Vaalien alla yhtenä erityisenä riesana ovat poliittisen keskustelun turhakkeet. Asiat, joita ei tosiasiassa edes harkita toteutettavan, mutta joita kuitenkin pidetään jatkuvasti esillä. Jos ei muuta, niin keskustelun ylläpitämiseksi.
Ongelmia tällaisista poliittisen debatin turhakkeista aiheutuu silloin, jos niistä spekuloiminen suuntaa huomiota pois oikeista ja ratkaisua kipeästi vaativista ongelmista.
Konkreettinen esimerkki: maakuntavero.
Soten paisuvat menot ovat kaikkien tiedossa, ja niiden hillitseminen on laajalla poliittisella yksituumaisuudella päätetyn velkajarrusopimuksen ytimessä.
Jos soten menoja ei saada tehokkaasti suitsittua, on vaikea saada uutta velkajarruakaan toimimaan. Tämä on ollut omiaan ruokkimaan haikailuja rahoituksen taikaseinästä.
Maakuntaveron mahdollista käyttöönottoa koskeville spekulaatioille on siksi ollut yhä hedelmällinen maaperä, vaikka se onkin aikaisemmin selkeästi torjuttu.
Tämän takia oli erityisen merkittävää, että gallupeissa tukevassa johdossa etenevän SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman torjui Veronmaksajien Vero2026 -tapahtumassa yksiselitteisesti maakuntaveron käyttöönoton.
Kun tämä turhake nyt saadaan poistettua keskustelusta, voidaan keskittyä pääasiaan: miten soten menoja pystytään tehokkaasti hillitsemään niin, että samalla turvataan kaikkien suomalaisten tarvitsemat palvelut?
* * *
Kaikki soten rahoituksen liittyvä ei ole pelkkää itkua ja hammastenkiristystä.
Hyvinvointialueet saivat viime vuonna käännettyä taloutensa yli 600 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi. Tämä oli myös välttämätöntä, sillä alijäämää oli kahtena edellisenä vuonna ennättänyt kertyä yli kaksi miljardia euroa.
Suunta on kuitenkin oikea ja lupaava. Soten ongelmat on mahdollista ratkaista, vaikka haaste onkin massiivisen suuri.
Monilla alueilla rahoitus on saatu jo aika hyvälle tolalle. Samalla alueiden keskinäiset erot ovat huomattavia.
Nyt on erityisen tärkeää varmistaa, että asiansa parhaiten hoitaneita alueita kannustetaan hyviin suorituksiin myös tulevaisuudessa. Menestyksestä ei pidä rangaista, jos positiivista kehitystä halutaan myös jatkossa.
Soten mutkikkaaseen rahoitukseen liittyvistä kannusteista puhutaan paljon, eikä suotta. Monimutkaista rahoitusmallia onkin hyvä tarkastella jatkuvasti kriittisesti, ja tehdä tarvittavia viilauksia.
Loppujen lopuksi asia on kuitenkin yksinkertainen: jos hoidat asiat hyvin ja tuotat alueen asukkaille laadukkaita palveluja kustannustehokkaasti, rahoituksesi pitää olla turvattu.
Jos taas tilanne on päinvastainen, ja alueen asiat ovat kroonisesti retuperällä, tarvitaan valtion erityisohjausta.
Minusta tämän mekanismin lähtökohdat ovat oikeat ja ymmärrettävät. Huonosti suoriutuvia on paimennettava parantamaan toimintaansa ja ottamaan mallia parhaista esimerkeistä.
* * *
Alueiden eriytymisen ytimessä on aluejakoon alun perin synnytetty valuvika.
Sotepalveluita tuottaa nyt 21 hyvinvointialuetta ja Helsinki. Alueita on yksinkertaisesti liikaa, ja osa niistä on liian pieniä toimimaan tehokkaasti ja taloudellisesti.
Ei voi sanoa, ettei tästä olisi varoitettu etukäteen. Asiantuntijat ovat johdonmukaisesti suositelleet selvästi pienempää alueiden määrää. Tuoreimmissa näkemyksissä on puhuttu 6–11 alueen haarukasta.
Jos asiantuntijoita kuullaan, alueiden määrän pitää vähintään puolittua. Seuraavan hallituksen on hyvä edistää tätä tavoitetta.
Teemu Lehtinen
Kommentoi