Etusivu
-
VEROT 29.10.2018
Kiinteistöverotuksen uudistus lykkääntyy – käyttöön vuoden 2022 kiinteistöverotuksessa
Valtiovarainministeriö kertoo lausuntopalautteen perusteella päättäneensä, että kiinteistöverouudistus toteutetaan yhdessä vaiheessa. Uusi linjaus merkitsee, että uudistus voidaan ottaa käyttöön vuoden 2022 kiinteistöverotuksessa. Päätökset asiasta tehdään seuraavan vaalikauden aikana. -
BLOGIT 26.10.2018
Keskusta rakastaa metsää - onko yrittäjyyttä ilman pienuutta, puita tai peltoa?
Jos pitäisi yhtään arvata seuraavaa hallituspohjaa, materiaalien laadukkuuden ja perinpohjaisuuden perusteella löisin vetoa punamullan puolesta. Siinä missä gallupkakkonen kokoomus on materiaaliensa suhteen täysin huutolaispojan asemassa, on pääministeripuolueella tarjota kirjallista ohjelmaa ja näkemystä tarjota muun muassa hiilinieluista ja byrokratian purkamisesta. -
VEROT 26.10.2018
Yli 70 000 ei ole ilmoittanut tilinumeroaan veronpalautusta varten – jos saat palautusta, ilmoita tilinumerosi nopeasti
Uusi tai muuttunut tilinumero pitää ilmoittaa Verohallinnolle 11. marraskuuta mennessä Omaverossa, jotta veronpalautuksen saa pankkitilille 11. joulukuuta. -
RAHAT 26.10.2018
Uusi kaupankäyntipalvelu kaikille sijoittajille avataan ensi vuonna
Finanssiyhtiö Mandatum Life avaa ensi vuoden alkupuolella arvopapereiden välityspalvelun. Palvelua pääsee käyttämään sijoitusten koosta riippumatta. -
KOTI 26.10.2018
Harkinnassa asuntolaina – millaisia korkoja nyt on tarjolla?
Taloustaito vertaili syyskuun lopussa yhdeksän pankin asuntolainatarjoukset. Tarjouksissa asuntolainojen korot vaihtelivat 0,84 prosentista 1,10 prosenttiin. -
VAPAALLA 26.10.2018
Koe Alpit talvilomalla ilman laskettelusuksia
Alpit taipuvat moneen muuhunkin kuin laskettelulomaan: kelkkailuun, talvivaellukseen ja rentoutumiseen poreammeessa vuoristomaisemaa ihaillen. -
BLOGIT 26.10.2018
Terveydenhoidossa arpajaiset – yhdelle päävoitto, toiselle yksi oikein
Selkärankoihimme on iskostettu, että suomalaisuus on verrattavissa lottopotin voittoon: hyvinvointivaltiossa saamme nauttia huippuluokan terveydenhoidosta ikään, sukupuoleen ja asuinpaikkaan katsomatta. -
RAHAT 25.10.2018
Mikä mättää kehittyvillä markkinoilla – joko nyt mukaan?
KARON PÖRSSI Kehittyvien markkinoiden osakekurssit ovat kehittyneet kehnonlaisesti ja pärjänneet tänä vuonna Eurooppaa ja Yhdysvaltoja huonommin. Kehittyvistä jäteistä Kiinan ja Intian osakeindeksit ovat painuneet erityisen paljon. -
VEROT 25.10.2018
Mihin suomalaisen veroeuro kuluu?
Miten monta senttiä veroeurosta menee sosiaaliturvan rahoittamiseen, entä koulutukseen, puolustukseen tai terveydenhuoltoon? -
RAHAT 24.10.2018
Mitä kuuluu rahastoille? Vertailussa parhaat rahastot viiden vuoden tuoton mukaan
Taloustaidon vertailussa osakerahastot, yhdistelmärahastot ja korkorahastot. -
KOTI 24.10.2018
Talokauppa tekeillä – miten löydän pätevän kuntotarkastajan?
Kuka tahansa voi tituleerata itseään kuntotarkastajaksi. Henkilön pätevyydestä saa kuitenkin osviittaa, kun kysyy hänen koulutustaan, työkokemustaan ja mahdollisia henkilösertifikaatteja. -
KOTI 23.10.2018
Palveluseteli houkuttaa yhä useampaa lapsiperhettä
Palveluseteleiden käyttö varhaiskasvatuksessa kasvoi viime vuonna 28 prosenttia. Joissain kunnissa useampi kuin joka viides lapsi käytti palveluseteliä. -
VAPAALLA 23.10.2018
Väärennettyä taidetta - miten toimia väärennösepäilyssä?
Viime vuosina kotimaisia taidemarkkinoita ovat ravistelleet useat taideväärennösskandaalit ja oikeudenkäynnit. Vaikka monia väärentäjiä, väärennöksiä ja väärennettyjen teosten myyjiä on jo tullut ilmi, löytyy väärennöksiä edelleen yksityisistä kokoelmista ympäri Suomea. -
RAHAT 22.10.2018
Presidentti Trump varjostaa myös Helsingin pörssiä
Presidentti Donald Trumpin lietsoma kauppasota hämärtää kansainvälisillä markkinoilla toimivien pörssiyhtiöiden näkymiä. -
KOTI 22.10.2018
Suunnitelmissa asuntolaina? Euribor on suosituin viitekorko
Uusien asuntolainasopimusten suosituin viitekorko on 12 kuukauden euribor. -
RAHAT 22.10.2018
Yhdysvaltojen poukkoileva politiikka pitää yritykset varpaillaan
Onko Donald Trumpin kaudella tehty jo sellaisia päätöksiä, joista on haittaa suomalaisyrityksille? Millaiset asiat askarruttavat Yhdysvalloissa yrityksiä juuri nyt? Näin vastaa Konsulttiyhtiö Nordic West Officen johtaja Kristiina Helenius. -
RAHAT 19.10.2018
Kulutusluotto 10 000 euroa – mikä pankki on nyt edullisin?
10 000 euron vakuudellisen kulutusluoton korko vaihtelee 5,20 prosentista 6,95 prosenttiin. Taloustaito sai lainatarjouksen yhdeksästä pankista. -
VEROT 19.10.2018
Maksatko palkkaa? Tulorekisteri koskee myös kotitalouden maksamia palkkoja
Kotitalouden on ilmoitettava 1.1.2019 tai sen jälkeen maksamansa palkat tulorekisteriin riippumatta siitä, minkä suuruinen palkka on tai onko palkasta tarvinnut tehdä ennakonpidätys. -
KOTI 19.10.2018
Harkitse kahdesti, ennen kuin ostat lääkkeitä verkosta
Verkossa toimii paljon laittomia verkkoapteekkeja, joissa voidaan myydä tuttujen lääkevalmisteiden nimillä ihan mitä tahansa. Väärennetty lääke on iso terveysriski ja voi pahimmillaan jopa tappaa. -
BLOGIT 18.10.2018
Tulisiko minusta supertähti Chanelin jakkupuvussa?
”Fake it till you make it”, sanotaan. Mitä se käytännössä tarkoittaa? Pitäisikö ihmisen näyttää joka päivä supertähdeltä tullakseen siksi?
Näitä muut lukevat nyt
-
TYÖ & ELÄKE 30.5.2024Miten yritykseni laskuttaa junamatkan kulut?Arvonlisäverovelvollinen yritykseni on myynyt konsulttipalvelua asiakkaalle. Sopimuksen mukaisesti asiakkaalta veloitetaan työstä 1 000 euroa (+ alv 24 %) sekä matkakulut. Olen nyt laatimassa lasku...
-
VEROT 29.5.2024Rahalahja ilahduttaa keväällä juhlivaa – entä verot?Ammattiin valmistuvat ja ylioppilaat juhlivat touko-kesäkuun vaihteessa. Lahjakuoreen sujahtaa yleensä muutamia kymppejä tai satasia. Joku saattaa saada läheisiltään isommankin summan pesämunaksi o...
-
VAPAALLA 30.5.2024Taideteoksen heikko kunto pudottaa hintaaUskaltaisitko ostaa pahasti tummuneen klassikkomaalauksen tai grafiikan, jossa näkyy kosteusvaurio? Nykyään huonokuntoinen tai tummunut teos ei kiinnosta, jos hinta ei ole alhainen. Huono kunto las...
-
VEROT 30.5.2024Miten hallituksen kehysriihen veroratkaisut näkyvät tavallisen ihmisen elämässä?Suomen hallitus esitti kevään kehysriihen veroratkaisut 16.4. Tuliko linjauksissa yllätyksiä veroekonomistille? Miten yleisen arvonlisäverokannan korotus vaikuttaa kuluttajiin? Entä miten käy kotit...
-
KARON PÖRSSI 29.5.2024
🅑 JÄSENILLE
Kannattavuus kaksinkertaiseksi, Loihteen Samu Konttinen?KARON GRILLI Se, että yhtiö ei ole valmis, avaa sijoittajalle mahdollisuuden. Jos yhtiön osake hinnoitellaan pörssissä kutakuinkin oikein sen nykyisen tuloskunnon perusteella mutta yhtiö pystyy par...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
TYÖ & ELÄKE 9.9.2016Mitä palkkalaskelmasta pitää nähdä?Työnantajan on annettava jokaisen palkanmaksun yhteydessä työntekijälle palkkalaskelma eli palkkatodistus. Mitä kaikkea tietoa siinä on oltava? Kun työntekijä saa palkan, työnantajan on annettava e...
-
VAPAALLA 13.9.2016Huippulaatuinen designvalaisin on keräilijän suosikkiDesignvalaisimet ovat nyt keräilijöiden, sijoittajien ja sisustajien erityisessä suosiossa. 1950–1960-lukujen valaisimia haetaan jopa lehti-ilmoituksin, ja vaikka tarjonta on kasvanut, kysyntä on k...
-
VAPAALLA 13.9.2016Vesiliirto uhkaa jo alhaisilla nopeuksillaRatsaa omat renkaasi kahden euron kolikolla. Jos kolikon hopeareunus uppoa renkaan uriin, niissä on syvyyttä neljä millimetriä ja pito on vielä kohtuullinen. Mutta kun urasyvyys kuluu pariin millii...
-
VAPAALLA 22.9.2016Kirkkaampaa ja valkoisempaa valoa tielleEri valaistusteknologioiden kilpailua autoissa kuvaa hyvin se, että polttimoiden markkinajohtaja Philips kehittää uusia tuotteita kaikkiin niihin. Tämä tuli hyvin esiin, kun Philipsin tytäryhtiö Lu...
-
VEROT 22.9.2016Mistä valtio saa rahansa? Mihin ne menevät?Paljonko budjetista menee rahaa opintorahaan, liikenneväyliin, lapsilisiin, mikä on varusmiespäivän hinta? Mitä tarkoittaa momentti, entä siirtomeno? Vastauksia näihin kysymyksiin saa kätevästi oso...
-
RAHAT 20.9.2016Säästö- ja sijoitustileille parasta korkoa Norjasta ja RuotsistaSäästö- ja sijoitustilien korot pysyttelevät liki ennallaan tutuissa matalissa lukemissa. Vertailemiemme tilien vuosikorot olivat syyskuun alussa matalimmillaan 0,05 prosenttia ja korkeimmillaan 1,...
-
RAHAT 16.9.2016Kulutusluotot vertailussa: mistä saa nyt luottoa edullisimmin?Kulutusluottojen korot vaihtelivat Taloustaidon elokuun lopussa saamissa tarjouksissa 5,50 prosentista 7,61 prosenttiin. Elokuun lopussa edullisimman koron 10 000 euron vakuudellisesta kulutusluoto...
-
KOTI 16.9.2016Miten viitekorko vaikutti asuntolainaan elokuussa?Taloustaidon esimerkkilainassa 12 kuukauden euribor on ollut pitkään edullisin viitekorko. Elokuussa 2016 euriborlainan kuukausierä oli peräti vajaat 51 euroa edullisempi kuin 3 vuoden kiinteäkorko...
-
RAHAT 15.9.2016Mitä remonttikuluja vuokratulosta voi vähentää?Teetin omistamassani sijoitusyksiössä remontin vuoden 2016 alussa vuokralaisen vaihtuessa. Käytin suunnittelijaa apuna remontin suunnittelussa ennen remontin alkamista. Voinko vähentää suunnittelij...
-
RAHAT 14.9.2016Ulkomaalaisten imussa kurssiraketiksiKARON PÖRSSI Suomalaisista suuryhtiöistä 2010-luvun aikana parhaiten pörssissä on kehittynyt Huhtamäki , jonka osakekurssi on noussut yli 300 prosenttia. Samana aikana Huhtamäen ulkomaalaisomistus ...
-
TYÖ & ELÄKE 9.9.2016Työntekijän maksuosuus työeläkevakuutusmaksusta nouseeHallituksen esityksen mukaan työntekijän maksuosuus työeläkevakuutusmaksusta kasvaa ja työnantajan osuus vastaavasti pienenee. Työntekijän työeläkevakuutusmaksu nousisi 0,20 prosenttiyksikköä seura...
-
KOTI 12.9.2016Asuntolainojen koroissa alamäki vain jatkuuAsuntolainojakorkojen on jo monta vuotta sanottu olevan ”ennätyshalpoja”. Jokaista korkovertailua tarkastellessa tuntuukin, että nyt ainakin lukemat ovat niin pienet, että pohjilla ollaan. Näköjään...
-
VAPAALLA 13.9.2016Näin pidennät renkaiden käyttöikääRenkaiden kulutuskestävyys on ratkaisevasti kiinni autosta, ajotavasta ja ajo-olosuhteista. Renkaat kestävät pidempään, kun kuljettaja ennakoi tilanteita ja ajaa taloudellisesti, välttää voimakkait...
-
VEROT 8.9.2016Ympäristöveroja kertyi 6 miljardia euroa vuonna 2014Ympäristöverokertymä kasvoi 1,3 prosenttia vuonna 2014 edellisvuoteen verrattuna. Tilastokeskuksen mukaan kasvua hillitsi päästöverojen pieneneminen ja etenkin jäteverokertymän lasku. Ympäristöve...
-
KOTI 22.9.2016Kenelle vakuutuksen kuolemantapauskorvaus maksetaan?Perheeseemme kuului alun perin vanhemmat ja kolme poikaa. Vanhin poika kuoli vuonna 2000, ja häneltä jäi kaksi lasta. Vanhemmat ottivat kumpikin säästöhenkivakuutuksen noin 10 vuotta vanhimman poja...
-
RAHAT 20.9.2016Pörssilistan kärki valmiina kasvuunOdotuksia parempi tuloskausi hälvensi pelkoja kuplasta osakemarkkinoilla. Taloustaidon listalla on yhtiöitä, joille talouden piristyminen voi tuoda merkittävää tulosvipua. Osakkeet Helsingin pörss...
-
VAPAALLA 9.9.2016Opel tuo henkilöavustajan verkkopalveluihinUudet autot verkottuvat nopeasti. Opel briljeeraa nyt asiakaspalvelijalla, aidolla ihmisellä, jonka apu kuuluu OnStar-järjestelmään. Kokeilimme, miten avustajan käyttö toimii. Opelin OnStarin yksi...
-
VAPAALLA 9.9.2016Eiffel-tornin ravintolan viinilistalla 400 nimikettäMaailman kenties ikonisimman maamerkin Pariisin Eiffel-tornin jalkojen alla makaa aarre. Champ de Marsin nurmikentän syvyyksissä on viinikellari, josta pullot matkaavat 125 metrin korkeuteen. Eiffe...
-
RAHAT 21.9.2016Listojen lista: Raute on ykkönenKARON PÖRSSI Mitkä ovat tällä hetkellä osakesijoittajan parhaat valinnat Helsingin pörssistä? Tähän useammankin tuhannen taalan kysymykseen pyrkivät vastaamaan paitsi sijoitusanalyytikot raporteiss...
-
RAHAT 15.9.2016Säästäjällä edessä tiukka riskien pohdintaSäästäjä ei enää edes näe unta tilin korkotuotosta. Jos säästöille tavoittelee tuottoa, on otettava riskiä sijoituksissa. Jonkin verran riskiä voi kuitenkin pehmentää perinteisin keinoin. Talletuks...






