Etusivu
-
VAPAALLA 7.3.2019
Kuvataiteen kuuma lista kevät 2019: Kärjessä Heikki Marila, Leena Luostarinen ja Johan Knutson
Nykytaiteilijoiden ykkösnimi on tyylinsä jälleen kerran uudistanut kuvataiteilija Heikki Marila. Edesmenneiden taiteilijoiden kärjessä on taidemaalari Leena Luostarinen, jonka kissapedot olivat käsite jo 1980-luvulla. Klassikoiden ykkönen on romanttisista merimaisemistaan tunnettu taidemaalari Johan Knutson. -
RAHAT 6.3.2019
Eurot possuun ja tilille – millaisia korkoja on tarjolla määräaikaiselle talletukselle?
Taloustaito tiedusteli maaliskuun alussa 12 pankilta, millaista korkoa ne tarjoavat 6, 12 ja 24 kuukauden talletuksille, kun talletettavana on 10 000 euron summa. -
VAPAALLA 5.3.2019
Prosecco ja aurinko – nosta maaliskuussa malja keväälle
Kun aurinko paistaa maaliskuussa, lasi proseccoa tuntuu jo lähes keväiseltä. -
BLOGIT 5.3.2019
Kutsumustyön kääntöpuolena on alituinen epävarmuus
Muistan, kun kerran teini-ikäisenä kuulin kahden läheiseni keskustelevan yrittäjyydestä ja sen haasteista. Tuo keskustelu jäi mieleeni. Varmaan jo tuolloin ajattelin, miten mukavaa olisi nauttia säännöllistä kuukausipalkkaa. Miten turvalliselta ja selkeältä se kuulosti! -
VEROT 4.3.2019
Useimpien veronpalautukset pankkitileillä elokuussa – jäännösvero maksuun elokuun alussa
Veronpalautukset ilmestyvät pankkitileille maksetaan heinäkuun ja joulukuun välisenä aikana. Suurin osa henkilöistä saa veronpalautuksensa 6.8.2019. Jäännösveron ensimmäinen eräpäivä on useimmilla 1.8.2019. -
VEROT 4.3.2019
Sisarusten metsätilakauppa: onko luovutusvoitto verovapaa?
Lähes 50 vuotta jakamattomana ollut kuolinpesä jaettiin. Yksi pesän osakkaista myi jaossa saamansa osuutensa metsätilasta veljelleen. Täyttääkö kauppa kaikki edellytykset luovutusvoiton verottomuudesta sukupolvenvaihdoksessa? -
TYÖ & ELÄKE 4.3.2019
Valmistaudutko palkkaneuvotteluihin? Muista myös luontoisedut
Valmistaudutko palkkaneuvotteluihin? Palkan lisäksi huomio kannattaa suunnata verokysymyksiin, sillä oikeilla ratkaisuilla voi säästää merkittävästi. Työnantajalta voi pyytää palkkioksi muutakin kuin rahaa – kuten ravinto-, puhelin- tai autoedun. -
KOTI 4.3.2019
Asuntolaina ja viitekorko – näin lainan kuukausierä muuttuu
Miten asuntolainasta maksettava kuukausierä on kolmen viime vuoden kuluessa muuttunut, kun lainan viitekorkona on joko 12 kuukauden euribor tai prime tai laina on sidottu 3 vuoden kiinteään korkoon? -
VAPAALLA 4.3.2019
Karoliina Hellbergin maalauksissa juhlitaan väreillä – perspektiivi on iloisesti vinksallaan
Taidemaalari Karoliina Hellbergin tyyli on omaperäinen ja mikä tärkeintä: tunnistettavissa vain hänen tyylikseen. Teoksissa on karismaa, niitä haluaa katsoa pidempään ja useasti. -
VAPAALLA 1.3.2019
Taloustaidolla 407 000 lukijaa – hyvässä seurassa Aku Ankan kera
Taloustaito on Suomen kuudenneksi luetuin aikakauslehti ja toiseksi luetuin maksullinen aikakauslehti Aku Ankan jälkeen. -
KOTI 1.3.2019
Taloyhtiön osakas – älä jätä yhtiökokousta väliin
Taloyhtiöiden yhtiökokoukset kutsuvat tänäkin keväänä yli kahta miljoonaa suomalaista. Kutsua ei lähetetä syyttä, sillä yhtiökokouksissa päätetään vuosittain miljardien eurojen korjaushankkeista. -
VAPAALLA 1.3.2019
Jos kova brexit tulee, mitä tapahtuu keräilymarkkinoilla?
Moni keräilijä ostaa antiikkia, taidetta ja designesineitä englantilaisista nettihuutokaupoista. Brexitin uhka on halventanut puntaa, ja tämä on houkutellut keräilijöitä ostoksille. Kova brexit voi puolestaan tyrehdyttää kauppaa, kun byrokratia lisääntyy. -
BLOGIT 1.3.2019
Onko korkoa korolle -ilmiö sijoittajan arvoloukku vai maailman kahdeksas ihme?
Sijoitusmaailmassa elää uskomus, että fysiikkanero Albert Einstein olisi kutsunut korko korolle -ilmiötä maailman mahtavimmaksi voimaksi ja kahdeksanneksi ihmeeksi. Korko korolle tarkoittaa, että sijoitetulle alkupääomalle kertyy korkoa, jota aina uudelleensijoittamalla varallisuus kasvaa kiihtyvästi. -
KOTI 28.2.2019
Remppa-hankkeessa laitetaan suomalaisten kodit kuntoon
Miten heikkokuntoiset kodit, koulut ja muut rakennukset saataisiin energiatehokkaiksi ja vähähiilisiksi vuoteen 2050 mennessä? Remppa-hanke selvittää muun muassa rahoitusratkaisuja. -
RAHAT 28.2.2019
Säästö- ja sijoitustilit: korot alkavat nollasta
Taloustaidon vertailemien säästö- ja sijoitustilien tilien vuosikorot vaihtelivat helmikuun alussa nollan ja 0,80 prosentin välillä. Vertailussa on säästö- ja sijoitustilien korkoja 16 pankista. -
TYÖ & ELÄKE 28.2.2019
Minulla on useita työnantajia – millä prosentilla sivutulojani verotetaan?
Sivutuloille ei ole enää erillistä verokorttia. Jos en toimita verokorttia sivutyöhön, minkä prosentin mukaan tulojani verotetaan? -
RAHAT 27.2.2019
Berkshire jatkanee osakeostoja – tällainen on Warren Buffettin yritysimperiumi
KARON PÖRSSI Warren Buffett vertaa Berkshire Hathawaytä vuotuisessa osakkeenomistajakirjeessään metsään, joka koostuu viidestä alueesta. Suomalaisella metsätaloustermistöllä voisi ehkä puhua palstan kuvioista. Berkshire Hathawayn viisi kuviota ovat: vakuutusyhtiöt, ei-vakuutusyhtiöt, pörssiyhtiöt, yhteisyritykset ja käteinen. -
VEROT 26.2.2019
Perusteettomiin alv-palautuksiin holahtanut 30 miljoonaa euroa vuodessa
Vuosina 2014–2016 arvonlisäveron perusteettomista palautuksista aiheutunut arvonlisäveron menetys on ollut noin 30 miljoonaa euroa vuodessa. -
KOTI 26.2.2019
Asuntolainat vertailussa – mitä laina maksaa?
Taloustaidon vertailussa on mukana asuntolainatarjouksia yhdeksästä pankista. Helmikuun alussa asuntolainojen korot vaihtelivat 0,84 prosentista 1,10 prosenttiin. -
KOTI 25.2.2019
Avioehto ja asumisaika – miten pitkään lesken pitää asua asunnossa?
Lapseton aviopari osti asunnon puoliksi vuonna 2015. Toinen puolisoista kuoli keväällä 2018. Puolisoilla oli täysin poissulkeva avioehto. Nyt leski haluaa myydä asunnon. Pitääkö lesken asua asunnossa vielä kaksi vuotta, jotta myyntivoitto olisi kokonaan verovapaa?
Näitä muut lukevat nyt
-
VAPAALLA 15.11.2022Yllättikö rahapula? Näillä ehdoilla irtoaa lainaa panttilainaamostaJos rahapula yllättää, apua voi löytyä panttilainaamosta. Millaisia tavaroita voi pantata ja kuinka paljon niitä vastaan voi saada lainaa? Haastateltavana aluejohtaja Riku Järviö Helsingin Pantista...
-
RAHAT 14.11.2022Sijoitusasunnot.comin listautuminen herättää monta kysymystä – asuntoflippaajan varasto kasvussaKARON PÖRSSI "Arvioimme, että korkojen maltillisella nousulla on konsernille suoranaisesti vain vähäinen negatiivinen vaikutus", kirjoittaa maanantaina 14.11.2022 First North -listautumisantinsa al...
-
RAHAT 15.11.2022Mikä saisi listautumiset taas liikkeelle?Osake- ja rahastovälittäjä Nordnet on toiminut viime aikoina monien Helsingin pörssin listautumisantien merkintäpaikkana. Miltä listautumistilanne nyt näyttää? "Parin hyvän vuoden jälkeen listau...
-
RAHAT 15.11.2022Säästö- ja sijoitustilit: korot liikehtivät ylöspäinSäästö- ja sijoitustilien korot vaihtelivat lokakuussa 0,01 prosentista 1,15 prosenttiin. Taloustaidon vertailussa on esimerkkejä tileistä, joiden korko ylittää nollan. *Ei sivuliikettä Suomessa. ...
-
VEROTUS 15.11.2022
🅑 JÄSENILLE
Kuinka suuri on kirkollisvero 2023? Nämä asiat vaikuttavat seurakunnan päätökseenJotta seurakuntalaisen maksama kirkollisvero pysyisi suhteellisesti ennallaan, seurakuntia on ohjeistettu pienentämään kirkollisveroprosenttiaan valtiovarainministeriön laatiman laskelman mukaisest...
Toimituksen valinnat
- Palkka ja eläke 2024 – kenen ansioverotus kevenee, kenen kiristyy?
- Verkko-osoite paljastaa vedätyksen – opettele tärkeimmät ulkoa
-
🅑 JÄSENILLE
Hutiloiden tehty kuntotarkastus on riski talokaupoissa – tarkastuksen tekijä kannattaa valita huolella - Miten perun testamenttini?
-
🅑 JÄSENILLE
Onko rahalahjani turvassa, jos teen siitä ilmoituksen? -
🅑 JÄSENILLE
Yrittäjä, tyhjentämätön tietokoneesi on tietoturvariski - Turvaako talletussuoja kaikki säästösi?
- Jättääkö avioehto puolison perinnöttä?
Mitä kuuluu rahalle ja veroille? Taloustaito Podcast kertoo. Tästä Podcast-kirjastoon
Nyt ajankohtaista
- Näin pääset alkuun metsäsi hoidossa ‒ metsänhoitaja Kalle Vanhatalon neuvot
- Tunne vastuut, vältä riidat asuntokaupassa – Marina Furuhjelm Kuhanen, Asikainen & Kanerva Oy:stä neuvoo
- Miten osakesäästötiliä verotetaan? Kati Malinen Veronmaksajista vastaa
- Millaisella kaupankäynnillä osakesäästötili tuottaa? Kaisa Kivipelto Danske Bankista vastaa.
- Kannattaisiko osakesäästötilillä sijoittaa ulkomaille? Suvi Tuppurainen Nordnetista vastaa.
- Miten torjua riskejä osakesäästötilillä hajauttamalla sijoituksia? Tanja Eronen Nordeasta vastaa.
Taloustaito 4/2024: Ruutu ohittaa vivut ja painikkeet autossa
Kosketusnäytöt ovat tulleet autoihin jäädäkseen, vaikka turvallisuuden kannalta ne eivät ole paras vaihtoehto.
• Uusperheen perintö: Kenelle ja kuinka paljon perintöä?
• Näin vähennykset vaikuttavat veroihisi
• Miten osakesäästötilin lopetus hoituu käytännössä?
• Valitse kännykkäliittymä fiksusti ja säätä rahaa
• Hyvä talo sietää muuttuvia säitä
Seuraava numero ilmestyy 15.5.2024.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Oppia omaan talouteen – Taloustaidon juttupaketti nuorille! Tutustu
Taloustaidon suosituimmat
-
VAPAALLA 19.1.2018Opel Grandland X on linjakas mutta arkinenOpel Grandland X monin tavoin vähän pingotetun tuntuinen. Sen jäntevä jousitus käyttäytyy hieman kumipallomaisesti, sen istuimista puuttuu pintapehmeyttä ja pieni moottori ärisee meluisasti, kun va...
-
VEROT 22.1.2018Kiinteistövero – veroista vihatuin?Kiinteistövero on asumisen vero, jota on vähitellen ruuvattu kireämmälle. Tulevaisuudessa ruuvia aletaan ehkä kiertää nykyistä nopeammin, sillä kiinteistöverosta on tulossa nykyistä tärkeämpi verot...
-
VAPAALLA 12.1.2018Vapaa autoetu vai auton käyttöetu – kumpi sopii sinulle?2021! Käyttöetu vai vapaa autoetu 2021 – mitä eroa autoeduilla on? Työntekijän palkka voi muodostua osaksi autoedusta, jonka työntekijä saa joko vapaana autoetuna tai käyttöetuna. Vapaassa autoedus...
-
VAPAALLA 11.1.2018Paratiisisaari Bali tarjoaa kulttuuria ja rantalomaa – koe Balin parhaat puoletBalin omaperäinen kulttuuri ja kuvankauniit maisemat tekevät trooppisesta saaresta suositun lomakohteen. Näillä vinkeillä saat matkalla parasta vastinetta rupioillesi. Indonesiaan kuuluvaa Balia ku...
-
TYÖ & ELÄKE 22.1.2018Saatko eläkettä Ruotsista? SINK-vero nousi tammikuun alussa 25 prosenttiinJos asut Suomessa ja saat eläkettä Ruotsista, Ruotsi verottaa eläkettä. Eläke vaikuttaa silti myös verotukseen Suomessa. Ruotsista saamastasi eläkkeestä peritään Ruotsissa niin sanottu SINK-vero, j...
-
RAHAT 18.1.2018Pörssiosakkeista myyntivoittoa – voinko maksaa veron ennakkoon?Myin syksyllä 2017 pörssiosakkeita ja sain niistä myyntivoittoa. Voinko vielä maksaa myyntivoitosta menevän veron ennakkoon, jotta vältyn jäännösverolta ensi joulukuussa ja vuoden 2019 helmikuussa?...
-
RAHAT 11.1.2018Valuuttatalletus tappiolla – onko tappio vähennyskelpoinen meno?Minulla on valuuttatalletus. Voiko talletuksesta syntyvän valuuttakurssitappion vähentää muista sijoitustuotoista kuten osingoista? Verojuristi Kati Malinen vastaa: Ei voi. Korkein hallinto-oikeus ...
-
RAHAT 17.1.2018Osakesijoittajan maailmassa Apple on paljon tärkeämpi kuin SuomiKARON PÖRSSI Kun osakesijoittaja puhuu koko maailman osakemarkkinoista, hän useimmiten tarkoittaa MSCI World -indeksiä. MSCI World ei ole päivätasolla maailman seuratuin...
-
VEROT 23.1.2018Taloustaidon levikki kasvaa – yli 3 500 uutta tilaajaaVeronmaksajan Taloustaito-lehden levikki on nyt 238 590 kappaletta. Media Audit Finlandin Oy:n tammi-joulukuulta 2017 tekemästä levikintarkistuksesta ilmenee, että kasvua edellisvuoteen tuli yli 3 ...
-
RAHAT 24.1.2018Laiskottaako maailman parantaminen? Sijoittajalle vastaus on etfKARON PÖRSSI Vastuullinen sijoittaminen on ollut viime vuosien alati vahvistuva teema. Perinteisesti vastuullista sijoittamista on harjoitettu omalla osakepoiminnalla tai sijoittamalla omaa vastuul...
-
KOTI 23.1.2018Oletko älykäs sähkönkäyttäjä? 7 vinkkiä fiksumpaan sähkönkulutukseenTänään vietetään pohjoismaista Sähkön päivää . Sähkön päivä muistuttaa, kuinka suuri merkitys sähköllä on hyvinvointiimme. Näillä vinkeillä opit ennakoimaan ja siirtämään kulutusta halvemman sähkön...
-
KOTI 16.1.2018Kuluttajan sähkölasku kallistui 20 euroa vuonna 2017 – sähkön siirtohinnat nousussaKuluttaja maksoi viime vuonna sähköstään keskimäärin 20 euroa edellisvuotta enemmän. S ähkön hinta laski, mutta kallistuneet siirtohinnat korottivat sähkölaskun loppusummaa. Kotitalouskäyttäjälle s...
-
KOTI 22.1.2018Asuntolainojen korot eivät vielä värähteleAsuntolainaa voi edelleen saada huippuhalvalla. Taloustaidon vertailussa esimerkkitarjousten korkohaarukka on 0,84–1,12 %. Se ei ole kuukausiin juuri muuttunut. Halpojen korkojen aika on nyt jatkun...
-
VAPAALLA 18.1.2018Marjaisa burgundi maustaa lihapadan ja lämmittää viinilasissaSydäntalven herkkuja ovat pitkään muhineet pataruuat. Tumma ja tuoksuva lihapata on helppo valmistaa, kunhan raaka-aineet ovat hyviä. Lihapatojen klassikko on Boeuf Bourguignon eli Burgundinpata. S...
-
RAHAT 11.1.2018Pörssin matematiikkaa: 1 + 1 > 2?KARON PÖRSSI Kun pörssiyhtiö jakautuu, sen osien summalla on hyvät edellytykset kasvaa aiemman yhtiön hintaa suuremmaksi. Valmet vietti viime viikon tiistaina nelivuotispäiviään pörssiyhtiönä. Valm...
-
VAPAALLA 16.1.2018Tarkista talvirengassäännöt ennen ulkomaanmatkaa – nastarenkaiden käytössä rajoituksiaEuroopan maiden talvirengassäännöissä on merkittäviä eroja. Ulkomaille autolla lähtevän onkin syytä selvittää vierailumaidensa määräykset ikävien yllätysten välttämiseksi. Tämä koskee myös vuokra-a...
-
VAPAALLA 10.1.2018Jouluantiikkia lautasista porsaan päähän – esineitä saa edullisemmin tammikuussaVoimakkaasti tunteisiin vetoavat juhlapyhät ovat synnyttäneet runsaasti taidetta ja koriste-esineitä, ja ne puolestaan ovat synnyttäneet myös jälkimarkkinat. Varsinkin joulu on tuottanut uskonnolli...
-
RAHAT 12.1.2018Taloustaidon Pörssilista: Kestääkö SRV:n nousu?Taloustaidon pörssilistalla näkyy nyt ehkä tavallista enemmän elämää rakennusalan yrityksissä. Esimerkiksi YIT on hypännyt sijalle 6. Caverion on noussut 38 sijaa ja on nyt sijalla 79. Cramo puoles...
-
VEROT 9.1.2018Verorästien perintämuutos tuplasi yritysten maksuhäiriöt vuonna 2017Vuonna 2017 yrityksille rekisteröitiin 323 000 uutta maksuhäiriömerkintää eli yli 90 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna, kertoo Suomen Asiakastieto. Verohallinto alkoi vuonna 2017 aktiivisesti p...
-
VAPAALLA 24.1.2018Uusi auto ja iäkäs kuski – nykyautojen informaatiotulva ärsyttääSamalla kun uusiin autoihin tulee yhä uusia ajamista avustavia toimintoja, kuljettajaa häiritsevä informaation määrä kasvaa tolkuttomasti. Tämä häiritsee erityisesti ikääntyneitä autoilijoita. Koko...