Etusivu
-
VEROJURISTI VASTAA 21.4.2026
Rajoittaako testamentti sijoitusvakuutuksen ottamista?
🅑 JÄSENILLE
Puolisoiden keskinäisessä testamentissa määrätään, että toisen puolison kuoltua kaikki omaisuus menee täysin omistusoikeuksin leskelle. Testamentissa toivotaan myös, etteivät rintaperilliset vaatisi lakiosaansa. Onko testamentista huolimatta mahdollista tehdä sijoitusvakuutus, jossa edunsaajina ovat vakuutuksenottajan lapset? -
BLOGIT 21.4.2026
Kolme skenaariota Lähi-idän tilanteeseen
Sota Lähi-idässä on kestänyt jo seitsemän viikkoa. Energiakaupan keskeinen solmukohta Hormuzinsalmi on pysynyt käytännössä suljettuna liikenteeltä. Kuinka pahoiksi taloushaitat vielä kasvavat – ja voiko neuvotteluista löytyä ratkaisu ennen kuin kriisi ehtii syventyä entisestään? -
VEROT 20.4.2026
Miksi sijoituslainani korot eivät näy veroilmoituksellani?
Minulla on sijoituslainaa. Miksi lainani korot eivät näy veroilmoituksellani vähennyskelpoisina? Olen sinkku eikä minulla ole lapsia. -
RAHAT 20.4.2026
Kauppiaan konkurssi iskee auttamatta kuluttajan kukkaroon
Vähittäiskauppiaan tai palveluntuottajan konkurssi on kuluttaja-asiakkaalle hankala paikka. Kuluttajien saatavat sijoittuvat velkojalistan häntäpäähän ja useimmiten konkurssipesä ehtii tyhjentyä ennen sitä. Riskiä voi torpata maksamalla ostokset luottokortilla. -
KOTI 20.4.2026
Tekeillä mökkikaupat? Tässä sinulle 5 kätevää vinkkiä
Kun unelmien kesämökki on löytynyt, on hyvä hetki selvittää muutama perusasia. Tiedätkö, missä kulkevat mökkitontin rajat? Ulottuuko tontti rantaviivaan asti vai onko rannassa vesijättöä? Ovatko tieoikeudet kunnossa? Muistilistalla on viisi vinkkiä. -
KOTI 20.4.2026
Vanha reititin voi olla kotiverkon heikoin lenkki – näistä merkeistä tunnistat riskin
Vanhentunut reititin voi heikentää paitsi nettiyhteyttä myös koko kotiverkon tietoturvaa. Hälytyskellojen pitäisi soida erityisesti silloin, jos laite on vanha, sitä joutuu käynnistämään jatkuvasti uudelleen tai se ei enää saa päivityksiä. -
VEROT 17.4.2026
Miksi joudun maksamaan metsästä kiinteistöveroa?
Mökkitontillani on metsäaluetta, jolla kasvaa jonkin verran puustoa. Koko kiinteistöni pinta-ala on vähän yli kolme hehtaaria. Tänä keväänä sain kiinteistöveropäätöksen, jonka mukaan veroa on maksettava koko kiinteistön pinta-alasta. Miten tämä on mahdollista? -
VAPAALLA 17.4.2026
Kartanon ruokapöydässä vaalittiin makuja, muistoja ja suvun perinteitä
Sukuarkistojen kirjeet, reseptikirjat ja muistelmakatkelmat avaavat näkymän 1800-luvun ja 1900-luvun alun kartanoelämään. Yhteiset ateriat, etiketti, perintöreseptit ja kattausten symboliikka kertovat säädystä, sukuyhteydestä ja naisten roolista osana yläluokkaista elämäntapaa. -
VEROT 17.4.2026
Minulla on lainaturvavakuutus – miten vakuutuskorvausta käsitellään verotuksessa?
Minulla on lainaturvavakuutus, jonka vakuutuskorvaus on pantattu lainan maksamiseksi. Jos kuolen, jäljellä oleva asuntolaina katetaan vakuutuskorvauksella. Miten vakuutuskorvausta käsitellään perintöverotuksessa? -
VAPAALLA 17.4.2026
Piemonten barolo nousussa – miksi klassikkoviini kiinnostaa nyt?
Viinitrendejä ovat hallinneet keveys, kuplat ja valkoviinit, mutta yksi klassinen punaviini ui vastavirtaan. Barolon nousu kertoo halusta juoda vähemmän, mutta paremmin. -
RAHAT 16.4.2026
Myös veropostisi halutaan lähettää sähköisesti, toimi näin
Verottaja patistaa sähköiseen asiointiin muita viranomaisia ankarammin. Verohallinnon sähköisistä kirjeistä voi kieltäytyä vain 60 päiväksi kerrallaan, jos käyttää Omaveroa. -
KOTI & AUTOT 16.4.2026
Tehomaksu: riesa vai säästö?
🅑 JÄSENILLE
Sähkönsiirron tehomaksu ei välttämättä tarkoita rahanmenoa pientaloasujalle. Lue kylmät faktat ja vältä paniikki! -
BLOGIT 15.4.2026
Muista hajautus, silloinkin kun siitä ei näytä olevan hyötyä
Sijoittajan kannattaa huolehtia riittävästä hajautuksesta kaikissa markkinaympäristöissä. Se mistä ei tänään näyttäisi olevan hyötyä, saattaa huomenna osoittautua arvokkaaksi. -
RAHAT 15.4.2026
Fundcon Saku Sairanen: ”Pääoman puute tappaa hyviä yrityksiä – mutta se luo myös sijoitusmahdollisuuden”
KARON GRILLI Fundco on lanseeraamassa pääomarahastoa, joka sijoittaa suomalaisiin pääomarahastoihin ja suoraan suomalaisiin kasvuyrityksiin. Sen on tarkoitus sijoittaa 25–50 prosenttia varoistaan suoraan listaamattomiin kasvuyhtiöihin. (Kaupallinen yhteistyö) -
KOTI 14.4.2026
Korkeat hinnat ja haluttomat osakkaat jarruttavat taloyhtiöiden korjauksia
Talouspaineet vaikuttavat osakkaiden vastikkeisiin, mutta myös siihen, että tärkeitä korjauksia lykätään asuintaloissa. Isännöitsijöiden mukaan remontointia jarruttavat eniten osakkaiden haluttomuus tehdä korjauksia sekä korjausten liian korkea hinta. -
VEROT 14.4.2026
Mikä on osakeannissa saatujen pörssiosakkeiden hankintahetki?
Sain osakeannissa uusia osakkeita, jotka perustuvat vanhoihin pörssiosakkeisiini. Mikä on osakeannissa saamieni osakkeiden hankinta-ajankohta? Ostin antiin perustuvat osakkeet pörssistä vuonna 2003. Osakeanti oli vuonna 2018. -
KOTI & AUTOT 14.4.2026
Kia EV4 – pätevä perheauto ja erinomainen talviauto
🅑 JÄSENILLE
Koreaa pidetään automaailman uutena Japanina, eikä vertaus ole ollenkaan tuulesta temmattu. KIA näyttää ajaneen laadukkaina pidettyjen japanilaismerkkien rinnalle tai jopa ohi. Kia EV4:n koeajossa vakuuttivat ennen kaikkea talviominaisuudet. -
KOTI 13.4.2026
Yksi sääntö paljastaa huijarin – näin tunnistat aidon viranomaisviestin
Sähköinen viranomaisviestintä on nyt erityisen vilkasta, mikä aktivoinee myös huijareita. Vinkeillämme erotat aidon viestin huijausyrityksestä. -
RAHAT 13.4.2026
Ikäihmisen talous tiukalla – suojaako suojaosuus sittenkään?
Eläkkeestä pitäisi jäädä ikäihmiselle hieman rahaa asumisen, hoivan ja muiden välttämättömien palveluiden maksamisen jälkeen. Suojaosuudesta on säädetty laissa. Aina se ei kuitenkaan toteudu. -
VEROT 13.4.2026
Yrittäjälle testamentti – saako laadintakuluista vähennyksen verotuksessa?
Yrityksieni toimintaan liittyy monia haasteellisia perintökysymyksiä. Tämän takia minun on laadittava testamentti, jotta niiden toiminta jatkuu sujuvasti poismenoni jälkeen. Saanko vähentää testamentin laatimiskulut verotuksessani?
Näitä muut lukevat nyt
-
RAHAT 20.7.2026Opintolainan takaisinmaksu alkaa – mitä on hyvä tietää?Kun opintojen loppu häämöttää, moni opiskelija pohtii, milloin laina on maksettava takaisin ja miten takaisinmaksu hoituu. Opintolainan maksutavat vaihtelevat hieman eri pankeissa. Yleensä takaisin...
-
KOTI 20.7.2026Saanko kotitalousvähennyksen kahdelta vuodelta?Sain mainoksen, jossa remonttifirma ehdottaa ennakkomaksua, jotta kotitalousvähennystä saisi kahdelta vuodelta. Mainoksen mukaan voisin vaatia kotitalousvähennystä sekä siltä vuodelta, jolloin maks...
-
KOTI 20.7.2026Aurinkosähköä taivaalta sähköttömälle mökilleAurinkosähkö on usein helpoin tapa tuoda kesämökille perussähköt paikkaan, jossa verkkoliittymää ei ole. Jo yksi tai kaksi paneelia riittää yllättävän pitkälle, kunhan odotukset ovat realistiset ja...
-
KOTI 22.7.2026Aurinkosähkö: Muista myös turvallisuusPääsulake on keskeinen turvatekijä, kun mökille asennetaan aurinkopaneeli. Pääsulake sijoiteaan akun ja lataussäätimen väliin. Jos ei tiedä, mitä on tekemässä, myös pienten mökkijärjestelmien ase...
-
OMA TALOUS 21.7.2026
🅑 JÄSENILLE
Sinkulle testamentti – tässä 10 tärkeää vinkkiäMitä sinkun kannattaa tietää testamentin tekemisestä? Taloustaito kokosi vinkit, jotta perinnönjaosta saa oman tahdon mukaisen. 1. Lapseton ja naimaton sinkku päättää itse Lapseton ja naimaton sink...
Blogeissa
-
KIRKKO-JAAKKOLA 15.5.2024Veronkiristyksiä hiipuvaan talouteenKirjoitin syksyllä kolumnissani , miten pääministeri Orpon uusi oikeistohallitus ei kiristä verotusta kokonaistasolla, kun kevennyksiä ja kiristyksiä luvattiin hallitusohjelmassa suunnilleen samass...
-
OKSANEN 13.5.2024Talouspuhe ei tavoita suomalaisen metsäsuhdettaAutonomisen ja itsenäisen Suomen historia kietoutuu tiiviisti metsäteollisuuden kehitykseen. Varsinkaan ennen Nokian valtakautta ei ollut yhtään liioittelua hokea, että maa elää metsästä. Matkapuhe...
-
LEHTINEN 8.5.2024Eläkkeiden tuplaraippavero – kaksi raippaa liikaaPääministeri Petteri Orpon hallitus päätti kehysriihessään peräti 1,5 miljardin euron veronkiristyksistä. Sopeutus kohdistui nyt vahvasti veronkiristyksiin, vaikka muuta aiemmin vakuuteltiin. Verot...
-
MIKKONEN 8.5.2024Ripaus positiivisuutta tekisi Suomelle hyvää, ettemme jää talouden elpyessä jalkoihinTalouskeskustelun sävy Suomessa on varsin synkkä. Ja toki pessimismiin löytyy paljon perusteitakin. Suomen talouskasvu on ollut vaatimatonta jo pitkään. Valtion velka on kasvanut ja hallitus toteut...
-
LATVALA 3.5.2024Eniten kadumme ostamatta jääneitä asioitaHuomasin aiemmin keväällä vaateliikkeessä hienon, mustan collegepaidan. Sen olkapäihin ja pääntien alle oli kiinnitetty hopeanvärisiä koristeita, jotka toivat mieleen kauniit, kimaltavat oksat. Kys...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 7/2026: Jonosta hoitoon julkisin varoin
Palveluseteli lisää potilaan valinnanvapautta terveydenhuollossa.
- Opiskelijan työnteko
- Voisinko ostaa kotiapua verotta?
- Eri yhtiömuotojen erilaiset verovähennykset
- Osakkaiden lainat avuksi taloyhtiössä
- Terveysalan rahastot sijoituskohteena
- Kodinkoneiden korjaus on ekoteko
- Somevaikuttajan verot - vierailimme Ville Mäkipellon studiossa
- Torju autopalo hyvällä huollolla
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »

Seuraava Taloustaito ilmestyy 17.9.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
KOTI 12.3.2026Mistä löytyy +55-vuotiaalle senioriasunto? Katso vertailu eri paikkakunniltaJos vanha perheasunto on käynyt turhan suureksi ja sen jatkuva ylläpito kuormittaa, nyt voisi olla muuton aika. Millainen koti sopisi hyväkuntoiselle seitsemänkymppiselle, joka liikkuu ja harrastaa...
-
VEROT 11.3.2026Moni kaipasi tätä Omaveroon: verottajalle voi pian lähettää viestin turvallisestiVerohallinnon Omavero-palveluun aukeaa keväällä viestitoiminto, jolla henkilöasiakas voi lähettää omaan verotukseensa liittyviä viestejä. Verohallinnon vastaus saapuu noin viiden työpäivän kuluessa...
-
RAHAT 5.3.202610 000 euroa talteen tilille – näin hyödyt korosta nytMaaliskuun vertailussa kahdeksan pankkia tarjoaa kahden vuoden talletukselle parempaa vuosikorkoa kuin vuoden talletukselle. Vertailussa on mukana 13 pankkia. Taloustaidon korkovertailussa vertaill...
-
RAHAT 3.3.2026Kuka saa kyydin kelataksilla?Kela korvasi Suomessa noin 3,7 miljoonaa taksimatkaa vuonna 2024. Korvauksia näistä kyydeistä kertyi reilut 200 miljoonaa euroa. Kuka on oikeutettu kelakyyteihin? Kysyimme asiaa Kelan erikoissuunni...
-
RAHAT 5.3.2026Paljon pelissä kryptoissa – millainen sijoituskohde virtuaalivaluutat ovat?Harkitsetko kryptoihin sijoittamista? Ainakin olisi, mistä valita. Erilaisia kryptoja on tarjolla tuhansittain. Tarkkaa määrää on vaikea arvioida, koska kryptoja tulee ja menee. Suosituin tapa sij...
-
KOTI 5.3.2026Savonlinna kallein, Kittilä halvin – sähkö haukkaa lähes 70 prosenttia omakotiasujan kuluistaOmakotitalossa asuva maksaa erilaisia maksuja keskimäärin lähes 6 000 euroa vuodessa. Vesimaksuissa ja kiinteistöverossa erot ovat suuria. Omakotiliiton tuoreen asumiskustannusselvityksen mukaan o...
-
VEROT 4.3.2026Myyn perittyä omaisuuta tappiolla – saako tästä vähennyksen?Perin aikanaan omaisuutta, jonka arvo on laskenut huomattavasti verrattuna perukirjaan merkittyyn hintaan. Kun myyn omaisuutta, voinko vähentää tämän luovutustappion pääomatuloveroista? Verojuristi...
-
KOTI 9.3.2026Asuntolaina 100 000 euroa – näin viitekorko vaikuttaa kuukausieräänSadantuhannen euron asuntolainan kuukausierä oli 562 euroa tammikuussa 2026, kun viitekorkona oli 12 kuukauden euribor. Kolmen vuoden viitekorkoon sidotun lainan kuukausierään meni puolestaan 622 e...
-
VEROT 6.3.2026Lainasin lapselleni rahaa – voinko antaa hänelle myös raha- ja elatuslahjoja?Olen lainannut rahaa lapselleni. Hän lyhentää velkaa puolivuosittain, eikä velan aitoudesta ole myöskään epäselvyyttä. Käytännössä lapseni siirtää lyhennyksen pankkitililtään minun tililleni. Laina...
-
VEROT 11.3.2026Kiinteistö vuokralla – vähennetäänkö vuosikorjauskulut alvin kera vai ilman?Vähennetäänkö vuokrakiinteistön vuosikorjauskulut vuokratuloista arvonlisäverottomina vai arvonlisäverollisina? Vastaavasti lisätäänkö kiinteistön perusparannusmenot poistopohjaan arvonlisäverottom...
-
TYÖ & ELÄKE 11.3.2026Jo joka neljännellä suomalaisella työuupumusoireitaSuomalaisten työhyvinvointi on heikentynyt hieman viime kuukausina. Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan työuupumusoireita esiintyy jo noin joka neljännellä työikäisellä, ja huoli oman työn tulev...
-
RAHAT 11.3.2026Vero2026: Asuntokauppa, verot, rahat, Karon Grilli, viinit - katso TaloustaidossaVeronmaksajien Vero2026-tapahtuman Taloustaito-lavalla on keskiviikkona 11.3. viisi kiinnostavaa keskustelua. Seuraa suoraa lähetystä klo 9:15–9:45 ja 13:45–16:00. TALOUSTAITO-lava 11.3.2026 9:15–9...
-
RAHAT 9.3.2026Pankkilainaa pk-yritykselle – ovatko luottohanat auenneet?Iso osa pk-yrityksistä kokee lainansaannin vaikeaksi, suurimmat pankit taas kertovat reippaasta kasvusta tälle ryhmälle myöntämissään lainoissa. Molemmat voivat olla totta samaan aikaan. Suomen Yri...
-
KOTI 10.3.2026Sulamisvesistä voi tulla kalliita vahinkoja – tarkista nämä paikat talostasi keväälläNopea lumien sulaminen voi ohjata vettä talon rakenteisiin ja aiheuttaa kosteusvaurioita. Erityisesti talon vierustalle kasatut lumet, tukkeutuneet sadevesijärjestelmät ja talven rasittama katto ka...
-
VEROT 9.3.2026Myin ja ostin metsää samana vuonna – voinko hyödyntää metsävähennystä?Myin alkuvuodesta metsää. Loppuvuodesta ostin uuden metsätilan. Saanko käyttää tämän uuden metsätilan metsävähennyspohjaa, vaikka en omistanut tilaa sillä hetkellä, kun myin puuta? Kaikki tilani oi...
-
VAPAALLA 9.3.2026Chardonnay taas parrasvaloissa – viinimaailman kameleontti ei enää pyytele anteeksiTunteita herättävä Chardonnay on yksi maailman yleisimmistä rypälelajikkeista. Moni muistaa yhä vuosituhannen taitteen paksuöljyiset ja yltiöpäisesti tammitetut viinit, jotka synnyttivät jopa vasta...
-
RAHAT 4.3.2026Asuntomarkkinoilla yhä rutkasti ylitarjontaa ‒ valtion asuntotuotannon hyödyt valuvat monesti hyvätuloisilleSuomessa rakennettiin nollakorkojen aikana liikaa asuntoja suhteessa kysyntään, eikä asuntojen ylitarjonta ole nopeasti korjaantumassa. Valtion tukemasta rakentamisesta paljastuu karu tieto: pienit...
-
VEROJURISTI VASTAA 12.3.2026
🅑 JÄSENILLE
Lapseni myy rahastoja ja osakkeita – mitä veroja hän maksaa myyntivoitoista?Lapsellani on rahastoja ja osakkeita. Miten paljon 14-vuotias maksaa veroa myyntivoitosta, kun hän myy sijoituksiaan? -
VEROTUS 10.3.2026
🅑 JÄSENILLE
Työhuonevähennys kotona tehdystä työstä muuttuuTyöhuonevähennys entisessä muodossaan poistuu palkansaajilta vuodesta 2026 alkaen. Tavoitteena on ollut kasvattaa tällä tavalla verotuloja. Hallitus tavoitteli työhuonevähennyksen poistamisella ver... -
KOTI & AUTOT 3.3.2026
🅑 JÄSENILLE
Mercedes-Benz CLA 250+ on ajajan auto isolla A:llaUusi Mercedes-Benz CLA näyttää mallia, millaiset ominaisuudet 50 000–60 000 euron hintaluokan sähköautolla voi parhaimmillaan olla vuonna 2026. Seitsemän vuotta se kesti. Vuonna 2020 aloin aktiivis...





