017
Samppanjan kuplia 1930-luvulla
Ajan henki oli 1930-luvulla selvästi muuttumassa. Sota oli jo kaukaisempaa historiaa ja häiritsevä kieltolakikin oli saatu purettua. Nyt oli aika nauttia samppanjaa! -
VAPAALLA 8.6.2017
Lähde kesällä taidenäyttelyyn ja nautiskele museoista
Eri puolella Suomea kesällä järjestettävissä ryhmänäyttelyissä on nähtävillä paljon kiinnostavaa laatutaidetta. Muista poiketa myös museoissa. Esillä on sekä vanhaa että uutta taidetta. -
KOTI 8.6.2017
Pitääkö yhtiölainaosuudesta maksaa varainsiirtoveroa?
Ostan vanhan taloyhtiön asunto-osakkeita. Talossa on meneillään putkistosaneeraus. Teen kaupat ennen remontin valmistumista. Pitääkö minun maksaa varainsiirtoveroa myös tästä putkistosaneerauksen yhtiölainaosuudesta? -
VAPAALLA 7.6.2017
Renault Grand Scenic on kookas ja yllättävän matala
Renault Grand Scenic vaikuttaa todella tilavalta autolta. Isot pyörät ja matalat takatilat kutistavat kuitenkin sisätiloja. Kaasujalan tila on ahdas. -
RAHAT 7.6.2017
Valtionrahastot ovat globaaleja pörssigigantteja
KARON PÖRSSI Valtiotaustaiset rahastot (Sovereign Wealth Fund) ovat osake- ja korkomarkkinoiden gigantteja. Niiden liikkeet vaikuttavat pörssien kehitykseen. -
TYÖ & ELÄKE 7.6.2017
Kesätyöntekijällä kaikki oikeudet
Kesäduunarin kannattaa aina tehdä kirjallinen työsopimus, josta ilmenee palkka lisineen. Kun kesäduuni päättyy, muista pyytää työtodistus. -
TYÖ & ELÄKE 6.6.2017
Onko edunvalvontavaltuutuksissa ongelmia?
Edunvalvontavaltuutuksella pystyt itse etukäteen nimeämään luottamasi henkilön hoitamaan talous- ja hoitoasioitasi sitten, kun et itse enää siihen kykene. -
KOTI 5.6.2017
Puhelin ja mobiilinetti takkuavat nykyaikaisessa talossa
Onko yhteyden laatu ulkona hyvä mutta surkea sisällä? Onko rakennus uusi tai äskettäin remontoitu? -
VAPAALLA 5.6.2017
Liikenteessä ei voi koskaan olla liian varovainen
Liikenteessä pärjääminen vaatii tarkkaa havainnointia ja reagointia. Ratin takana päätöksiä pitää tehdä joka sekunti, juuri nyt. Eilisen opit eivät enää päde liikenteessä. -
RAHAT 5.6.2017
Millaista korkoa on tarjolla 10 000 eurolle?
Määräaikaistalletusten korot ovat kesäkuun alussa lähes samoissa lukemissa kuin toukokuussa. -
VAPAALLA 5.6.2017
Albert Edelfelt tunnetaan historiallisista maalauksista
Albert Edelfelt tunnetaan erityisesti historiallisista maalauksistaan ja muotokuvista. -
KOTI 5.6.2017
Verkkoyhteys tökkii - Mitä tehdä?
Verkkoyhteydet pätkivät tai hidastelevat milloin mistäkin syystä. Ongelmiin löytyy onneksi yleensä lääkkeet. -
RAHAT 2.6.2017
Työryhmä setvii sijoitusten verotusta
Valtiovarainministeriö on asettanut työryhmän, joka selvittää eri sijoitusmuotojen verokohtelua ja sitä, miten eri sijoitusmuotojen verokohtelua voitaisiin lähentää ja ajantasaistaa. -
VAPAALLA 2.6.2017
Viisi vinkkiä: kiinnostaako ikivihreä interrail?
Euroopan kiertely Interrail-lipulla sopii kaiken ikäisille, kunhan jaksaa itse kantaa matkatavaransa. Tässä viisi vinkkiä onnistuneeseen reissuun. -
VAPAALLA 1.6.2017
Enemmän ajoneuvoverotietoja tarjolla maksutta
Trafin ajoneuvoverotietopalvelusta saa auton rekisteritunnuksen perusteella maksutta entistä laajemmat tiedot erääntyneistä ja erääntyvistä ajoneuvoveroista. -
VAPAALLA 1.6.2017
Autoala: Tieliikenteestä verotuloja yli 8 miljardia euroa
Valtio keräsi viime vuonna tieliikenteestä erilaisina verotuloina yli 8 miljardia euroa, joka on noin 260 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2015.
Näitä muut lukevat nyt
-
RAHAT 7.11.2023Kestävätkö pankit luottotappioiden kasvua?Finanssivalvonnan mukaan varhaisia merkkejä suomalaispankkien luottoriskien kasvusta on havaittavissa. Mitkä tekijät vaikuttavat tähän, Finanssivalvonnan johtava asiantuntija Torsten Groschup? "Kor...
-
RAHAT 8.11.2023Rahastovertailussa parhaat osake-, yhdistelmä- ja korkorahastotTaloustaidon rahastovertailussa vertaillaan osake-, yhdistelmä- ja korkorahastojen keskipitkän aikavälin tuottoja. Vertailu kertoo rahastojen vuosituotot yhden, kolmen ja viiden vuoden jaksoilta. ...
-
RAHAT 8.11.2023Miljardin liikevoitto, Keskon Mikko Helander? ”Tykkään ajatuksesta”KARON GRILLI Mikko Helanderin pääjohtajakaudella Kesko on tehnyt liikevoittoonsa tasokorotuksen. Viime vuoden reilusta 800 miljoonasta eurosta vertailukelpoinen liikevoitto tosin laskenee tänä vuon...
-
VEROT 7.11.2023Tuloveroja kertyi 43,4 miljardia euroa vuodelta 2022Vuonna 2022 henkilöt ja yhteisöt maksoivat tuloveroja yhteensä 43,4 miljardia euroa. Tämä oli 1,0 miljardia euroa enemmän kuin vuonna 2021, Verohallinto kertoo. Henkilöiden tuloveroja – ansio- ja p...
-
VEROTUS 7.11.2023
🅑 JÄSENILLE
Työnantaja tarjoaa aterian – voinko nauttia sen verotta?Työnantajan tarjoama ateria verotetaan lähtökohtaisesti palkkana, joten yleensä työntekijä ei voi nauttia aterioita verotta. Ihan kaikkia työnantajan tarjoamia syömisiä ja juomisia ei kuitenkaan ve...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Sain lahjaksi alle 5 000 euroa syksyllä 2023 – voinko saada jo nyt uuden verottoman rahalahjan?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Lapseton aviopari – mihin testamentti vaikuttaa? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
- Miten perun testamenttini?
-
🅑 JÄSENILLE
Mercedes-Benz CLA 250+ on ajajan auto isolla A:lla
Taloustaito 4/2026: Sijoittaja tähyää isompaa asuntoa
Millainen olisi kysytty ja haluttu vuokra-asunto tulevaisuudessa? Tuskin ainakaan yksiö.
- Mitä sähköauton korjaaminen maksaa?
- Puolisosta pääsee eroon, pääseekö veloista?
- Tunnetko indeksirahastojen erot?
- Miten selvitän mökkitonttini rajat?
- Miksi yhdistelmäkorttini ei toimi reissussa?
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »

Seuraava Taloustaito ilmestyy 11.6.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
VEROT 20.4.2015Verovelkarekisterin yritysmäärä vähentynytVerohallinnon ylläpitämään verovelkarekisteriin päätyy yritys tai elinkeinonharjoittaja, jolla on verovelkaa vähintään 10 000 euroa tai ilmoituspuutteita edellisiltä kuudelta kuukaudelta. Rekisteri...
-
VAPAALLA 22.4.2015Mercedes-Benz B-sarja muutti ilmettäänB-sarja poikkeaa hengeltään muusta Mercedes-Benzin mallistosta. Kun muut mallit ovat matalia ja alustaltaan kovahkoja, ärjymmän näköiseksi muuttuneessa B:ssä istutaan edelleen ryhdikkäästi ja alust...
-
RAHAT 22.4.2015Nokian paras valinta – fuusiosta tuskaa ja jättiosinko?KARON PÖRSSI Kun Nokia yhdeksän vuotta sitten kertoi yhdistävänsä verkkoyhtiönsä Siemensin verkkoyhtiön kanssa, tulevaisuus näytti toiselta. Vahvin veikkaus oli, että Nokia Siemens Networks listatt...
-
VEROT 23.4.2015Kauppa- ja yhdistysrekisteri-ilmoitukset siirtyvät PRH:lle syyskuussaPRH käsittelee kaikki kauppa- ja yhdistysrekisteri-ilmoitukset syyskuun alusta lähtien. Aiemmin osan ilmoituksista käsitelleet maistraatit ja ELY-keskukset lopettavat kauppa- sekä yhdistysrekisteri...
-
VAPAALLA 21.4.2015Suomalaisuuden rakastetut kuvaajatTänä vuonna vietetään sekä Akseli Gallen-Kallelan että Pekka Halosen juhlavuotta. Kaksikko on suomalaisten rakastama, ja kumpaisenkin taiteilijan töistä löytyy hyviä sijoituskohteita. Suomen maalau...
-
VAPAALLA 23.4.2015Autoharrastajan paratiisi löytyy museoistaItaliassa Modenan seudulla ja Saksassa Stuttgartin ympäristössä voi vierailla useassa hienossa automuseossa vaikka yhden viikonlopun aikana. Nähtävillä on ikimuistoisia kokoelmia. Euroopassa on au...
-
TYÖ & ELÄKE 23.4.2015Veronmaksajien Korpela: Espanjassa asuvien eläkkeet siirtynevät verolle SuomessaSuomen ja Espanjan välillä on neuvoteltu uusi verosopimus. Mikäli sopimus on viimeaikaisten uusimpien verosopimusten mukainen, Espanjassa asuvien eläkkeet verotetaan jatkossa Suomessa, arvioi Veron...
-
KOTI 22.4.2015Mistä saa edullisimmin asuntolainaa?Huhtikuun alussa ero halvimman ja kalleimman lainatarjouksen välillä kutistui 0,2 prosenttiyksikköön. Maaliskuussa ero oli 0,3 prosenttiyksikköä. Huhtikuussa edullisimman tarjouksen (1,52 %) antoi...
-
KOTI 22.4.2015Muista tarkistaa kiinteistöveropäätösJos kiinteistöveropäätöksessä on korjattavaa, korjaukset pitää tehdä viimeistään 30.4. mennessä, Verohallinto muistuttaa. Korjaukset voi tehdä sähköisesti Kiinteistötiedot verkossa -palvelussa . My...
-
KOTI 22.4.2015Remonttitarpeet näkyvät asuntojen kaupoissa ja hinnoissaAsuntokauppa käy edelleen tahmaisesti, vaikka markkinoilta tulee hiukan ristiriitaisia viestejä. Esimerkiksi Remax ja Sp-Koti ovat kertoneet tehneensä alkuvuodesta reilusti enemmän kauppaa kuin sam...
-
VAPAALLA 23.4.2015Autoilun verotus ja tiestön kunto on saatava kansainväliselle tasolleSuomen valtio on jo vuosikymmenet verottanut autoilua lievästi sanottuna luovasti. Onhan autoilusta ja liikenteestä saatavilla moninaisilla verotuloilla valtiolle luonnollisesti suuri merkitys. Suo...
-
RAHAT 23.4.2015Onko maksettu velkaosuus vähennettävissä vuokratuloista?Maksoin sijoitusasuntoni osuuden taloyhtiön korjauslainasta helmikuussa 2015. Voinko vähentää maksamani summan vuokratuloista, ja onko se vähennyskelpoinen jo vuoden 2014 pääomatuloista? Minulla on...
-
KOTI 22.4.2015Piristäisikö veronalennus omakotitalojen kauppaa?Ympäristöministeriön työryhmä on esittänyt omakotitalojen varainsiirtoveron alentamista samalle kahden prosentin tasolle kuin osakehuoneistojen vero. Nykyisin ostajan maksettavaksi tuleva kiinteist...
-
RAHAT 21.4.2015Mistä saa edullisinta kulutusluottoa?Kulutusluottojen korot vaihtelivat huhtikuun alun tarjouksissa 5,37 prosentista 9,05 prosenttiin. Huhtikuun alussa edullisimman tarjouksen 10 000 euron vakuudellisesta kulutusluotosta teki tällä ke...
-
VEROT 24.4.2015Veroilmoituksen palautuksesta muistutetaan tekstiviestilläVerohallinto muistuttaa tekstiviestillä esitäytetyn veroilmoituksen palauttamisesta. Noin 10 000 Verohallinnon asiakasta saa huhtikuun viimeisellä viikolla tekstiviestin, jossa muistutetaan, että...
-
KOTI 24.4.2015Viitekoroksi valikoituu euriborAsuntokauppa on viime kuukausina ollut vaisua. kauppaa silti koko ajan käydään. Uusien asuntolainojen määrä on kaukana vilkkaan kaupankäynnin vuosista, mutta mitään romahdusta ei ole tapahtunut. As...
-
KOTI 24.4.2015Ruohonleikkuu haukkaa euroja isolla pihallaRuohonleikkuri voi tulla kalliiksi myös sen jälkeen, kun laite on jo ostettu. Tämä käy ilmi Kuluttaja-lehden testistä, jossa vertailtiin sähkö- ja bensakäyttöisiä ruohonleikkureita. Tuhatneliöisen...
-
RAHAT 23.4.2015Vertailussa osake-, yhdistelmä- ja korkorahastotVertailimme osakerahastoja, yhdistelmärahastoja ja korkorahastoja kolmen vuoden tuoton perusteella. Mukana ovat myös omistajalukumäärältään suurimmat Suomeen rekisteröidyt rahastot. Vertailussa ova...
-
TYÖ & ELÄKE 17.4.2015Liikaa maksettu opintotuki kannattaa maksaa takaisinOpiskelijan kannattaa tarkistaa vuoden 2014 tulot ja palauttaa liikaa maksettu opintotuki ja asumislisä takaisin toukokuun loppuun mennessä. Opintotuen saaja voi tarkistaa Kelan asiointipalvelusta ...
-
KOTI 17.4.2015Pilvipalvelu auttaa arjessaLukemattomat työn ja vapaa-ajan tehtävät on kätevintä hoitaa internetin palveluilla. Aivan mitä tahansa ei silti kannata siirtää pilveen. Tapaat ostoskeskuksessa ystävän, jonka kanssa muistelet kah...
Oppia omaan talouteen – Taloustaidon juttupaketti nuorille! Tutustu






