veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

Palkkasi kimpussa usea veronhimoinen, tiedätkö miten monta?

Mikael Kirkko-Jaakkola
Mikael Kirkko-Jaakkola

Veroekonomisti

Mikael Kirkko-Jaakkola on Veronmaksajain Keskusliiton pääekonomisti, joka kävelee työmatkansa kesät talvet. Seuraa häntä Twitterissä @veroekonomisti

Suomessa sadan miljardin euron kokonaisveropotista yli puolet kerätään palkkojen ja muiden ansiotulojen perusteella. Kulutusta verottaa lähinnä valtio, kun taas työnteon ansioille on selvästi useampia ottajia.

Suomessa työnantaja ja verottaja tilittävät palkansaajan puolesta ennakolliset tuloverot ja veronluonteiset maksut niin vaivattomasti, ettei palkansaaja itse näe koskaan tilillään merkittävää osaa palkastaan, puhumattakaan työn kokonaiskustannuksesta.

Voikin tulla yllätyksenä, että bruttopalkkaan kohdistuu tulojen perusteella peräti kahdeksan eri veroa ja maksua. Työnantaja maksaa ja tilittää lisäksi vielä useat omat veronluonteiset, palkkaan perustuvat sosiaalivakuutusmaksunsa.

Veronimikkeiden lukumäärä on toki ainakin teoriassa vain tekninen seikka. Tärkeämpää on se, kuinka monta jollain tavalla itsenäistä ja erillistä tahoa rahaa on keräämässä. Sadan verottajan tapauksessa sadan prosentin kokonaisvero on todennäköisempi kuin yhden ottajan tapauksessa.

Verotusoikeus ei toki monesti tarkoita täyttä itsenäisyyttä rahoituksessa. Esimerkiksi kunnilla on oikeus päättää kunnallisveroprosentista, mutta niiden rahoitusta ja veropohjaa eduskunta säätää vuosittain.

Merkittävä osa lakisääteisestä sosiaaliturvasta hoidetaan Suomessa sosiaaliturvarahastojen kautta. Muun muassa eläkkeitä, työttömyysturvaa sekä sairaus- ja vanhempainpäivärahoja varten näihin rahastoihin kerätään veronluonteisia sosiaalivakuutusmaksuja. Omalla logiikallaan näistä palkkaan kohdistuvista maksuista linjataan eri pöydissä, ja maksut viedään eduskunnan vahvistettavaksi vuosittain.

Valtio ja maan hallitus saa kaikkein itsenäisimmin säätää valtion tuloverosta. Sen sijaan valtion budjettiin tilitettävä yleisradiovero on itsenäisempi vero, jota on tapana muutella vain parlamentaarisesti yksimielisesti. Sillä kerätyt rahat eivät ole ihan samassa potissa muiden verovarojen kanssa, koska ne on korvamerkitty Yleisradiolle.

Toisinaan erilaisia korvamerkittyjä veroja esitetään, kun haluttaisiin turvata joidenkin tiettyjen menojen rahoitus. Esimerkiksi liikenteestä kerättyjä veroja ja maksuja on ehdotettu käytettäväksi vain liikenteen rahoittamiseen.

Myös uuden, sote-menoihin kerättävän maakuntaveron käyttöönottoa suunnitellaan. Tosin ensi tammikuussa valittavat hyvinvointialueiden aluevaltuustot eivät ainakaan heti pääse päättämään, miten suuri osa veronmaksajien ansioista maakuntaverona kerättäisiin.

Kun vastuu hajautuu, osaoptimointi ei aina johda kokonaisuuden kannalta tavoiteltuun lopputulokseen. Verotuksessa hajautuminen tuo myös suhdannepoliittisia ongelmia. Kunnat ovat perinteisesti rientäneet korottamaan veroprosenttejaan laskusuhdanteen iskettyä.

Samoin sosiaalivakuutusmaksut ‒ etenkin työttömyysvakuutusmaksu ‒ tuppaavat kiristymään, kun työttömyystilanne heikkenee. Jotta palkansaajan veroprosentit pysyisivät edes ennallaan, kulloisenkin hallituksen on pitänyt puuttua peliin, joko keventämällä kompensoivasti veroperusteita tai tukemalla kuntia tai sosiaaliturvarahastoja.

Palkkaverotus on tässä mielessä verotuksen kummajainen, joka seilaa aallokossa monesti sinne tänne vailla varsinaista kapteenia. Nyt suunnitteilla oleva maakuntavero tietäisi veropolitiikan hallinnan ja selvyyden kannalta entisestään ongelmia.

Mikael Kirkko-Jaakkola

Kommentit (0)
 

Kommentoi
Kommentoinnin yhteydessä kerättävät tiedot on tarkoitettu vain kommentoinnin pitämiseksi asiallisena. Kommentoinnin yhteydessä annettuja tietoja ei tallenneta asiakasrekisteriin, eikä niitä käytetä tai luovuteta muuhun tarkoitukseen.
Nimesi Sähköpostiosoitteesi (ei näy julkisesti)
Kommenttisi
Varmistus robottien varalta: Mitä onkaan viisi ynnä seitsemän?
Välitä Taloustaidon ylläpidolle huomiosi siitä, että kommentti on mielestäsi asiaton ja toivoisit sen poistamista.
Voit myös halutessasi antaa lisätietoja ylläpidolle:
Haluatko varmasti poistaa kommentin?

Blogit