Vaalit lähestyvät ja puolueet hakevat kantojaan.
Seuraavat vaalit ovat verovaalit, kuten aina, ja tällä kertaa myös korostetusti velkajarruvaalit.
Verotuksen osalta yksi riski on aina ylitse muiden: lyhytjänteiset poukkoilevat muutokset. Niitä pitää välttää viimeiseen asti, sillä sahaavat muutokset ees ja taas vievät luottamuksen, mikä on verotuksessa pahinta myrkkyä. Veropolitiikassa luotettavuus ja ennustettavuus on ensiarvoisen tärkeää.
Mitä se tarkoittaa käytännössä? Tärkeintä on välttää edestakaista siksakkia.
Kaikkea ei tarvitse laittaa uusiksi. Parasta on ottaa vuoden 2027 verolait vankaksi pohjaksi, ja korjata niitä eniten korjausta vaativista kohdista.
* * *
Yksi esimerkki: yhteisövero.
Vuonna 2027 yhteisöverokanta on alenemassa 18 prosenttiin, mikä on erinomaisen tärkeä ja perusteltu verotuksen kasvutoimi. Se parantaa Suomen kilpailukykyä, kun yritysten kannusteet investoida ja sijoittua Suomeen kohenevat. Tämä tukee yritysten kasvua, työllisyyttä ja laajoja veropohjia myös pidemmällä aikavälillä.
Erityisen haitallista onkin poliittinen spekulointi yhteisöveron kiristämisellä takaisin 20 prosenttiin. Tällainen edestakainen muuttelu ei kerta kaikkiaan sovi yhteisöverotukseen, jossa luottamus verotuksen pitkäjänteisyyteen on olennaista.
Emme todellakaan halua, että Suomeen investoimista harkitsevat sijoittajat joutuisivat jatkossa kaikissa laskelmissaan huomioimaan poliittisen riskin lyhytjänteisistä ja jopa vuosittaisista edestakaisista muutoksista yhteisöverokannan kaltaisissa veroperusteissa.
Yhteisöverokanta on siksi pidettävä ensi vaalikaudella 18 prosentissa.
* * *
Toinen esimerkki: korkeimpien marginaaliverojen alentaminen.
Ansiotulojen verotuksen laajapohjainen keventäminen on paras tapa kannustaa työntekoa, ahkeruutta, yrittämistä, osaamisen kartuttamista ja uralla etenemistä. Ansiotulojen verotus on Suomessa ankaraa ja progressio jyrkkää kansainvälisestikin vertailtuna.
Kuluvalla vaalikaudella tätä ongelmaa on korjattu ansiotulojen verotuksen yleisten kevennysten yhteydessä alentamalla erityisesti lisäansioihin kohdistuvia korkeimpia marginaaliveroja.
Muutokset ovat hyviä ja perusteltuja. Tutkimusnäyttö antaa vahvat perusteet uskoa, että varsinkaan ylimpien marginaaliverojen alennus ei edes vähennä yhteiskunnan saamia verotuottoja.
Marginaaliveroissa ei siis pidä ottaa yhtään takapakkia, saati kiristää keneltäkään.
Ansiotulojen verotusta on jatkossa edelleen asteittain kevennettävä kaikilla tulotasoilla. Lisätuloihin kohdistuvia marginaaliveroja on syytä alentaa kautta linjan.
Työeläkkeen saajat on pidettävä ansiotulojen verotuksen kevennyksissä tasapuolisesti mukana, eikä uusia eläketuloihin kohdistuvia ”raippaveroja” tule säätää.
* * *
Velkajarrua kuitenkin tarvitaan. Mikä siis keinoksi?
Julkisten menojen määrä suhteutettuna kansantuotteeseen on Suomessa koko Euroopan unionin huippua. Menojen taso on nyt liian korkea suhteessa kansantalouden kantokykyyn, joten säästäväisyyden on oltava selvästi ensisijainen keino tasapainon palauttamisessa.
Talouskasvua ja työllisyyttä vahvistavat rakenneuudistukset voivat osaltaan vähentää menosäästöjen tarvetta.
Suomen verotus on kansainvälisesti vertailtuna ankaraa, eikä siinä ole yleisen kiristämisen varaa. Jos joitakin yksittäisiä veroja halutaan kevennysten vastapainona ja osana tasapainoista kokonaisuutta kiristää, on lähtökohtaisesti vähemmän vahingollista verottaa haittoja ja kuluttamista kuin työtä ja yrittämistä.
Teemu Lehtinen
Kommentoi