Etusivu
-
BLOGIT 27.9.2023
Asuntomarkkinan ja rakentamisen vauhdittamiseksi ei ole ihmelääkkeitä
Rakentamisen näkymät ovat tällä hetkellä varsin synkeät, ja etenkin asuntorakentamisen uudet aloitukset ovat vähissä. Uutiset rakennusalan konkursseista lisääntyvät. -
KARON PÖRSSI 27.9.2023
Maailma paremmaksi osake kerrallaan – Duolingon pöllö viettelee kielten saloihin
🅑 JÄSENILLE
KARON PÖRSSI Joka aamu puhelimeeni tulee ilmoitus: vihreä piirrospöllö muistuttaa, että tarjolla olisi tuplamäärä pisteitä seuraavan viidentoista minuutin ajan. Duo, Duolingo-kielenoppimissovelluksen maskottieläin, on houkutellut minua espanjan kielen opintojen pariin yhtäjaksoisesti jo yli viidensadan päivän ajan. -
TYÖ & ELÄKE 27.9.2023
Kiire ja muutokset työoloissa tuuppaavat aikaisemmin eläkkeelle
Moni alimman eläkeiän tuntumassa eläkkeelle jäävä pitää työtään liian kiireisenä ja raskaana. Merkityksellinen ja miellyttävä työ sekä vähäisempi kokemus kiireestä ja muutoksista työssä vaikuttavat puolestaan positiivisesti siihen, että ihmiset jatkavat työssä pidempään. -
KOTI & AUTOT 26.9.2023
Jeep Avenger – sopivasti persoonallinen
🅑 JÄSENILLE
Katumaasturit – tai muodikkaammin SUV:t – ovat usein kookkaita ja siksi kömpelöitä kaupunkiajossa ja hankalia ahtailla pysäköintipaikoilla. Jeep Avenger on toista maata. Se ei pullistele koolla ja on muutenkin piristävä poikkeus valtavirtaan. -
VEROT 26.9.2023
Asunto-osake myyntiin – miten luovutusvoittoa verotetaan?
Ostimme asunto-osakkeen 13 vuotta sitten. Ostohinta oli tuolloin 54 000 euroa ja velaton hinta 64 000 euroa. Myyntihinta on nyt 62 000 euroa ja velaton hinta 64 000 euroa. Miten luovutusvoiton vero lasketaan tässä tapauksessa? -
VEROT 25.9.2023
Ovatko tulosi muuttuneet? Lähes 900 000 suomalaisella liian pieni veroprosentti
Verohallinnon arvion mukaan noin 886 000 henkilöllä verokortin tuloraja ylittyy, jos he saavat loppuvuodesta tuloja samaan tahtiin kuin tammi-elokuussa. Kun tulot ylittävät verokortin tulorajan, loppuvuonna tuloja verotetaan perusveroprosenttia korkeammalla lisäprosentilla. -
BLOGIT 25.9.2023
Sopuleiden lerpahtaneet yksisarviset
"Tämän päivän samaan suuntaan paahtava sopulilauma eivät ole toimittajat vaan me sijoittajat. Kun mittarit osoittavat kaakkoon, ei olla köyhiä eikä kipeitä." -
VEROT 25.9.2023
Minulla on kaksi eri lainaa – kiinnostaako verottajaa, minkä velan maksan pois?
Perin vanhemmaltani rahavaroja, joilla voin maksaa velkojani pois. Maksaisin ensin asuntovelkani pois, koska saan vähentää tulonhankkimisvelkani korot. Tämä sopii pankille, mutta vaatiiko verottaja, että maksan ensin tulonhankkimisvelkani? -
VEROT 25.9.2023
Kenelle säästät ja sijoitat? Nämä ovat perityimmät osakkeet
Käytätkö säästösi itse vai oletko ajatellut antaa niitä perinnöksi jälkipolville? Tavoitteesi vaikuttaa siihen, miten sijoitusvarallisuuttasi kannattaa hoitaa. -
KOTI 25.9.2023
Lataatko sähköpyöräsi akkua eteisessä? Siinä voi piillä palovaara
Yhä useampi polkee sähköpyörää tai huristelee jollain muulla sähköavusteisella ajopelillä. Näiden kulkuvälineiden latauksissa saattaa muhia huomattava palovaara. -
VAPAALLA 25.9.2023
Auto vaihtuu kuuden vuoden välein – liki 40 prosenttia ostaisi seuraavaksi sähkö- tai hybridiauton
Suurin osa, peräti 73 prosenttia suomalaisista, haluaa ostaa auton käytettynä. Käytetyn auton valintaan vaikuttavat eniten ostajan budjetti, ostettavalla autolla ajetut kilometrit ja auton turvallisuus. Vähiten merkitystä on moottorin koolla, lisävarusteilla ja värillä.. -
RAHAT 22.9.2023
Taloustaidolla on enemmän lukijoita kuin koskaan
Veronmaksajan Taloustaito tavoittaa eri mediakanavissa keskimäärin 486 600 lukijaa viikossa. Kokonaistavoittavuus selviää tänään julkaistusta vuoden 2023 Kansallisesta mediatutkimuksesta. -
VAPAALLA 22.9.2023
Ikäihminen, näin autoilet turvallisesti
Auto voi olla ikääntyvälle välttämätön ja myös elämänlaatua parantava asia. Miten ikäihminen voi parantaa autoilunsa turvallisuutta? Mitä kannattaa ottaa huomioon auton valinnassa? -
VEROT 22.9.2023
Myyn perimäni asunnon – miten hankintamenoni lasketaan?
Leskiäidilläni oli isältäni perimääni asuntoon elinikäinen hallintaoikeus. Hän luopui myöhemmin hallintaoikeudestaan, ja olen maksanut luopumisesta lahjaveron. Nyt aion myydä asunnon. Miten hankintamenoni lasketaan? -
BLOGIT 22.9.2023
Mihin tarvitsisin varainhoitajaa, kun osaan itsekin sijoittaa?
Sijoittaminen on helppoa – siis teknisesti ottaen. Kuka tahansa, jolla on verkkoyhteys ja pankkitunnukset, osaa ostaa osakkeen. Tässä kolme syytä. -
VAPAALLA 22.9.2023
Pyöräilijä, älä unohda punaista takavaloa
Vain vajaa puolet pyöräilijöistä napsauttaa punaisen takavalon päälle hämärässä ja pimeässä ajellessaan. Valkoisen etuvalon ja punaisen takavalon lisäksi polkupyörästä on löydyttävä pakolliset etu-, taka- ja sivuheijastimet. -
RAHAT 21.9.2023
Eläkevakuuttaja päätti lisätä reippaasti sijoitusriskiään
Eläkevakuuttaja Keva on päättänyt nostaa sijoitussalkkunsa riskitasoa merkittävästi. Tavoitteena on eläkevarojen entistä parempi tuotto pitkällä aikavälillä. Siten pyritään turvaamaan tulevaisuuden eläkkeet ilman, että eläkemaksuja jouduttaisiin korottamaan. -
RAHAT 21.9.2023
Miten romukullalla voi lyödä rahoiksi?
Suomessa on useita tahoja, jotka ostavat romukultaa. Miten kannattaa siis toimia, jos laatikon pohjalta löytyy esimerkiksi rikkinäisiä kultaketjuja? -
TYÖ & ELÄKE 21.9.2023
Laskuttaako yhtiömme matkakulutkin arvonlisäverollisina?
Yhtiömme myy arvonlisäverollisia palveluja, ja varsinaisen palvelupalkkion lisäksi se veloittaa asiakkailta työntekijöidensä matka- ja majoituskustannukset sekä päivärahat. Onko myös nämä matkakulut veloitettava arvonlisäverollisina? -
VAPAALLA 21.9.2023
Väinö Hämäläinen maalasi maisemaa – keräilijälle luvassa edullisia löytöjä
Väinö Hämäläinen (1876–1940) on Suomen taiteen myöhäiskultakaudella uransa aloittanut taidemaalari, joka tunnetaan parhaiten maisema-aiheisista maalauksista. Taiteilija teki paljon myös tilannekuvauksia, joissa on usein nainen sivusta kuvattuna.
Näitä muut lukevat nyt
-
VEROT 26.9.2023Asunto-osake myyntiin – miten luovutusvoittoa verotetaan?Ostimme asunto-osakkeen 13 vuotta sitten. Kauppahinta eli ostohinta oli tuolloin 54 000 euroa ja velaton hinta 64 000 euroa. Asuntoon ei ole tehty remonttia omistuksemme aikana. Myyntihinta on nyt ...
-
TYÖ & ELÄKE 27.9.2023Kiire ja muutokset työoloissa tuuppaavat aikaisemmin eläkkeelleKun työ on kiireistä ja tuntuu raskaalta, moni alimman eläkeiän tuntumassa oleva siirtyy eläkkeelle. Merkityksellinen ja mieleinen työ sekä vähäisempi kokemus kiireestä ja muutoksista työssä ovat ...
-
VEROT 25.9.2023Ovatko tulosi muuttuneet? Lähes 900 000 suomalaisella liian pieni veroprosenttiVerohallinnon arvion mukaan noin 886 000 henkilöllä verokortin tuloraja ylittyy, jos he saavat loppuvuodesta tuloja samaan tahtiin kuin tammi-elokuun aikana. Kun tulot ylittävät verokortin tuloraja...
-
KARON PÖRSSI 27.9.2023
🅑 JÄSENILLE
Maailma paremmaksi osake kerrallaan – Duolingon pöllö viettelee kielten saloihinKARON PÖRSSI Joka aamu puhelimeeni tulee ilmoitus: vihreä piirrospöllö muistuttaa, että tarjolla olisi tuplamäärä pisteitä seuraavan viidentoista minuutin ajan. Duo, Duolingo-kielenoppimissovelluks... -
KOTI & AUTOT 26.9.2023
🅑 JÄSENILLE
Jeep Avenger – sopivasti persoonallinenKatumaasturit – tai muodikkaammin SUV:t – ovat usein kookkaita ja siksi kömpelöitä kaupunkiajossa ja hankalia ahtailla pysäköintipaikoilla. Jeep Avenger on toista maata. Se ei pullistele koolla ja ...
Blogeissa
-
ISBOM 27.9.2023Asuntomarkkinan ja rakentamisen vauhdittamiseksi ei ole ihmelääkkeitäRakentamisen näkymät ovat tällä hetkellä varsin synkeät, ja etenkin asuntorakentamisen uudet aloitukset ennätyksellisen alhaisella tasolla. Uutiset rakennusalan konkursseista lisääntyvät. Rakennust...
-
VÄISÄNEN 25.9.2023Sopuleiden lerpahtaneet yksisarvisetSyksyllä 1983 Mauno Koiviston ja toimittajien välit ajautuivat karille. Moniselitteisen ja varsin kryptisen presidentin sanomisia tulkittiin hänen itsensä mielestä liikaa rivien välistä. Kun Manua ...
-
KUKKASNIEMI 22.9.2023Mihin tarvitsisin varainhoitajaa, kun osaan itsekin sijoittaa?Sijoittaminen on helppoa – siis teknisesti ottaen. Kuka tahansa, jolla on verkkoyhteys ja pankkitunnukset, osaa ostaa osakkeen. Miksi siis kukaan tarvitsisi varainhoitajaa? Alla mielestäni kolme ke...
-
KOTAMÄKI 19.9.2023Eläkejärjestelmää on ihan pakko uudistaa, edes vähän kerrallaanSuomalaista eläkejärjestelmää on kritisoitu oikealta ja vasemmalta vuosien varrella. Joskus kritiikki on ollut perusteltua, joskus taas ei. Eläkejärjestelmä on hankala olio, koska sen rakenteellin...
-
MIKKONEN 13.9.2023Niin Barbiella kuin Kenilläkin on opittavaa sijoittamisestaKävin teini-ikäisen tyttäreni kanssa katsomassa Barbie-elokuvan. Kyseessähän on valtavat katsojamäärät saavuttanut satiirinen komedia, jossa irvaillaan niin Barbien kuin Kenin hahmoihin liittyviä s...
Toimituksen valinnat
-
🅑 JÄSENILLE
Hutiloiden tehty kuntotarkastus on riski talokaupoissa – tarkastuksen tekijä kannattaa valita huolella - Miten perun testamenttini?
-
🅑 JÄSENILLE
Onko rahalahjani turvassa, jos teen siitä ilmoituksen? -
🅑 JÄSENILLE
Saako pieni taloyhtiö pankista remonttilainaa? Katso kolme esimerkkiä - Hankkisinko työsuhdepyörän, miten pyöräetua verotetaan?
- Velkaa perintönä? Kuolema ei lakkauta velkaa
- Turvaako talletussuoja kaikki säästösi?
- Jättääkö avioehto puolison perinnöttä?
Mitä kuuluu rahalle ja veroille? Taloustaito Podcast kertoo. Tästä Podcast-kirjastoon
Nyt ajankohtaista
- Näin pääset alkuun metsäsi hoidossa ‒ metsänhoitaja Kalle Vanhatalon neuvot
- Tunne vastuut, vältä riidat asuntokaupassa – Marina Furuhjelm Kuhanen, Asikainen & Kanerva Oy:stä neuvoo
- Miten osakesäästötiliä verotetaan? Kati Malinen Veronmaksajista vastaa
- Millaisella kaupankäynnillä osakesäästötili tuottaa? Kaisa Kivipelto Danske Bankista vastaa.
- Kannattaisiko osakesäästötilillä sijoittaa ulkomaille? Suvi Tuppurainen Nordnetista vastaa.
- Miten torjua riskejä osakesäästötilillä hajauttamalla sijoituksia? Tanja Eronen Nordeasta vastaa.
Taloustaito 8/2023: Viemäriremontti kevyellä kaavalla
Aina taloyhtiössä ei päädytä tekemään kattavaa linjasaneerausta, jossa kaikki putket ja usein paljon muutakin pannaan kerralla kuntoon. Millainen voisi olla kevyempi viemäriremontti?
- Avioehdolla irti tasajaosta
- Onko nyt asuntosijoittajalle oikea aika ostaa?
- Paljonko verokuormaa perintöosakkeista?
- Tunteet riehuvat perintöriidoissa
- Ikäihminen, näin autoilet turvallisesti
Seuraava numero ilmestyy 4.10.2023
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Oppia omaan talouteen – Taloustaidon juttupaketti nuorille! Tutustu
Taloustaidon suosituimmat
-
RAHAT 20.9.2023Sijoittajaksi muutaman tunnin kertainvestoinnilla ja 20 minuutin vuotuiskuluilla – näitä osakkeita sijoittamisen sisäänheittäjä Merja Mähkä osti viimeksiKARON PÖRSSI Merja Mähkän Sijoittajaksi noin 5 tunnissa (Storytel 2023) ottaa kuulijaansa kädestä ja taluttaa hänet pörssiin. Matkalla käydään muun muassa kaupungilla katselemassa katunäkymää pörss...
-
VEROT 25.9.2023Minulla on kaksi eri lainaa – kiinnostaako verottajaa, minkä velan maksan pois?Ostin viime vuonna sijoitusasunnon, johon sain heti käypää vuokraa maksavan pitkäaikaisen vuokralaisen. Sijoitusasunnon hankintaa varten otin pankista tulonhankkimisvelkaa, jonka korot saan tulover...
-
TYÖ & ELÄKE 21.9.2023Laskuttaako yhtiömme matkakulutkin arvonlisäverollisina?Yhtiömme myy arvonlisäverollisia palveluja ja varsinaisen palvelupalkkion lisäksi se veloittaa asiakkailta työntekijöidensä matka- ja majoituskustannukset sekä päivärahat. Onko myös nämä matkakulut...
-
KOTI 25.9.2023Lataatko sähköpyöräsi akkua eteisessä? Siinä voi piillä palovaaraYhä useampi polkee sähköpyörää tai huristelee jollain muulla sähköavusteisella ajopelillä. Tällaisen kulkuvälineen akun latauksessa saattaa muhia hengenvaarallinen paloriski, Lähi-Tapiola muistutta...
-
VEROT 25.9.2023Kenelle säästät ja sijoitat? Nämä ovat perityimmät osakkeetKäytätkö säästösi itse vai oletko ajatellut antaa niitä perinnöksi jälkipolville? Tavoitteesi vaikuttaa siihen, miten sijoitusvarallisuuttasi kannattaa hoitaa. Perintönä saatavat osakkeet ovat us...
-
VEROT 22.9.2023Myyn perimäni asunnon – miten hankintamenoni lasketaan?Olen perinyt asunnon isältäni. Leskiäidilläni oli asuntoon elinikäinen hallintaoikeus. Hän luopui myöhemmin hallintaoikeudestaan, ja olen maksanut luopumisesta lahjaveron. Nyt aion myydä asunnon. M...
-
VAPAALLA 21.9.2023Väinö Hämäläinen maalasi maisemaa – keräilijälle luvassa edullisia löytöjäVäinö Hämäläinen (1876–1940) on Suomen taiteen myöhäiskultakaudella uransa aloittanut taidemaalari, joka tunnetaan parhaiten maisema-aiheisista maalauksista. Taiteilija teki paljon myös tilannekuva...
-
VAPAALLA 22.9.2023Pyöräilijä, älä unohda punaista takavaloaVain vajaa puolet pyöräilijöistä napsauttaa punaisen takavalon päälle hämärässä ja pimeässä ajellessaan. Valkoisen etuvalon ja punaisen takavalon lisäksi polkupyörästä on löydyttävä pakolliset etu-...
-
KOTI 20.9.2023Asuntolainan kuukausierä – näin viitekorko vaikuttaa kuukausieräänKun asuntolainan viitekorkona on joko 12 tai kolmen kuukauden euribor, on lainasta elokuussa maksettu kuukausierä suurempi kuin kolmen tai viiden vuoden kiinteään korkoon sidotun asuntolainan kuuka...
-
RAHAT 21.9.2023Miten romukullalla voi lyödä rahoiksi?Suomessa on useita tahoja, jotka ostavat romukultaa. Miten kannattaa siis toimia, jos laatikon pohjalta löytyy esimerkiksi rikkinäisiä kultaketjuja? Suomen Kultaseppien Liiton toiminnanjohtaja Henr...
-
VEROT 26.9.2023Asunto-osake myyntiin – miten luovutusvoittoa verotetaan?Ostimme asunto-osakkeen 13 vuotta sitten. Kauppahinta eli ostohinta oli tuolloin 54 000 euroa ja velaton hinta 64 000 euroa. Asuntoon ei ole tehty remonttia omistuksemme aikana. Myyntihinta on nyt ...
-
VAPAALLA 25.9.2023Auto vaihtuu kuuden vuoden välein – liki 40 prosenttia ostaisi seuraavaksi sähkö- tai hybridiautonYli 70 prosenttia suomalaisista haluaa ostaa auton käytettynä. Sähköauton hankkimista rajoittavat niiden hinnat uutena ja rajallinen vaihtoautotarjonta. Pohjola Vakuutuksen tekemän tutkimuksen muka...
-
RAHAT 19.9.2023Koronapandemia sai suomalaiset ottamaan henkivakuutuksiaVuoden 2020 alkupuolella uusia henkivakuutuksia otettiin 20 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana aiempina vuosina. Myös henkivakuutusten keskimääräinen vakuutussumma kasvoi korona-aikana reipp...
-
RAHAT 22.9.2023Taloustaidolla on enemmän lukijoita kuin koskaanVeronmaksajan Taloustaito tavoittaa eri mediakanavissa keskimäärin 486 600 lukijaa viikossa. Kokonaistavoittavuus selviää tänään julkaistusta vuoden 2023 Kansallisesta mediatutkimuksesta (KMT). Ko...
-
VAPAALLA 22.9.2023Ikäihminen, näin autoilet turvallisestiAuto voi olla ikääntyvälle välttämätön ja myös elämänlaatua parantava asia. Miten ikäihminen voi parantaa autoilunsa turvallisuutta? Mitä kannattaa ottaa huomioon auton valinnassa? Autoilu on monel...
-
RAHAT 21.9.2023Eläkevakuuttaja päätti lisätä reippaasti sijoitusriskiäänEläkevakuuttaja Keva on päättänyt nostaa sijoitussalkkunsa riskitasoa merkittävästi. Tavoitteena on eläkevarojen entistä parempi tuotto pitkällä aikavälillä. Siten pyritään turvaamaan tulevaisuuden...
-
TYÖ & ELÄKE 27.9.2023Kiire ja muutokset työoloissa tuuppaavat aikaisemmin eläkkeelleKun työ on kiireistä ja tuntuu raskaalta, moni alimman eläkeiän tuntumassa oleva siirtyy eläkkeelle. Merkityksellinen ja mieleinen työ sekä vähäisempi kokemus kiireestä ja muutoksista työssä ovat ...
-
VEROT 25.9.2023Ovatko tulosi muuttuneet? Lähes 900 000 suomalaisella liian pieni veroprosenttiVerohallinnon arvion mukaan noin 886 000 henkilöllä verokortin tuloraja ylittyy, jos he saavat loppuvuodesta tuloja samaan tahtiin kuin tammi-elokuun aikana. Kun tulot ylittävät verokortin tuloraja...
-
KARON PÖRSSI 27.9.2023
🅑 JÄSENILLE
Maailma paremmaksi osake kerrallaan – Duolingon pöllö viettelee kielten saloihinKARON PÖRSSI Joka aamu puhelimeeni tulee ilmoitus: vihreä piirrospöllö muistuttaa, että tarjolla olisi tuplamäärä pisteitä seuraavan viidentoista minuutin ajan. Duo, Duolingo-kielenoppimissovelluks... -
KOTI & AUTOT 26.9.2023
🅑 JÄSENILLE
Jeep Avenger – sopivasti persoonallinenKatumaasturit – tai muodikkaammin SUV:t – ovat usein kookkaita ja siksi kömpelöitä kaupunkiajossa ja hankalia ahtailla pysäköintipaikoilla. Jeep Avenger on toista maata. Se ei pullistele koolla ja ...