veronmaksajat.fi

KOTI

Uutta 20 euron seteliä on vaikea väärentää

24.11.2015

Uusi 20 euron seteli otetaan käyttöön Suomessa ja kaikkialla euroalueella keskiviikkona 25.11.2015.

Muiden turvatekijöiden ohella setelissä on uutuutena hologrammissa oleva läpikuultava ikkuna, johon ilmestyvät Europa-neidon kasvot. Ikkunan läpi voi katsoa setelin molemmilta puolilta.

20 euroa Kuva eurosetelit.ei.fi

”Vastaavaa läpikuultavaa ikkunaa ei ole koskaan ennen ollut paperiseteleissä. Seteli onkin turvatekijöiltään ainutlaatuinen”, kertoo Suomen Pankin rahahuolto-osaston päällikkö Päivi Heikkinen. Seteli on aikaisempaakin vaikeampi väärentää.

Eurosetelisarjaa on uusittu vähitellen. Uusi 5 euron seteli otettiin käyttöön 2013 ja 10 euron seteli 2014.

Seteleitä ei tarvitse erikseen vaihtaa uusiksi, eivätkä vanhat setelit menetä arvoaan. Liikkeessä on aluksi sekä vanhoja että uusia 20 euron seteleitä rinnakkain. Vanhemmat setelit poistuvat vähitellen käytöstä sitä mukaa kuin ne palautuvat keskuspankkiin.

Minna Petäinen

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti